Avainsana: Uuden ajan alku
Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto ry:n kannanotto Kansallisarkiston toimipisteiden lakkauttamissuunnitelmia vastaan

Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto ry:n kannanotto Kansallisarkiston toimipisteiden lakkauttamissuunnitelmia vastaan

Kirj. |            

Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto ry:n hallitus tuo tässä kannanotossa ilmi vastustavansa Kansallisarkiston maaliskuussa 2026 julkaisemia suunnitelmia. Suunnitelmat vaikuttavat suoraan verkoston jäsenistöön, joka muodostuu suomalaisista uuden ajan alun tutkijoista, opiskelijoista ja yleisesti aikakaudesta kiinnostuneista. Toisaalta olemme huolissamme koko suomalaisen historiantutkimuksen ja historiasuhteen tulevaisuudesta sekä jokaisen suomalaisen tasa-arvoisesta oikeudesta päästä käsiksi kulttuuriseen muistiimme.

Kansallisarkisto on tiedottanut luopuvansa vuoteen 2030 mennessä toimipisteistään Jyväskylässä, Hämeenlinnassa, Oulussa, Joensuussa, Mikkelin Pirttiniemenkadulla ja Helsingin Siltavuorenrannassa. Päätöksiä perustellaan vähentyneillä asiakaskäynneillä tutkijasaleissa ja toiminnan turvaamisella valtiontalouden säästöpaineissa. Ratkaisuksi tarjotaan panostamista digitaalisiin palveluihin, tekoälyä ja aineiston keskittämistä Mikkelin keskusarkistoon. 

Korulauseista huolimatta lyhyen aikavälin säästöt lienevät ainoa todellinen syy päätöksille. Esimerkiksi asiakaskäyntien vähentyminen liittyy jo ympäri Suomea aiemmin säästötoimina tehtyihin dramaattisiin aukioloaikojen rajauksiin. Rahan suuntaaminen muualle liittyy vuorostaan arkiston ydinarvojen ja kansallisen tehtävän aktiiviseen unohtamiseen. Kuitenkaan konkreettisia laskelmia säästöistä ei esimerkiksi Åbo Akademin professori Johanna Ilmakunnaksen ja SDP:n kansanedustaja Jani Kokon pyynnöistä huolimatta ole esitetty. 

Lukuisat tahot ovat jo tuoneet eri medioissa ja eri puolilla Suomea järjestetyissä mielenilmauksissa esille kielteisiä vaikutuksia, joita toimipisteiden korvaamisella digitaalisilla palveluilla tulee väistämättä olemaan niin valtakunnallisesti kuin yksittäiselle käyttäjällekin. Kuitenkin Kansallisarkiston tähänastinen haluttomuus kuulla historioitsijoiden huolta pakottaa myös verkostomme ottamaan keskusteluun kantaa. 

Tuhoisat vaikutukset historiantutkimukselle ja -opetukselle

Erityisen kriittisiä vaikutuksia päätöksistä koituu historiantutkimuksen kaltaisille aloille, joiden tutkimus ja opinnäytteet perustuvat usein arkistoaineistoihin. Suomen Historiallinen Seura onkin tuonut esille huolensa suomalaisen historiantutkimuksen ja -opetuksen tulevaisuudesta. Päätökset eriarvoistavat Suomen yliopistokaupunkeja. Pitkällä aikavälillä uudet käytännöt rapauttavat historioitsijoiden ammattitaitoa ja kosketusta kulttuuriperintöön. 

Historiantutkimukselle erityisen tuhoisia ovat suunnitelmat digitaalisten aineistojen toimitusten rajoituksista. Tutkija tai opiskelija saa vain yhden arkistoyksikön maksuttomasti käyttöönsä kerrallaan. Yksikön digitointiin ja toimittamiseen käyttäjälle menee noin kaksi viikkoa. Jokainen lisäyksikkö puolestaan maksaa melkein 60 euroa kappaleelta. Vain erikseen anomalla luvan voi saada myös itsepalveluasiointiin yhdeksi viikoksi kuukaudessa. Näin kulut esimerkiksi opinnäytetyöstä voivat koitua kohtuuttomiksi. Tutkijatohtori Liisa Vuonokari-Bomström Turun yliopistosta on laskenut, että maisterintutkielmaa tekevälle kahdeksan lisäarkistoyksikön tilaaminen maksaisi opiskelijalle 456 euroa. Tutkijatohtori Lauri Moilanen Oulun yliopistosta huomauttaakin, ettei olisi itse pystynyt valmistamaan väitöskirjaansa olosuhteissa, joita nyt suunnitellaan.

Heikennykset aineiston saatavuuteen sotivat suoraan historiantutkimuksen perusluonnetta vastaan: tutkija harvoin tietää aloittaessaan tutkimusta, mitkä aineistot ovat hänelle merkittäviä. Hänen on siksi käytävä läpi suuri määrä aineistoa, joka saattaa ulkopuoliselle vaikuttaa täysin merkityksettömältä. Aikaisemmin esimerkiksi yhdellä arkistokäynnillä onkin ollut mahdollista käydä yhdeltä istumalta läpi jopa kymmeniä arkistoyksiköitä. Tutkimuskysymykset muotoutuvat tässä prosessissa, jossa samanaikaisesti kiteytyy se, mikä aineistoissa on merkittävää. Siksi arkistoaineistojen vapaa tarkastelu on ehdottoman keskeinen osa historiantutkimusta.

Historiantutkimuksessa jatkuvasti uudet, aiemmin merkityksettöminä pidetyt aineistot nousevat tutkimukseen keskiöön. Esimerkiksi erilaiset oikeusasiakirjat ja inventaariolistat ovat aikoinaan olleet tällaisia uuteen arvoon nousseita lähdetyyppejä, jotka ovat avanneet uusia tutkimuksen horisontteja. On siis epätodennäköistä, että juuri aineistot, jotka voisivat lähitulevaisuudessa avata innovatiivisimmat uudet näkökulmat, olisivat jo päätyneet digitoiduiksi. 

Aineiston saatavuuden mielivaltainen hankaloittaminen tulee väistämättä ohjaamaan tutkimuksen painopistettä kohti jo digitoitua aineistoa, joka tällä hetkellä kattaa vain murto-osan arkistojen kokonaisuudesta. Näin lukemattomia merkittäviä lähteitä on vaarassa jäädä tulevaisuudessa arkistojen kätköihin. 

Toisaalta monissa alan nousevissa tutkimusteemoissa ollaan kiinnostuneita aineistojen materiaalisuudesta itsestään. Tutkijoille tärkeää saattavatkin olla esimerkiksi reunahuomautukset, materiaalit, käsialat, kirjeiden väliin unohtuneet kasviprässäykset, esineiden paino, tunteet, tuoksut ja ylipäänsä aineistoihin liittyvä aistitodellisuus. Näihin näkökulmiin ei ole mahdollista päästä käsiksi ilman pääsyä materiaalisten aineistojen äärelle. 

Vaikutukset suomalaiseen historiantutkimukseen ja erityisesti Suomen historian tutkimukseen olisivat epäilemättä tuhoisia. Kysymys kuuluukin: jos Suomessa ei tutkita Suomen historiaa, missä tätä tutkimusta sitten tehdään? 

Lisäongelmia tuo se, että digitoitua materiaalia saattaa päästä tarkastelemaan vain Kansallisarkiston toimipisteellä, mikäli aineistossa on henkilötietoja. Henkilön on siis mahdollisesti matkustettava kauas työskentelypaikkakunnaltaan käydäkseen läpi aineistoja, joiden merkittävyyttä tutkimukselleen hän ei voi etukäteen tietää. Koska tämä ei ole millään tavalla taloudellisesti tai työekonomisesti kestävää, on helpompi valita aineisto jo moneen kertaan tutkituista, valmiiksi digitoiduista lähteistä.

Suomalaisten historiasuhde ja vapaa tiedonsaanti vaarassa

On myös huomattava, että akateemisten tutkijoiden ja opiskelijoiden ohella Suomessa on suuri määrä historiasta ja sukututkimuksesta kiinnostuneita ihmisiä ja yhteisöjä. Heidän oikeutensa selvittää sukunsa tai paikkakuntansa vaiheita tai tehdä historiallista tutkimusta esimerkiksi kaunokirjallista työtä varten ilman kohtuuttomia maksuja tai eriarvoistavia välimatkoja onkin ehdottomasti turvattava jatkossakin.

Suomalaiset ovat poikkeuksellisen kiinnostuneita ja tietoisia omasta historiastaan, mikä näkyy esimerkiksi historianelävöitystapahtumien suosiona. Nyt uhattuna on tärkeä elementti, jolla suomalaisten historiasuhdetta on pidetty yllä. Aikana, jona kansallinen turvallisuus on kaikkien huulilla, tuntuu käsittämättömältä, etteivät päättäjät tunnu ymmärtävän Kansallisarkiston yhteiskunnallista merkitystä. Vapaa tiedonsaanti kuuluu keskeisenä osana demokraattiseen yhteiskuntaan. Maakunta-arkistojen lakkautus heikentääkin kulttuuriperinnön säilymistä ja yhteiskunnallista kokonaisturvallisuutta, kuten Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on esittänyt. 

Historiallisen ymmärryksen korvaamattomuus tekoälyn aikakaudella

Kansallisarkisto on korostanut tekoälyn tuomia mahdollisuuksia. On totta, että arkiston tekstinmallinnustyökalu helpottaa vanhempien aikojen aineistoihin tutustumista, ja hakukone auttaa keräämään aineistoa, johon aikaisemmin olisi voinut mennä vuosia, kuten Ilkka Jokipii Kansallisarkistosta esittää. Kuitenkin viime kädessä historiallisesta ymmärryksestä vastaa ihminen, ei tekoäly. Siksi on huolestuttavaa lukea Kansallisarkiston pääjohtajan Päivi Happosen kommentteja, joissa digitaalisten aineistojen arvellaan korvaavan esimerkiksi vanhojen käsialojen tuntemusta tulevaisuudessa. 

Historiantutkimuksen elinvoimaisuus tulee elävästä ihmisestä, jota digitaalinen väline voi auttaa, mutta ei korvata. Historiantutkimus lähtökohtaisesti tutkii mennyttä aikaa, ei tekoälyn tuottamaa tulostetta digitoidusta aineistosta. Inhimillinen herkkyys aineistojen vivahteille ja lähdekritiikki ovat osa historioitsijan ammattitaitoa. Niiden yhteiskunnallinen arvo tekoälyn aikakaudella muuttuu jatkuvasti keskeisemmäksi.

Moniäänisen historian avulla opitaan empatiaa ja erilaisuuden hyväksymistä. Ymmärrys ihmisyydestä syntyy ihmisten kuulemisesta. Historiassa pyritään saattamaan ihminen myös muiden kuulemaksi. Vanhempien aikojen äänet ovat tallentuneet historialliseen aineistoon. Ääni ei välity samassa määrin ruudulta kuin pitäen käsissä armoa pyytäneen ihmisen valituskirjettä vuosisatain takaa. 

Verkoston hallitus kehottaa Kansallisarkistoa selvittämään viipymättä muita vaihtoehtoja, jotta se ei toiminnallaan estä menneisyyden äänen kuulemista ja siitä oppimista.

Kiitämme jo mainittujen toimijoiden lisäksi kaikkia niitä muitakin, jotka ovat pitäneet keskustelua yllä ja nostaneet huoliaan yleiseen tietoisuuteen. 

Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston hallitus

  • Jaakko Santavuori, Helsingin yliopisto
  • Saara Penttinen, Turun yliopisto
  • Sanna Raninen, Helsingin yliopisto
  • Jaakko Björklund, Helsingin yliopisto
  • Eeva-Liisa Bastman, Tampereen yliopisto ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
  • Minna Vesa, Helsingin yliopisto
  • Maria Julku, Oulun yliopisto
  • Petteri Impola, Oulun yliopisto; Jyväskylän yliopisto
  • Sebastian Schiavone, Itä-Suomen yliopisto
  • Minna Hovi, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
  • Riikka Miettinen, Tampereen yliopisto

Aiheesta lisää:

Kansallisarkiston tiedote muutoksista

Suomen Historiallisen Seuran kannanotto Agricola-verkossa

Koneen säätiön rahoittama Tieto vallan alla – turvallisuus, arkistot ja avoimuus -hanke järjestää tapahtuman “Arkiston kutsu, lähteiden viettelys – Historiantutkimuksen materiaalinen maailma” -symposium 13.5.2026”, jossa keskustellaan mm. fyysisen aineiston merkityksestä tutkijalle

Ilkka Hemmilän kirjoitus “Arkistot historiaan” Suomen Kuvalehdessä

Erilaisia varhaismodernin ajan tutkimukselle merkittäviä arkistoaineistoja käsitellään Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston toimittamassa vuoden 2027 Ennen ja nyt: Historian tietosanomat -journaalin teemanumerossa, johon parhaillaan haetaan tekstejä.
Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston uusi puheenjohtaja on Saara Penttinen

Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston uusi puheenjohtaja on Saara Penttinen

Kirj. |            

Viime viikon tiistaina 14.4.2026 pidettiin Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto ry:n vuosikokous, jossa valittiin yhdistykselle uusi hallitus. Hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Saara Penttinen, joka on aikaisemmin toiminut muun muassa verkoston tiedottajana. Penttinen viimeistelee parhaillaan väitöskirjaansa maailmankokemuksen virtuaalisesta jakamisesta 1600-luvun puolivälin englantilaisissa, yleisölle avoimissa kuriositeettikabineteissa Turun yliopiston Euroopan ja maailman historian oppiaineessa.

Kiitämme sydämellisesti Sanna Ranista, joka on toiminut puheenjohtajana viimeiset kaksi vuotta eli lähes koko verkoston taustalla toimivan yhdistyksen olemassaolon ajan. Tietoasiantuntijana Helsingin yliopiston kirjastossa työskentelevä Raninen jatkaa hallituksen rivijäsenenä. Työnsä ohella hänen tutkimuaiheensa ovat käsitelleet varhaismodernia materiaalista kulttuuria erityisesti musiikintutkimuksen, taidehistorian ja kirjahistorian näkökulmista.

Penttinen on verkoston kolmas puheenjohtaja. Vuosina 2019–2024 puheenjohtajana toimi Mari Välimäki.

Kuvat: Ville-Pekka Kääriäinen
Verkoston vuosiluennolla Jenni Lares kertoi uuden ajan alun alkoholikulttuurista

Verkoston vuosiluennolla Jenni Lares kertoi uuden ajan alun alkoholikulttuurista

Kirj. |            

Eilen 14.4.2026 Metsätalolla pidettiin Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston vuosiluento otsikolla Alkoholikulttuuri uuden ajan alun Suomessa. Luennon piti aihetta tutkinut filosofian tohtori Jenni Lares. Luennolla opimme muun muassa, että ranskalaista viiniä ei ole suinkaan aina pidetty arvossa.

Lares on pitkäaikainen verkoston hallituksen jäsen, joka on ollut vastuussa joka toinen vuosi järjestettävistä kesäkouluista. Hän aloitti hallituksessa vuoden 2022 Tampereen tutkimuspäivien yhteydessä. Lares jäi nyt hallitustoiminnasta pois ja jatkaa 1600-luvun kestikievareita koskevaa tutkimustaan Tampereen yliopistossa. Kiitos Jennille kuluneista vuosista!

Vuosiluento järjestetään vuosittain yhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä.

Kuvat: Jaakko Björklund ja Saara Penttinen
Uuden ajan uskontoa ja hengellisyyttä Helsingissä

Uuden ajan uskontoa ja hengellisyyttä Helsingissä

Kirj. ja |            

Verkoston Helsingissä järjestämien viidensien 1500- ja 1600-lukujen tutkimuspäivien teemana oli hengellisyys ja uskonto. Teeman mukaisesti molempien päivien keynote-puheissa esiteltiin erilaisten uskonnollisten perinteiden muutoksia sekä niiden kohtaamisia. Lisäksi tutkimuspäivillä kuultiin useita mielenkiintoisia sessioita teemasta. Sessioiden aiheet kattoivat laajan kirjon teemoja jesuiitoista mieheyden normeihin. Tutkimuspäivät toteutettiin yhteistyössä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja Historiafoorumin kanssa.

Uppsalan yliopiston professori Mattias Lundbergin ensimmäisen päivän keynote “The Long Reformation in Sweden: A Negotiation of Sounds and Beliefs” käsitteli muutoksia liturgisessa laulamisessa 1500-luvun Ruotsin valtakunnassa. Keynote perustui Lundbergin käynnissä olevaan tutkimushankkeeseen Sonic Continuity as Preceived Tradition in the Liturgical Music of the Swedish Reformation. Lundbergin esitystä elävöittivät Sibelius-Akatemian laulajien osiot. 

Mattias Lundberg, Uppsalan yliopisto. Kuva: Jenni Lares.

Lundberg kertoi esityksessään, kuinka reformaatio muutti liturgista musiikkia. Laulujen kieli vaihtui latinasta ruotsiin, suomeen ja saksaan. Lisäksi vanhoja melodioita ja sanoituksia muutettiin. Lundberg käytti analyysinsa tukena James Alexanderin teoriaa systematic theory of tradition, joka selittää perinteiden ulottuvuuksia ja muotoutumista. Teorian keskeisiä käsitteitä ovat continuity (jatkuvuus), canon (kaanon) ja core (ydin). Jatkuvuudella viitataan siihen, kuinka perinne siirtyy sukupolvelta toiselle, mutta säilyttää ydinmerkityksensä. Kaanon-ulottuvuus kuvastaa sitä, miten perinne säilytetään, ja ydin on perinteen perimmäinen sanoma.[1] Teoriaa hyödyntävät aikaisemmat tutkimukset ovat keskittyneet tutkimaan kaanonin ja ytimen ulottuvuuksia, mutta Lundberg korostaa myös jatkuvuuden merkitystä. 

Lundberg käytti teoriaa esimerkiksi keskiaikaisen surulaulun kehityksen havainnoimisessa. Keskiajalla laulun ajateltiin olevan välttämätön vainajan pelastukselle. Myöhemmin laulu ja siihen liittyvät rituaalit pyrittiin epäonnistuneesti kieltämään, sillä niiden harjoittaminen säilyi ihmisten keskuudessa. Muutoksen teoriassa jatkuvuus kuvastaa, että melodia säilytettiin teksteissä ja julistettiin “vanhimmaksi koko Ruotsissa’’. Kaanon-ulottuvuus kuvastaisi sitä, että laulu muuttui lakkautetusta keskiaikaisesta tavasta messukirjan osaksi. Ydin havainnoi, että laulun alkuperäinen merkitys säilyi maallikoiden keskuudessa, mutta reformaation ajan papisto näki sen oleellisena vain surijoille. 

Tutkimuspäivien toisen keynote-puheen pitänyt tutkija Meelis Friedenthal Tarton yliopistosta esitteli yleisölle Liivinmaan taikauskon, katolilaisuuden sekä luterilaisuuden kytkeytymistä yhteen 1600-luvun saarnoissa. Erityisesti alueella käytyjen jatkuvien sotien myötä paikalliset saivat totutella aluksi jesuiittojen saarnoihin, jotka vaihtuivat sitten ruotsalaisiin, luterilaisiin saarnaajiin. Sekä katolilaiset että luterilaiset saarnaajat kohtasivat vahvoja paikallisia taikauskoisia perinteitä. Jesuiitat pyrkivät soveltamaan katolilaisuutta näihin paikallisiin perinteisiin, ja näin integroida katolilaisuutta osaksi väestön päivittäiselämää. 

Meelis Friedenthal, Tarton yliopisto. Kuva: Jenni Lares.

Tutkimuksen ansiosta tiedetään, että ruotsalaiset sen sijaan tulkitsivat reformaation hengessä tällaiset yritykset “kylä-katolilaisuudeksi” (engl. “village Catholicism”) ja julkaisivat omia saarnakokoelmiaan. Lisäksi muun muassa paikallinen kirkkoherra Rötger Becker (1600–1657) pyrki tieteellisesti tutkimaan, kyseenalaistamaan sekä osoittamaan vääriksi monia paikallisia taikauskomuksia, ja Friedenthal esitteli Beckerin kirjallista tuotantoa yksityiskohtaisesti yleisölle.

Tutkimuspäivillä uusien tutkimusaiheiden lisäksi kuulijat saivat nauttia perinteisemmistä tutkimuskohteista, kuten jesuiittaliikkeen historiasta – tosin uusilla painotuksilla. Esimerkiksi Helsingin yliopiston tutkija Kaarlo Havu kertoi yleisölle Erasmus Rotterdamilaisen vaikutuksista jesuiittojen toimintatapoihin reformaation aikoina. Havu painotti jesuiittojen omaksuneen muun muassa Erasmuksen ajatuksen uskonnon sopeuttamisesta ristiriitoihin sekä muihin mielipiteisiin, vaikka häneen ei julkisesti viitsitty viitata vastareformaation tiukassa hengessä. Etenkin jesuiitat sovelsivat kyseistä lähestymistapaa lähetysmatkoillaan Kiinassa ja Japanissa, missä he usein pyrkivätkin sopeuttamaan katolilaisuutta paikallisiin kieliin, miljööseen ja kulttuuriin huolimatta useista perustavanlaatuisista ristiriidoista. Esitelmänsä lopussa Havu pohtikin, oliko sopeuttamiskäytäntö silkkaa kylmäpäistä strategiaa vai todellista eroavien mielipiteiden implisiittistä hyväksymistä.

Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtori Tapio Leinonen käsitteli esityksessään, millaisena miehisyys näyttäytyy Martin Lutherin kirjoituksissa ja opetuksissa. Hallitsijoille ja ruhtinaille suunnatuissa opeissaan Luther nostaa esille esimerkiksi Marian ja Mooseksen esikuvana nöyryydestä ja Jumalaan turvautumisessa.  Opettaen siten, että Jumala toimii maailmassa odottamattomien ihmisten kautta. Hallitsijoiden tulee muistaa oma tehtävänsä Jumalan palvelijoina ja säilyttää nöyrä asenne. 

Itä-Suomen yliopiston yliopistonlehtori Sini Mikkolan esitys nosti esille, miten uuden ajan alussa miesten tunteet avioliitossa olivat monella tavalla normien sääntelemiä. Avioliitossa miehen rakkaus vaimoaan kohtaan otti samanlaisia muotoja kuin kristuksen rakkaus seurakuntaa kohti. Miehen tulee rakastaa vaimoaan ja hänen luontaista heikkouttaan. Itse rakkauden tunne oli säädeltyä ja se oli kietoutunut hierarkioihin. Avioliittoa ei suoranaisesti esitetty suruttomana, kärsimyksestä vapaana tilana. Päinvastoin vaikeudet avioelämässä olivat merkki Jumalan läsnäolosta. 

Pappismiesten ja heidän avioliittonsa merkitysten teemasta esityksen piti Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtori Miia Kuha. Kuhan esityksessä pystyi havainnoida, kuinka vaimo nähtiin myös tärkeänä tukena aviomiehelleen. Pappilan pyörittäminen oli kahden ihmisen tehtävä ja kotitaloudesta huolehtiminen oli ilmeisen vaikeaa ilman vaimoa ja tätä havainnoitiin Olaus Krogeruksen oikeudenkäynti teksteillä. Lisäksi vaimo oli emotionaalinen tuki miehelleen, jonka ansiosta mies pystyi keskittymään työhönsä. Mielenkiintoisena kontrastina Kuhan alkuperäislähteissä nousee esille myös naisen järkevyys. Leinosen ja Mikkolan aineistoissa heijastui se, kuinka naisen ajateltiin tunteidensa takia olevan vähemmän älykäs ja kyvykäs. Leinosen, Mikkolan ja Kuhan esitykset perustuivat Luterilaiset maskuliinisuudet- projektiin. 

Tutkimuspäivien lukuisat esitelmät sekä teemojen mittava spektri osoittivat, että uuden ajan alun tutkimus, oman aikamme resurssipulasta ja yhteiskunnallisen huomion puutteesta huolimatta, elää ja muokkaa aktiivisesti historiallista tietämystämme entistä terävämmäksi. Lisäksi useampi valtakunnan yliopisto oli konferenssissa edustettuna, ja juuri kyseinen seikka muistuttaa meitä arvokkaan kotimaisen tutkijaverkoston todellisesta laajuudesta, joka valaa uskoa tutkimusalan kehitykseen sekä säilymiseen myös tulevaisuudessa.

HumK Vuokko Ukkonen (historia, Helsingin yliopisto)

Fil.yo. Aleksanteri Lindh (historia, Helsingin yliopisto)

Lähdeluettelo 

Alexander, James. ‘’A Systematic Theory of Tradition.’’ Journal of The Philosophy of History, 10, (2016): 1–28. 

[1] James Alexander, ‘’A Systematic Theory of Tradition,’’Journal of the Philosophy of History 10 (2016) 128: 10, 14, 18.
Ehdota nimeä Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston julkaisusarjalle!

Ehdota nimeä Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston julkaisusarjalle!

Kirj. |            

Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto käynnistää tämänvuotisten 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivien pohjalta oman julkaisusarjan toimitustyön, tavoitteenaan ensimmäinen tieteellinen artikkelikokoelma vuonna 2027. Teos tulee ilmestymään verkoston omassa vertaisarvioidussa julkaisusarjassa, joka kaipaisi aikakauden historiasta kumpuavia tai muutoin mielekkäitä nimiehdotuksia 24.1. mennessä. Jätä oma ehdotuksesi Webropolissa osoitteessa: https://link.webropolsurveys.com/S/1EB01F612CABCB21
Rekisteröityminen käynnissä – Tervetuloa 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päiville Helsinkiin 22–23.1.2026!

Rekisteröityminen käynnissä – Tervetuloa 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päiville Helsinkiin 22–23.1.2026!

Kirj. |            

Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston viidennet 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät järjestetään Helsingin yliopistolla 22.–23.1.2026 yhteistyössä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja Historiafoorumin kanssa. Kutsumme tutkimuspäiville tutkijoita, opiskelijoita ja muita toimijoita, jotka työskentelevät uuden ajan alkua ja erityisesti 1500- ja 1600-lukuja käsittelevien aiheiden parissa. Konferenssiin osallistuminen on maksullista, ja edellyttää etukäteen ilmoittautumista (tiedot alempana). 

Vuoden 2026 tutkimuspäivien teemana on hengellisyys ja uskonto sekä näiden ilmenemismuodot ja vaikutukset varhaismodernina aikana. Hengellisyys ja uskonto näyttelivät keskeistä osaa varhaisen uuden ajan politiikassa, valtiollisessa elämässä, taiteessa ja kulttuurissa sekä ihmisten arjessa säätyyn, paikkaan ja aikaan katsomatta. 

Kahden päivän aikana kuulemme esityksiä liki kuudeltakymmeneltä tutkijalta ja asiantuntijalta. Keynote-esitelmiä pitävät professori Mattias Lundberg (Uppsalan yliopisto) otsikolla ”The Long Reformation in Sweden: A Negotiation of Sounds and Beliefs”, sekä professori Meelis Friedenthal (Tarton yliopisto) otsikolla ”Between multiple languages and multiple worlds: folk belief, Catholicism, and Lutheranism in the sermons of 17th-centuy Livonia”. Lisäksi konferenssin ohessa kuullaan musiikkiesityksiä, järjestetään konferenssi-illallinen torstaina 22.1. Uunisaaren ravintolassa, sekä ohjatut ekskursiot Kansalliskirjaston ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tiloihin perjantaina 23.1. (paikkoja rajoitetusti).

Ehdota tutkimuspäivien ajan nimeä verkoston tulevalle julkaisusarjalle. Julkaisusarjan ensimmäinen teos ilmestyy vuonna 2027 tutkimuspäivien teemaan pohjautuen. Kysely on auki 24.1. asti osoitteessa: https://link.webropolsurveys.com/S/1EB01F612CABCB21

Konferenssin alustava ohjelma (varmistamme salijaon ja ohjelman tammikuussa): 

1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät, Aikataulu copyLataa

Tarjoilujen kattamiseksi, tilojen riittämiseksi ja konferenssin oheistoiminnan suunnittelemiseksi pyytäisimme konferenssiin osallistuvia rekisteröitymään sunnuntaihin 4.1. mennessä oheisella lomakkeella: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/138262/lomake.html 

Muistakaa myös maksaa konferenssimaksu sekä mahdollinen illallismaksu määräaikaan 4.1. mennessä. Osallistumismaksu on 30 e verkoston jäsenille ja 50 e muille sisältäen sisäänpääsyn, kahden päivän lounaat ja kahvitarjoilun. Odotamme innolla tapaamistamme tammikuun tutkimuspäivillä! 

Lisätietoa löytyy nettisivujen Tutkimuspäivät-osiosta.

Ystävällisin terveisin,

Tutkimuspäivien toimikunta

Kuva: Jan Lievens, The Apostle Paul ©Nationalmuseum, Stockholm
Oeconomia, familia, domus: Perheeseen ja kotitalouteen liittyviä akateemisia käsitteitä 1600-luvulla

Oeconomia, familia, domus: Perheeseen ja kotitalouteen liittyviä akateemisia käsitteitä 1600-luvulla

Kirj. |            

Perhe on historiallisen tutkimuksen kohteena kiehtova mutta hankala. Mikä on perhe? Ketkä sen muodostavat ja mikä sen merkitys on? Millaisia käsitteitä ja määritelmiä perheeseen on liitetty ja miten ne ovat muuttuneet eri aikoina? (Ks. esim. Ilmakunnas & Lahtinen 2021). Ongelma ei ole uusi. Perheen ja kotitalouden sanoittaminen ja määrittely olivat haasteellisia myös uuden ajan alun oppineille, jotka käsittelivät kotiympäristöön liittyviä teemoja kirjoituksissaan. Tieteen kielenä käytetyssä latinassa on useita moniselitteisiä sanoja, joilla voidaan viitata perheeseen ja kotitalouteen erilaisissa yhteyksissä. Aikakauden tieteellisessä keskustelussa ei ollut yksimielisyyttä edes siitä, ketkä henkilöt ja mitkä asiat muodostavat perheeksi tai kotitaloudeksi määritettävän yksikön. Tässä kirjoituksessa käsittelen lyhyesti kolmea perheeseen ja kotitalouteen viittaavaa latinankielistä käsitettä (oeconomia, familia, domus), jotka esiintyvät säännöllisesti uuden ajan alun perhettä ja kotitaloutta käsittelevissä kirjoituksissa. Kirjoitus perustuu pääosin Turun akatemiassa vuonna 1645 professori Michael Wexioniuksen (aat. Gyldenstolpe) johdolla julkaistuun teokseen Synopsis oeconomiae, jossa käsitellään laajasti kotitaloutta eri näkökulmista. Lisäksi aineistonani on muutamia saksalaisia kirjoituksia 1600-luvulta.

Michael Wexionius & Henricus Tawast: Synopsis oeconomiae, Aboae 1645. Doria.

Oeconomia

Sana oeconomia on latinankielinen muunnos kreikan sanasta οἰκονομία, joka muodostuu taloa tai kotia sekä muun muassa jakamista ja hallintaa tarkoittavista sanoista. Nykyinen talouteen ja taloustieteeseen viittaava merkitys on uudempaa perua, 1600-luvulla merkitys keskittyi vielä vahvasti kodin piiriin.

Sanan alkuperäinen käyttö antiikin kreikkalaisissa teksteissä ei ole yksioikoista. Yleensä sillä viitattiin lähinnä tilatalouden yksikköön, jota johti vapaa mieskansalainen ja jonka työt järjestettiin orjavoimalla, sekä tilatalouden jäsenten elannon hankkimisen tapoihin. Keskeistä tässä oli, miten elanto ja omaisuus hankittiin eettisellä tavalla. (Ks. esim. Leshem 2016. Sanaa on myöhemmin käytetty myös muissa merkityksissä, jotka Wexioniuskin huomioi. Muun muassa Cicero ja Quintilianus käyttivät sanaa viitatessaan puheiden ja kirjoitusten järjestämiseen (Cic. Att. 6,1; Quint. 1,8,9; 3,3,9), Vitruvius taas käsitellessään arkkitehtuurista jäsentelyä (Vitr. 1,2,1). Sanaa on niin ikään käytetty muun muassa juridisissa, teologisissa ja poliittisissa yhteyksissä, joissa sillä on yleensä tarkoitettu resurssien rationaalista järjestämistä.

Wexioniuksen mukaan oeconomia viittaa sekä aineeseen eli niihin henkilöihin ja asioihin, jotka muodostavat kotitalouden, että muotoon eli kotitalouden johtamiseen ja hyviin tapoihin hallita sitä. Sanan merkitys ei kuitenkaan varhaismodernin ajan kotitaloutta käsittelevissä kirjoituksissakaan ole täysin yksiselitteinen. Useimmiten sillä kuitenkin viitataan Wexioniuksenkin korostamaan yksityisen (koti)talouden järkevään hallintoon, joka kattaa saman katon alla elävät yksilöt. Tällöin määrittely kattaa sekä kotitalouteen kuuluvat henkilöt, heidän keskinäiset suhteensa ja roolinsa että kotitalouden elatuksen hankinnan tavat. Jotkut kirjoittajat tekevät myös eroa termiä oeconomica ja oeconomia välillä. Tällöin edeltävä viittaa yleensä kotitaloutta käsittelevään tieteenalaan (scientia) ja jälkimmäinen taas konkreettisemmin kotitalouden hallinnon tapoihin.

Familia

Sana familia olisi helppo kääntää nykykieliä seuraten perheeksi. Se ei kuitenkaan ole alun perin viitannut perheeseen siinä muodossa kuin me nykyään sen ymmärrämme vaan pikemminkin samassa taloudessa elävään väkeen yleisesti ja erityisesti palvelusväkeen.

Wexioniuksen mukaan familia tarkoittaa kotitalouden muodostavaa väkeä mutta myös kotitalouden omaisuutta ja erityismerkityksessä suvun perintöä. Aikalaisteksteissä sanalla viitataan lisäksi usein sukulinjaan, varsinkin kuninkaallisista ja muista ylhäisistä suvuista puhuttaessa (familia Sturorum, familia De la Gardie). Keskeisimmin Wexionius näkee kuitenkin familian viittaavan ihmisten jokapäiväiseen sosiaaliseen elämään, jonka tarkoituksena on lisääntyminen ja yksilön elannon varmistaminen. Tällöin merkitys on käytännössä sama kuin sanalla oeconomia, se kattaa sekä kotitalouden henkilöt että talouden hoitamisen oikealla tavalla niin, että toimeentulo riittää kaikkien kotitalouden yksilöiden elättämiseen.

Uuden ajan alun dissertaatioissa sana familia esiintyy usein kotitalouden jäsenten määrittelyn yhteydessä. Aristoteleelta lainatun ajattelun mukaan kotitalous muodostuu kolmesta yhteisöstä, joita ovat aviomiehen ja hänen vaimonsa välinen suhde, isännän ja hänen palvelijoidensa välinen suhde sekä isän tai vanhempien ja heidän lastensa välinen suhde. Jokaista suhdetta määrittää tietyt velvollisuudet ja oikeudet, ja osapuolten roolit ja tehtävät on tiukkaan rajattu, mikä sopii myös sääty-yhteiskunnan hierarkkisiin ihanteisiin. Yleensä familia koostuu vähintään avioparista ja heidän palveluskunnastaan, lasten roolista uuden ajan oppineet eivät olleet yksimielisiä. Usein familia sisältää kotitalouden muodostavien henkilöiden lisäksi omaisuuden (res), jolla elatus varmistetaan.

Perhe sisätilassa, attribuoitu Quirijn van Brekenkamille (1622/29–1669/79). Wikimedia Commons.

Domus

Domus tarkoittaa yleisimmässä sanakirjamerkityksessään taloa tai kotia. Wexionius tähdentää sen tarkoittavan taloa tai rakennusta sen kaikissa sekä konkreettisissa että henkisissä muodoissa. Sanalla voidaan kuvata niin kivistä kuin puista taloa mutta myös viitata esimerkiksi taivaalliseen asumukseen. Domus viittaa Wexioniuksen mukaan kuitenkin myös ihmisiin, jotka elävät yhdessä ja jakavat arjen samassa taloudessa. Joskus sanalla viitataan myös kotitalouden omaisuuteen. Familian tavoin sanaa domus käytetään puhuttaessa sukulinjasta tai polveutumisesta. Esimerkiksi Habsburgien sukua kutsuttiin nimellä Domus Austriaca tai Domus Austriae. Sama rakenne on edelleen käytössä monessa nykykielessä: House of Austria, Haus Österreich, Casa d’Austria. Suomen kielessä rakennetta vastaa vanhahtava huone, joka esiintyy esimerkiksi vanhassa Raamatun käännöksessä muodossa ”hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua”.

Käsitteiden logiikka?

Wexionius toteaa oeconomian, familian ja domuksen tarkoittavan pitkälti samoja asioita. Jonkinlaista eroa voi kuitenkin hahmottaa hänen toteamuksessaan Oeconomia esto prudentia domus, familiae, sive oeconomiae constituendae et administrandae, jonka voi kääntää vaikka ”oeconomia olkoon kodin, perheen tai talouden perustamisen ja hoitamisen viisautta”. Käsitteet ovat siis pitkälti synonyymisia mutta oeconomialla on kuitenkin usein hiukan laajempi merkitys, joka kattaa sekä familian että domuksen. Familia ja domus tarkoittavat yleensä suurin piirtein samaa, kotitalouden muodostavia ihmisiä sekä sen omaisuutta, erityismerkityksessä myös sukulinjaa. Oeconomia taas sisältää kotitalouden jäsenten ja omaisuuden lisäksi myös kotitalouden johtamisen ja hoitamisen tavat. Ero ei kuitenkaan aina ole selkeä, ja siksi tulkinta ja mahdollinen käännös on aina tehtävä tapauskohtaisesti, kontekstiin perustuen.

FM Minna Vesa on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistosta. Hän tutkii perhettä ja avioliittoa Turun akatemiassa vuosina 1640–1713.

Lähteet

Michael Wexionius (pr.) & Henrik Tawast (resp.): Synopsis oeconomiae. Ex publicis praelectionibus excerpta & intra disputationis carceres redacta. Utilissimas ac jucundissimas in hac materia quaestiones breviter decidens. Aboae 1645. Synopsis_oeconomiae.pdf

Muutamia varhaismoderneja teoksia, joissa käsitellään käsitteiden eroa

Bartholomäus Keckermann: Systema disciplinae oeconomicae, Hanoviae 1608. Systema disciplinæ politicæ : Keckermann, Bartholomäus, ca. 1571-1608 or 9 : Free Download, Borrow, and Streaming : Internet Archive.

Walter Donaldson: Synopsis oeconomica, Francofurti 1625. ’Donaldson, Walter: Synopsis oeconomica’, Image 1 of 466 | MDZ.

Johannes Avenarius: Synopsis oeconomica, Wittebergae 1629. Johannis Avenari In Academia VVittebergensi Eloqv. Proffesoris P. Synopsis … – Johann Avenarius – Google-kirjat

Jean Bodin: De republica libri sex, Parisiis 1636. Io. Bodini Andegavensis De republica libri sex : Bodin, Jean, 1530-1596 : Free Download, Borrow, and Streaming : Internet Archive

Johann Heinrich Alsted: Scientiarium omnium encyclopaediae liber secundus et vigesimus exhibens oeconomicam, Lugduni 1649.  Ioan Henrici Alstedii Scientiarum omnium encyclopædiæ : tomus primus [-quartus] … : Alsted, Johann Heinrich, 1588-1638 : Free Download, Borrow, and Streaming : Internet Archive

Muuta kirjallisuutta

Johanna Ilmakunnas & Anu Lahtinen: ”Perheen jäljillä keskiajasta nykypäivään” teoksessa Perheen jäljillä: Perhesuhteiden moninaisuus Pohjolassa 1400–2020. Vastapaino 2021.

Dotan Leshem: “Retrospectives: What Did the Ancient Greeks Mean by Oikonomia?”, Journal of Economic Perspectives 30:1 (2016) 225–238.
Omapäisen prinsessan juhlavuosi: Anna Vaasa -seminaari Torúnissa

Omapäisen prinsessan juhlavuosi: Anna Vaasa -seminaari Torúnissa

Kirj. |            

Vuonna 2025 tulee kuluneeksi neljäsataa vuotta prinsessa Anna Vaasan (1568–1625) kuolemasta. Katoliseen uskoon kasvatettu Ruotsin prinsessa, Katarina Jagellonican ja Juhana III:n tytär, kääntyi nuorena protestantiksi, mutta pysyi katolilaisen veljensä, kuningas Sigismund III:n uskollisena tukena. Sigismund oli jonkin aikaa niin Puola-Liettuan kuin Ruotsinkin hallitsija, mutta Kaarle-herttua (Kaarle IX) kaappasi vallan Ruotsissa. Valtataisteluiden seurauksena prinsessa Anna jätti Ruotsin vuonna 1598 ja eli loppuikänsä Puola-Liettuassa.

Anna Vaasa ei koskaan mennyt naimisiin, mutta oli tärkeä veljensä perheen tuki. Hän myös auttoi monia ruotsalaisia aatelisia, jotka lähtivät Kaarle-herttuan vallankaappausta pakoon. Annan protestanttisuus herätti ristiriitoja Puola-Liettuassa, mutta hän oli myös arvostettu mesenaatti, joka oli syvästi kiinnostunut muun muassa puutarhanhoidosta ja lääkekasveista. Lopullisen lepopaikkansa hän sai nykyisen Puolan Toruńissa, missä hautamuistomerkki on yhä nähtävissä yliopiston viereisessä Pyhän Marian kirkossa.

Anna Vaasan muistomerkki Torúnissa Pyhän Marian kirkossa.

Merkkivuoden kunniaksi Toruńissa järjestettiin kesäkuussa seminaari ”Princess Anna Vasa (1568–1625) and Women of the Late 16th – Early 17th Century”. Seminaari oli samalla osa hanketta ”North–South: Polish Language at the Edges of Europe”, jota johtaa tohtori Ewa Cybulska-Bohuszewicz. Hankkeen rahoittaa NAWA (Narodowa Agencja Wymiany Akademickiej) ja siihen osallistuu tutkijoita Puolasta, Ruotsista, Suomesta, Liettuasta ja Turkista. Tavoitteena on useissa tapaamisissa keskustella Pohjois- ja Etelä-Euroopan vuorovaikutuksesta, esimerkiksi kulttuurivaihdon, muodin, oppineisuuden ja diplomatian historiasta.

Vaikka yhteydenpitoa eri maiden välillä on ollut, tuli tässäkin seminaarissa hyvin esiin, että eri maissa tehtävä tutkimus on tärkeää tuoda yhteen. Toruńin kaksipäiväisessä seminaarissa käsiteltiin Anna Vaasan elämää ja merkitystä ja erityisesti naisten toimintamahdollisuuksia varhaismodernin ajan maailmassa. Eri maista saapuneet asiantuntijat toivat oman näkökulmansa Anna Vaasan elämään ja siihen, mitä tiedetään ylhäisten perheiden asemasta ja toiminnasta varhaismodernissa Euroopassa akselilla Ruotsi – Baltia – Puola – Turkki.

Tukholman yliopiston professori Renata Ingbrant kertoi ”keskiviikkohäistä”, joihin liittyvästä skandaalista prinsessa Anna muistetaan Ruotsissa. Anna Vaasa näet järjesti epätavallisena päivänä jumalanpalveluksen, joka osoittautuikin salaa valmistelluksi hääjuhlaksi. Kun toiselle jo kihlattu Sigrid Brahe ja Johan Gyllenstierna vihittiin avioliittoon ilman sukulaisten hyväksyntää, oli skandaali valmis. Prinsessa Anna muistetaankin Ruotsissa usein parhaiten tästä tapauksesta. Anna Vaasa kuitenkin suosi monin tavoin kulttuuria sekä vaatemuotia ja taidetta – esimerkiksi kirkkomusiikkia – ja näitä näkökulmia valaistiin eri esitelmissä. Vertailun vuoksi puheenvuoroissa esiteltiin muitakin aikakauden vaikutusvaltaisia henkilöitä sulttaanien äideistä ruotsalaisiin aatelisnaisiin.

Anna Vaasan oppineisuus tuli näkyväksi myös konkreettisesti, kun Nikolaus Kopernikuksen yliopiston kirjaston erikoislukusalissa päästiin tutustumaan Simon Syreniuksen (Szymon Syreński) herbaarioon. Teos ilmestyi 1613 ja on omistettu prinsessa Annalle, kirjoittajan mesenaatille. Herbaariota oli tutkinut erityisesti professori Dariusz Chemperek, joka esitelmöi sekä herbaariosta että yleisemmin Anna Vaasan kasvi- ja puutarhaharrastuksesta. Herbaariosta on olemassa myös erityisen kauniisti väritetty kappale, joka on ilmeisesti kuulunut prinsessalle itselleen ja jonka väliin oli liitetty erillisiä lisälehtiä kasvinäytteitä varten. Valitettavasti joku kirjaharrastaja oli myöhemmin heittänyt kasvinäytteet ”turhina” menemään, mutta kauniisti väritetty kirja on yhä olemassa ja ihailtavissa Torúnissa, Kopernikus-yliopiston erikoiskokoelmissa. Osallistujat vierailivat myös Anna Vaasan hautamuistomerkillä, jossa keskusteltiin varhaisbarokkia edustavan teoksen symboliikasta.

Prinsessa Anna Vaasan muistomerkki tuo esiin prinsessan arvostamat elämän eri puolet: vasemmalla oleva, kasveja pitelevä hahmo edustaa aktiivista maailmassa toimimista, oikealla oleva taas hengellisen elämän arvostusta.

Kaikkiaan seminaari tarjosi kiinnostavan katsauksen Anna Vaasan ja hänen aikakauden naisten elämään. Se rikastutti epäilyksettä osallistujien ymmärrystä kulttuurien välisistä yhteyksistä ja erosta Euroopan pohjois- ja eteläosissa. Puola-Liettuan historia linkittyy niin olennaisesti osaksi Ruotsin ja siten myös Suomen alueen varhaismodernia menneisyyttä, että sitä olisi ehdottomasti tärkeää käsitellä jatkossakin yhdessä. Toivottavasti tämä seminaari onkin alkua pitkäjänteiselle tutkimusyhteistyölle. Tärkeä taustatoimija seminaarissa oli Opolen yliopiston puolalainen varhaismodernin ajan keskus, Centrum Badań Epok Wczesnonowożytnych, jonka tavoitteena on tutkia Puolan kirjallisuutta ja kulttuuria suhteessa eurooppalaiseen historiaan.

Hankkeen esittely ja aiempien tapaamisten aineistoja (osin puolaksi) Facebookissa.

Anu Lahtinen on Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Helsingin yliopistossa.

Kuvat: Anu Lahtinen.
Uuden ajan alun tutkimuksen kesäkoulu Jyväskylässä – asiaa graduista

Uuden ajan alun tutkimuksen kesäkoulu Jyväskylässä – asiaa graduista

Kirj. |            

Lauantaina 30.8.2025 kokoontui kymmenen hengen joukko opiskelijoita ja kokeneita tutkijoita Jyväskylän yliopiston Lyhty-rakennuksessa. Kaksi opiskelijoista tuli samaisesta yliopistosta, muut ovat opissa turkulaisissa yliopistoissa. Aamu oli usealle meistä varhainen, mutta siitä huolimatta olimme paikalla innostuneina päivän antia odottaen.

Alkajaisiksi meille esiteltiin Uuden ajan alun tutkimuksen verkostoa ja kuulimme Petteri Impolalta Jyväskylän yliopiston Early Modern Morals -tutkimuskeskittymästä. EMM:n toimintoja esiteltäessä huomasin, ettei asia ollutkaan minulle uusi, vaan jotkin heidän tutkimushankkeistaan ja julkaisuistaan sekä vuosittainen Kustaa Vaasa -seminaari olivat entuudestaan tuttuja. Saimme myös esimakua varhaismodernin ajan varkauksista kertovasta kirjasta, joka liittyy aiheeltaan kanditutkielmani kautta graduuni. Edellisessä tutkin varkauden oikeuskäsittelyä ja jälkimmäisessä kyseisen varkauden jälkeistä elämää. Ilahduin, kenties kirja antaa jotakin nykyiseen työhöni.

Seuraavaksi Jenni Lares esitteli meille Viabundus-tietokanta, jonka kautta voi tutustua vuosien 1350 ja 1650 välillä käytössä olleisiin isompiin yleisiin teihin ja niiden varsilla olleisiin pysähdyspaikkoihin Itämeren alueella. Mielenkiintoisena ominaisuutena tietokanta laskee maanteitse tehtyjen matkojen matka-aikoja paikasta toiseen, jos tietokannassa oleva tieverkko kattaa paikkakuntien välisen matkan. Tietokanta laajenee ja kehittyy vielä nykyisestään. Sen esittelyn lomassa saimme tarkemminkin tietoa liikkumisesta ja sitä mahdollistavista toimista ja toimijoista.

Päivän varsinainen tarkoitus oli kunkin opiskelijan pro gradu -tutkielman suunnitelman esittely ja siitä keskustelu. Järjestäjät olivat jakaneet työt löyhästi käsittelemään perhe- ja sukupuolihistoriaa sekä taloutta ja materiaalisuutta. Ensimmäisessä kategoriassa olivat työn alla avioparien arki Ala-Satakunnassa 1600-luvun lopulla, herätyksen naissaarnaajat 1700-luvun Porissa sekä oma työni 1700- ja 1800-luvuilla eläneen naisen selviytymiskeinoista hänen miehensä maastakarkotuksen jälkeen. Jälkimmäisessä osuudessa käsiteltiin ylhäisaatelin muotokuvia 1500-luvulta sekä porvarien ja talonpoikien välisiä velkasuhteita 1600-luvun puolivälin Viipurissa.

Työt ovat eri vaiheissa. Töiden aihepiiri saattoi olla hahmottunut, mutta katse ei ollut vielä tarkentunut tiettyyn rajaukseen tai näkökulmaan. Joillain työ oli edennyt lähdeaineiston hankintaan, kääntämiseen ja läpikäyntiin. Olipa joku ennättänyt pohtia myös tutkimuksen rakennetta tarkasti. Lareksen ja Impolan lisäksi verkoston edustajista Sanna Raninen, Eeva-Liisa Bastman ja Sebastian Schiavone antoivat kustakin työstä palautetta. Se sisälsi ohjeita tutkimuksen tekemiseen yleensä, tarkentavia kysymyksiä, uusia näkökulmia sekä vinkkejä muun muassa kielen kääntämisen apuvälineistä ja hyödyllisestä tutkimuskirjallisuudesta.

Oma aiheeni sivusi osaa töistä joko aihepiiriltään tai lähdeaineistoltaan niin, että muiden saamista neuvoista on minullekin apua. Muista graduaiheista oli mielenkiintoista kuulla muutoinkin. Näiden hyvien puolien lisäksi eri vaiheissa työtään olevien kokoontuminen yhteen vahvisti luottamusta siihen, että työ etenee ja tukea on saatavilla. Aluksi aihe hahmottuu, tutustutaan tutkimuskirjallisuuteen ja lähteisiin, kirjoitetaan, jaetaan muille, saadaan eteenpäin ohjaavaa palautetta, kirjoitetaan taas ja lopulta jossain vaiheessa työ on valmis.

Kesäkoulu oli tällä kertaa päivän mittainen, mutta ajan lyhyydestä huolimatta se ei ollut pelkästään täyttä asiaa. Yhteisellä lounaalla, kahvitauolla ja paluujunaa odottaneiden ”iltakoulussa” oli myös vapaamuotoisemman keskustelun hetkiä, jolloin pääsi hieman tutustumaan uusiin ihmisiin ja vahvistettua jo olemassa olleita suhteita. Nämä hetket olivat myös tiedonvälityksen hetkiä, sillä meille kokemattomammille tutkijoille oli tarjolla kokemuksia muun muassa alalle yleisestä piirteestä eli rahoituksen hakemisesta. Vaikka päivä oli pitkä ja päättyi osaltani vasta puolilta öin, olin yllättävän pirteä loppuun asti. Tärkein selitys on päivän mielenkiintoisuus ja oma innostus, mutta juodun teen määrässäkin voi olla osasyytä virkeyteen. Kesäkoulun jälkeen ei tuleva graduseminaari enää tunnu astumiselta suureen ja tuntemattomaan. Olen tietoisempi siitä, mitä ryhdyn tekemään.

Mariaana Korpela opiskelee pohjoismaista historiaa Åbo Akademissa ja tutkii gradussaan naisen selviytymiskeinoja miehensä maastakarkotuksen jälkeen 1700- ja 1800-lukujen Porvoossa.

Kuvat: Sanna Raninen.
Tutkimusaiheena insestikiellot ja seksuaalimoraali Suomessa 1600–1800

Tutkimusaiheena insestikiellot ja seksuaalimoraali Suomessa 1600–1800

Kirj. |            

Vuosina 1665–1666 Korsholman kreivikunnassa tutkittiin tapausta, jossa osallisena olivat isä, kaksi hänen poikaansa ja kaksi naista. Aviossa ollut isä Mikkeli Matinpoika Mall oli kuusi vuotta aiemmin saanut lapsen irtolaisen Kerttu Henrikintyttären kanssa, joka ei vielä tapahtuman aikoihin ollut saavuttanut ”laillista ikää”, eli kyseessä oli noin teini-ikäinen tyttö. Muutama vuosi myöhemmin Mikkeli oli juonitellen naittanut Kertun vanhemmalle pojalleen Tuomakselle. Kerttu kiisti kuitenkaan saaneensa lapsen Tuomaksen kanssa. Oikeudessa puitiin vielä Mikkelin toista suhdetta hänen ja irtolaisnaisen Marketta Martintyttären välillä. Noin kaksi vuotta käräjiä ennen alkaneesta suhteesta ei ollut syntynyt lasta. Sittemmin Mikkeli naittoi niin ikään laittomassa iässä olleen Marketan nuoremmalle pojalleen Erkille, joka todistusten perusteella oli tietämätön Marketan ja Mikkelin aiemmasta suhteesta. Lopulta alioikeus tuomitsi Tuomaksen sekä Kertun ja Marketan kuolemaan ”törkeästä synnistä” vedoten sen rikkovan Jumalan lakia. Myöhemmin Turun hovioikeus vahvisti sukurutsasta (blodskam) annetut kuolemantuomiot. Isä Mikkeli säästyi mahdolliselta kuolemantuomiolta, koska oli päässyt karkuun ja oikeuden tavoittamattomiin. Sen sijaan nuorimmaista poikaa Erkkiä kohtasi vapautuminen hovioikeuden katsottua hänen olleen syytön tietämättömyytensä takia.

Miksi esivalta puuttui edellä mainittuun suhteeseen ja langetti siitä kuolemantuomion? Kuinka kyseinen suhde oli ylipäänsä sukurutsainen tai Jumalan vastainen? Muun muassa näitä kysymyksiä tutkin väitöskirjahankkeessani. Väitöskirjassani pureudun insestin ja seksuaalimoraalin monisyiseen historiaan. Insestillä ja sukurutsalla viittaan tekstissäni yleisesti sukulaisten välisiin suhteisiin, jotka olivat kiellettyjä tai sanktioituja niin verisukulaisuudessa kuin lankoudessa. Jälkimmäinen tarkoittaa sukulaisuussuhdetta, joka on syntynyt kahden suvun välille avioliiton kautta.

  • Loot ja hänen tyttärensä (1565). Maalauksessa Jan Matsys (1509–1575) kuvaa Raamatun kertomusta, jossa Lootin tyttäret juottavat vuorotellen isänsä humalaan ja tämän päihdyttyä makaavat hänet. Tämän kaltaista tapausta ei vielä vastaani ole tullut. Kuva: Wikimedia Commons.

Tutkimusongelma

Tutkimukseni lähtöasetelmana on Ruotsin insestihistoriaa tutkineen Bonnie Clementssonin väitöskirjatutkimuksen (2016) tulkinnat siitä, että 1700-luvun edetessä Jumalan asema insestikielloissa vähenee, valistusajattelun kritiikin myötä rangaistukset muuttuvat inhimillisemmiksi ja sukulaisten välinen avioituminen lisääntyy sosioekonomisten muutosten myötä. Näistä päätellen suhtautuminen insestikieltoihin ja seksuaalimoraaliin lievenivät ja insestirikoksen uskonnollinen lataus Jumalan vastaisena rikoksena laantui. Koska Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa, Clementssonin tulkintojen viitekehystä sopii testata Suomen alueella, josta uupuu vielä laajempi perustutkimus. Suomen alueelta on toki aiemminkin tutkittu jossain määrin sukulaisten välisiä suhteita. Uuden ajan alkua koskeva tutkimus jakautuu Suomessa karkeasti yhtäältä avioliittoa koskevaan ja toisaalta rikoshistorialliseen tutkimukseen.

Aiemman tutkimuksen keskeistä tulkintaa sukulaisten välisistä suhteista voi tiivistää niin, että ne olivat ankarasti sanktioituja ja rankaistuja, mutta rikostyypin monitulkinnallisuudesta johtuen ei oikeudenhoito ollut aina johdonmukaista. Monitulkinnallisuutta kuvaa esimerkiksi esivallan ajoittain salliva ja paikoin vahvan kielteinen suhtautuminen serkusten välisiä suhteita kohtaan. Mikä siis lopulta oli Jumalaa, sukua ja avioliittoa häpäisevää sukurutsaa? Mikä huoli kätkeytyi insestikieltojen taakse? Muuttuiko suhtautuminen insestikieltoihin ja seksuaalimoraaliin sallivammaksi tutkimusajan loppua kohden, kuten Clementssonin tutkimuksesta voisi olettaa vai onko mahdollinen muutos monisyisempi?

Kysymyspatteristo kuvaa väitöskirjani tutkimusongelman teemoja: insestin ja Jumalan, suvun sekä avioliiton välistä yhteyttä ja insestikieltojen taakse kätkeytyviä moraalisia huolenaiheita. Laajalla tutkimusajalla tavoittelen mahdollisuutta havaita tutkimuskohteissa tapahtuvaa ajallista muutosta. Tutkimusaikani vuosisadat sisältävät joukon tekijöitä, jotka saattoivat aiheuttaa muutosta: 1600-luvulla demografiset paineet Ruotsin suurvaltasotineen, maastamuuttoineen ja kylmine ilmastoineen, oikeusjärjestelmän keskittäminen ja luterilainen puhdasoppisuus; 1700-luvulla valtakunnan sopeutuminen suurvallan jälkeiseen aikaan, väestönkasvu ja sosiaalisen jakauman muutokset ja valistusajattelun tuomat muutokset rikosoikeuteen sekä lopulta 1808 syttyneen Suomen sodan seurauksen Suomen siirtyminen osaksi Venäjän valtakuntaa.

Näkökulmat ja menetelmät

Tutkimusongelmani liikkuu rikos- ja mentaliteettihistoriassa. Rikoshistoriallisella näkökulmalla tutkin tapahtuneita muutoksia sanktioinneissa, tapausten tutkinnassa ja annetuissa rangaistuksissa. Näitä tutkin alioikeuksien tuomiokirjoilla, Turun, myöhemmin myös Vaasan hovioikeuksien ja oikeusrevision ja sittemmin korkeimman oikeuden pöytäkirjoilla sekä sukulaisten välisiä suhteita koskevilla asetuksilla. Rikoshistoriallisesti seuraan paljon 1990- ja 2000-luvun alun aikana tehtyjä seksuaali- ja väkivaltarikoksia ja sosiaalista kontrollia käsitteleviä tutkimuksia. Mentaliteettihistoriallisuus tulee vastaavasti tutkiessani edellä kuvatulla tutkimusaineistolla jaettuja käsityksiä siitä, kuinka huoli Jumalasta, suvusta ja avioliitosta ilmenevät sukulaisten välisissä suhteissa. Tavoitteenani on selvittää, jaettiinko kyseessä olevia käsityksiä esivallan ja rahvaan kesken ja millaisin painotuseroin.

  • Oikeusrevision vuoden 1761 registratuura, Riksarkivet. Oikeusrevision registratuurat, jotka sisältävät oikeusrevision antamia ratkaisuja ja tuomioita, ovat Riksarkivetissa sijaitseva aarreaitta historiantutkijalle. Vain nopealla selaamisellakin niistä voi löytää kiinnostavia aiheita riita-asioista sotilashenkilöiden väliltä avioliittoja koskeviin erivapauksiin. Kuva: Jaakko Santavuori (2025).

Tutkimukseni hyödyntää myös lähitieteiden näkökulmia, kuten esimerkiksi moraalipsykologiaa ja kognitiivista uskontotiedettä. Edellinen on kiinnostunut siitä, millä tavoin ihmismielessä rakentuu käsitys toiminnan moraalisuudesta. Moraalipsykologian kysymyksillä voin alleviivata sitä, millaisia moraalisia huolenaiheita insestiin liitettiin. Jälkimmäinen tutkii uskonnollisia ilmiöitä mielen tiedonprosessoinnin näkökulmasta. Tutkimuksessani tämä näkyy esimerkiksi siinä, millä tavoin Jumalan yhteiskuntaa koossa pitävä merkitys ilmenee sukulaisten välisissä suhteissa tai insestikielloissa.

Tutkimusongelmaa ratkaisen laadullisesti ja määrällisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa lähiluvulla tehtävää laajan aineiston erottelua ja erittelyä. Erottelun avulla vastaan laadullisiin kysymyksiin siitä, millainen järjestelmä rakentui insestikieltojen ympärille ja millä tavoin sukurutsarikokset rikkoivat tätä järjestelmää. Erittelyllä tutkin sukulaisten välisten suhteiden määrällisiä piirteitä, kuten millaiset suhteet tai sukulaisuuskäsitykset korostuivat.

  • Vaikeiden sukulaisuussuhteiden hahmottamista auttaa sukupuukaavioiden piirtäminen. Kuva: Jaakko Santavuori (2025).

Insestin historian merkitys

Tutkimusaiheeni voi ymmärrettävästi herättää ihmetystä ja vahvoja tunteita, joten mikä saa minut ylipäänsä tutkimaan tätä ristiriitaista aihetta? Ensinnäkin minua motivoi Satu Lidmania (2009; 2015) seuraten kiinnostus tutkia erilaisten historiallisten ilmiöiden toistuvia erityispiirteitä eri ajassa ja paikassa. Maisterintutkielmassani tämä toistuvuus ilmeni esimerkiksi 1600-luvulla tapahtuneen isää ja tytärtä koskevan tapauksen ja Merja Laitisen (2004) tutkimien, nykyisyydessä tapahtuneiden perheen sisäisten seksuaalirikosten välillä. Tämä yliajallinen toistuvuus antaa tärkeää perspektiiviä siihen, voidaanko menneisyyden avulla ammentaa ymmärrystä, jolla ehkäistä seksuaalirikoksia. Toisekseen minua motivoi halu ymmärtää ihmisten erilaisia moraalisia huolenaiheita, jotka motivoivat heitä toimimaan keskenään ristiriitaisesti. Minkä vuoksi ihminen on valmis mestaamaan sukurutsasta syytetyn, kun toisesta mestaus on ylimitoitettu? Minkä takia jokin tietty seksuaalinen käyttäytyminen halutaan rajoittaa tai sallia? Toisaalta, onko löydettävissä keskinäistä ymmärrystä keskenään ristiriitaisilta vaikuttavien moraalikäsitysten välille? Näihin kysymyksiin vastaaminen voi tuoda meidän päiviimme ihmisten keskuuteen paljon kaivattua keskinäistä ymmärrystä.

Tutkimalla alussa esitellyn tapauksen kaltaisia ihmiskohtaloita on menneisyydestä opittavissa jotakin ihmisenä olemisesta niin, että erilaiset tarpeet tulevat kuulluksi ja kunnioitetuksi. Tästä syystä historiantutkimuksessa tutkijan on paikoin pakko tirkistellä kuolleiden ihmisten yksityisyyttä. He antavat meille mahdollisuuden peilata omia asenteitamme vierasta maailmaa vasten ja sitä, mistä asenteet kumpuavat. Vielä lopuksi ja ehkäpä tärkeimpänä huomiona, heidän tarinansa lisäävät tietoisuutta mahdolliselle seksuaalirikoksen uhrille siitä, ettei tämä ole yksin kokemuksensa kanssa. Siksi insestin historian tutkimus on tärkeää.

Arkistolähteet

Kansallisarkiston digitaalinen arkisto, Helsinki.

  • Kihlakunnanoikeuksien renovoidut tuomiokirjat.
  • Pohjanmaan tuomiokunta, KO a:14-14a Varsinaisten asioiden pöytäkirjat (1659–1667).

Riksarkivet, Tukholma.

  • Justitierevisionens registratur – utgående skrivelser.

Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys ry (SSHY).

Kirjallisuutta

  • Aalto, Seppo. Kirkko ja kruunu siveellisyyden vartijoina: seksuaalirikollisuus, esivalta ja yhteisö Porvoon kihlakunnassa 1621-1700. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1996.
  • Almquist, Jan Eric. Strödda bidrag till familjerättens historia. 2. uppl. Stockholm, 1945.
  • Clementsson, Bonnie. Förbjudna förbindelser: föreställningar kring incest och incestförbud i Sverige 1680-1940. Malmö: Universus, 2016.
  • Frigren, Pirita. ”Historiantutkija arkaluontoisista asioista kirjoittamassa”. Teoksessa Historiantutkimuksen etiikka, toimittanut Satu Lidman, Anu Koskivirta, ja Jari Eilola, 51–70. Helsinki: Gaudeamus, 2017.
  • Gray, Kurt, Nicholas DiMaggio, Chelsea Schein, ja Frank Kachanoff. ”The Problem of Purity in Moral Psychology”. Personality and Social Psychology Review 27, nro 3 (1. elokuuta 2023): 272–308. https://doi.org/10.1177/10888683221124741.
  • Jokiaho, Mika. ”Suvun, perheen ja kotitalouden kunnian tähden: Seksuaalisuus ja sivilisoituminen uuden ajan alussa Pohjanmaalla (1540–1690)”. Teoksessa Rikos historiassa, Olli Matikainen ja Jari Eilola, 117–79. Jyväskylä: Kopijyvä Oy, 2000.
  • Keskinen, Jouni. ”Aapiskukkomiehen traaginen rakkaus – Daniel Medelplan ja sukurutsarikos puhdasoppisuuden ajan Ruotsissa”. GENOS 87, nro 3 (2016): 156–68.
  • Keskisarja, Teemu. ”Secoituxesta järjettömäin luondocappalden canssa”: Perversiot, oikeuselämä ja kansankulttuuri 1700-luvun Suomessa. Helsingin yliopisto, 2006.
  • Kietäväinen-Sirén, Hanna. Erityinen ystävyys: miehen ja naisen välinen rakkaus uuden ajan alun Suomessa (n. 1650-1700). Jyväskylä: University of Jyväskylä, 2015.
  • Knuutila, Jyrki. Avioliitto oikeudellisena ja kirkollisena instituutiona Suomessa vuoteen 1629. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1990.
  • Korpiola, Mia. ”Regional Variation in Dealing with Marriage in the Diocesan Courts of Reformation Sweden, ca. 1590–1610”. Teoksessa Reformatio Baltica: Kulturwirkungen der Reformation in den Metropolen des Ostseeraums, toimittanut Assel Heinrich, Johann Anselm Steiger, ja Axel E. Walter, 793–806. De Gruyter, 2017. https://doi.org/10.1515/9783110573558-047.
  • Koskivirta, Anu. ”Sisäinen vihollinen”: henkirikos ja kontrolli Pohjois-Savossa ja Karjalassa Ruotsin vallan ajan viimeisinä vuosikymmeninä. Helsinki: Yliopistopaino, 2001.
  • Lidman, Satu. ”Pikku Bärbl opettajan kammarissa – Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1600-luvun alun Münchenissä”. Teoksessa Makaaberi ruumis : mielikuvia kuolemasta ja kehosta, toimittanut Jari Eilola, 137–84. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2009.
  • ———. Väkivaltakulttuurin perintö: sukupuoli, asenteet ja historia. Helsinki: Gaudeamus, 2015.
  • Lindstedt Cronberg, Marie. ”Incest: Från brott mot Gud till brott mot barn inom familjen”. Teoksessa Offer för brott : våldtäkt, incest och barnamord i Sveriges historia från reformationen till nutid, Eva Bergenlöv, Marie Lindstedt Cronberg, ja Eva Österberg, 105–79. Lund: Nordic Academic Press, 2002.
  • Matikainen, Olli. Verenperijät: väkivalta ja yhteisön murros itäisessä Suomessa 1500-1600-luvulla. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002.
  • Pauha, Teemu, ja Roosa Haimila, toim. Uskonto mielessä: psykologisia näkökulmia uskonnollisuuteen ja henkisyyteen. Helsinki: Gaudeamus, 2024.
  • Rautelin, Mona. En förutbestämd sanning: barnamord och delaktighet i 1700-talets Finland belysta genom kön, kropp och social kontroll. Helsingfors: Mona Rautelin, 2009.
  • Santavuori, Jaakko. Jumalan ja veren häpeä: Sukurutsa 1600-luvun Suomessa moraalipsykologian näkökulmasta. Maisterintutkielma. Helsingin yliopisto, 2024.
  • Schein, Chelsea, ja Kurt Gray. ”The Theory of Dyadic Morality: Reinventing Moral Judgment by Redefining Harm”. Personality and Social Psychology Review 22, nro 1 (1. helmikuuta 2018): 32–70. https://doi.org/10.1177/1088868317698288.
  • Thunander, Rudolf. Hovrätt i funktion: Göta Hovrätt och brottmålen 1635-1699. Lund: Institutet för rättshistorisk forskning, 1993.

Jaakko Santavuori tutkii uuden ajan alun sukurutsarikoksia väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa. Tutkimuksen etenemistä voi seurata blogissa: https://blogs.helsinki.fi/santavuorivaitoskirjablogi/