Tekijä: Ville-Pekka Kääriäinen

New 17th-Century Swedish-Recognizing HTR Model Published

New 17th-Century Swedish-Recognizing HTR Model Published

Handwritten Text Recognition (HTR) is an AI-based technology that allows historical handwritten sources to be converted into machine-readable and digital format. This technology is fairly new, with most development occurring during the EU-funded READ (Recognition and Enrichment of Archival Documents) project from 2016 to 2019. Unlike Optical Character Recognition (OCR) for printed text, HTR requires the user to first teach the machine to read old handwriting before it can make interpretations. The work is done through a program called Transkribus, which generally does not read all handwriting; separate models must be created for different handwriting types. Even though models can be shared with the public, one of the biggest challenges is getting users to work together and share their models with each other.

It gives me great pleasure to share that I have now published my own HTR model that is adept at recognizing 17th-century Swedish, which is now available for use in the Transkribus program. This is a significant contribution to early modern historians, as the model is specifically designed to read the so-called ’New Gothic’ script of the 17th century, also known as the ’German script’. The model, named ’Swedish 17th Century (Savo, Eastern Finland)’, can be accessed by all interested researchers in the public models section of the program. At the moment, Transkribus provides 500 free credits to new users of the program, in addition to which, researchers working on their master’s or doctoral thesis can apply for free processing through the developers.

In HTR technology, the model’s ability to understand handwriting is dependent upon the training it has undergone. My model includes training data from various document collections held in the National Archives of both Finland (Kansallisarkisto) and Sweden (Riksarkivet). The majority of the training material consists of court records. As a whole, the model incorporates:

• District court (Finnish: kihlakunnanoikeus, Swedish: häradsrätten) records related to the Iisalmi parish from 1639–1699 (jurisdictions of Savolax 1639–1650, Kajana friherreskap 1651–1680, Lilla Savolax 1681–1699)

• Mentions of Iisalmi parish residents in the lagmansrätt (Finnish: laamanninoikeus) records from 1643–1699 (Legal district of Karjala, Karelska lagsagan)

• Letters sent to Count Per Brahe by local officials, clergy, and townspeople (Skokolstersamlingen, Rydboholmssamlingen)

• The complaints of the common people (Finnish: rahvaanvalitukset, Swedish: allmogens besvär) from the jurisdiction of Lilla-Savolax (Finnish: Pien-Savo)

Example image of court records. Iisalmi parish district court 1688. National Archives, jurisdiction of Lilla Savolax.

How and Why Was the Model Created?

The idea of developing my own HTR model was born when I was working on the READ project at the National Archives in 2019, where automatic recognition of handwritten text was being used on 19th century court records. I joined the project at a point when significant results were already being achieved with the launch of the HTR+ engine. I was naturally impressed with how well it could read 19th-century handwriting, and I wanted to test it on my own material, although I knew that the 17th-century handwriting would likely be more challenging for the AI to interpret and the quality of the existing digitized images was during that time substantially poorer.

Simultaneously, as I began working at the National Archives, I also embarked on postgraduate studies at the University of Helsinki. In my dissertation, I’m examining the progression of state formation in the parish of Iisalmi from 1639–1699. My primary source material is the 17th-century district court records. I had already used court records in my master’s thesis, during which I faced challenges interpreting the handwriting. Given the gap between my thesis and the start of my doctoral work, I became concerned about how I would interpret my source material at the required level. For these reasons, I thought that technology could aid in understanding old handwriting and perhaps even facilitate the task. As everyone who uses digital research methods knows, one can hardly speak of ”saving time”. However, I do not regret the hours spent with Transkribus, as painstaking transcription of each word forced me to learn 17th-century handwriting. I can recommend the use of Transkribus to other researchers for learning to read any old handwriting.

Developing my now-published HTR model required a significant personal commitment. While working at the National Archives, I started to create the model as an ”evening job” and could devote myself to it full-time in the fall of 2020 when I received funding to become a full-time doctoral researcher. The majority of the material in the model was created between 2020–2021, and I have not significantly updated it since my main work with the source material has ended. Originally, I had thought to publish the model only in conjunction with my dissertation, but I decided to publish it now when the final funding for my dissertation was secured from the SLS Foundation.

How Has the Model Developed and What Are Its Limitations?

I started developing the model from 1680s court records, as the handwriting of the scribe during this period was familiar to me. At that time, there were no other models available (currently, the public models also include a model specialized for the 17th-century court records of Jämtland province, Sweden), necessitating manual transcription of the records. The first model was based on 12 double-pages of court records and yielded a promising Character Error Rate (CER) of 13 %, meaning it could correctly recognize 87 out of 100 characters. Initial test were encouraging, especially when the model was tested on material from the same scribe. Despite its shortcomings, it was quicker to correct the model’s errors than to transcribe everything manually. However, the model’s performance dropped noticeably when confronted with another scribe’s slightly different handwriting style.

Today, my model demonstrates a competent ability to read random 17th-century Swedish ’New Gothic’ script. The CER for the validation set stands at 3.8 %, which is concerned to be a good result. However, the more I have worked with Transkribus, the less I believe that CER alone is a reliable indicator of a model’s quality. This is because the validation set would need to be more extensive and include unfamiliar handwriting styles. Only through testing can one truly determine how well the model is able to interpret different handwriting styles. From a model development perspective, I would appreciate it if the individuals who have tested the model could also share their experiences regarding the types of data it performs well with, as well as the types of data that present challenges.

Given my geographical focus, which is primarily the parish of Iisalmi with some inclusions from other areas, the model’s ability to read proper names (both personal and place names) is somewhat limited. HTR models that utilize machine learning risk overfitting if the training material does not adequately represent the material under study. If the primary goal of my doctoral project had been to create a model that could read 17th-century handwriting as effectively as possible, I would have selected material from different scribes and geographical areas. Now the artificial intelligence has mainly been taught a very limited number of different surnames and place names. Because these occur so frequently in the training material, it is very likely that a researcher whose material reads Leppänen and Perttunen will get recognition results where these names have been interpreted as Lappalainen and Partanen, as these are the most common surnames in Upper Savo (Ylä-Savo).

Additionally, the distribution of training material over time is uneven, since there is more training material from the end of the 17th century. This bias is due to the increased frequency and duration of court sessions during this period, with the length of court records surging dramatically from a single double-page record in 1639 to as many as 38 double-pages in 1693. Similar biases are present in other material, mostly originating from the end of the 17th century. For instance, more complaints from the common people have survived from the latter half of the century. Conversely, the Count Per Brahe letter collection from 1650–1680 offers a slight counterbalance.

When preparing training material, the researcher should be very consistent in how they transcribe historical sources. For machine learning, it would be best to operate systematically and in the same way in every situation. This is somewhat more achievable for individual researchers, while group-based researchers must communicate extensively about transcription rules. However, it is crucial even for individual researchers to document their process, a step unfortunately overlooked in this model’s development. This has likely led to some inconsistencies in the model that would require work to correct. Some of them relate to my personal learning process, I myself did not know the material well enough at first to define perfect practices, although fortunately working in the National Archives project gave me some examples to follow. One example of inconsistency is marking the letter ”k” in many places with a capital and sometimes with a lowercase, as I could not perceive the difference between a capital and a lowercase ”k”.

Similar mistakes can be also found. For several scribes, certain letters also look the same, and I probably did not always know to systematically decide whether to mark a letter as ”a” or ”e”. The genitives of the Swedish language, which are marked as underlines, are sometimes ”s”, sometimes ”z”, and sometimes left unmarked. In general, I have favored efficiency over precision in transcribing, so there would probably be a lot to correct in the training material, especially now that I can read the handwriting better.

In general, I have followed the principle that the transcription should remain faithful to the original source. Consequently, I have not expanded abbreviations. For commonly occurring abbreviations, I have maintained a specific way of noting them down. For instance, the currency thaler (Swedish: daler) is transcribed as either ”D” or ”D:r”, and the mark as either ”m” or ”m:r”, depending on the scribe. My goal has been to convey the scribe’s intent, while respecting the variations in spelling for the same words. In cases of uncertainty, I have used the unclear tag provided in Transkribus, and these lines were excluded from the training material when creating the model.

Although I cannot say with certainty, I speculate that the diversity in image quality of the training material has influenced my model’s recognition capabilities. The model’s development primarily took place before the National Archives of Finland initiated the redigitization of the 17th-century court records. Consequently, I had to rely on digitizations made from microfilms created in the 1950s. The quality of these black-and-white images ranged from excellent to extremely poor, with many images requiring processing with photo editing software before being input into the program. I also photographed parts of the district court records in the National Archives of Finland myself, with special permission. The material sourced from the Swedish Riksarkivet also varied in quality. Some pages were captured with a mobile phone camera, others digitized from microfilm, and yet others were high-quality digitizations from the original source. As a result, the model’s performance might improve if the task was carried out on a more uniform and higher-quality set of images.

Example image showing how the quality of microfilm digitization can sometimes be poor. Unedited and edited images side by side. With image editing, the quality and recognition accuracy improves significantly.

What are the Advantages of the HTR Model and the Future Prospects?

The HTR processing and model creation constituted a relatively small segment of my ongoing doctoral research. After the model’s construction, I have established a research database from the material, wherein each entry represents an individual court case. The creation of this research database might have been possible without transcriptions, but it might have remained unfinished. In the database, I include, for instance, legal history data of all individuals cited in court, which, to my knowledge, is a fairly unique approach to 17th-century court records.

During my master’s studies, I did not participate in any specific methodological courses, and Transkribus served as a springboard for my exploration of other digital methods applicable to 17th-century court records. Having sources in a digital and structured format enables the use of different methodologies. Besides traditional descriptive tables and charts, I have, for example, incorporated network analysis into my data. I have also developed an interest in mapping data using the QGIS program and experimenting with spatial analysis of land disputes reflected in court records.

Map. The neglected challenges (failure to appear in the court).

It is worth emphasizing that HTR introduces many new opportunities for a researcher primarily focused on qualitative research. Although I have reviewed the court records twice, identifying individual cases and case histories pertinent to my research themes without the database and transcriptions would have been a challenge.

After completing work on Iisalmi’s court records, I have sporadically transcribed new teaching material. Typically, I use the model to speed up information retrieval, thus I run my model and use the transcription for data extraction rather than correcting mistakes made by the model, which does not generate new teaching material. Nevertheless, my future intentions still include model development. At this point, it also seems logical to evolve the model in collaboration with other researchers.

Being a board member of the newly established association, ‘Network for Early Modern (ca 16th–17th century) Research in Finland’ (Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto ry), I share a mutual interest with other board members in developing HTR models for earlier periods. Specifically, our goal is to develop a better model focused on the recognition of 17th-century Swedish language. We have initiated preliminary cooperation with the National Archives of Finland towards this end, and releasing my model publicly is the first step in this collaboration. Our objective is to create a temporally and geographically diverse model capable of interpreting 17th-century handwriting from a variety of source material as accurately as possible. One of the substantial challenges of HTR processing is generating training material. If you are interested in jointly developing an improved model, sharing your own data, or participating in source transcription, please contact:
ville-pekka.kaariainen@helsinki.fi or the association’s email address directly at toimikunta@uudenajanalku.fi.


Firstly, my gratitude goes to all the developers and maintainers of Transkribus. I have been operating during a period when the program was still free, and I also received complimentary credits from the program developers as part of the Scholarship Programme to process my material. I extend my thanks to the National Archives of Finland, especially to Maria Kallio who led the READ project, as well as other people who worked in the team. Secondly, I express my gratitude to my supervisor Anu Lahtinen, who introduced me to the world of old handwriting. Lastly, I would like to acknowledge all the funders of my doctoral dissertation, including the OLVI Foundation, the Finnish Cultural Foundation, the Emil Aaltonen Foundation, and the Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS Foundation).

Ville-Pekka Kääriäinen

The author is an MA and currently a PhD researcher at the University of Helsinki. The doctoral research focuses on the progress of state formation in the parish of Iisalmi (Upper Savo) during the years 1639–1699.

Cover Image:

Screenshot from the Transkribus Lite. Winter court of Iisalmi parish 1652. National Archives, jurisdiction of Kajana Friherreskap. Person names are tagged in green and place names in violet. Errors in the transcription have been corrected.


The description details of the model in the Transkript’s public collection of models. Retrieved June 6, 2023, from here


Kääriäinen, Ville-Pekka (2021). Käsin kirjoitetun tekstin automaattinen tunnistus (Automatic Handwritten Text Recognition) in Vanhojen käsialojen lukuopas (Old Handwriting Manual), edited by Petteri Impola, Pirita Frigren, Petri Karonen, Matti Roitto, Antti Räihä, & Jari Eilola. Helsinki: Gaudeamus.

Tupakankäryä kaskisavujen maassa: Kruunun taistelu laitonta tupakkakauppaa vastaan 1600-luvun Ylä-Savossa

Tupakankäryä kaskisavujen maassa: Kruunun taistelu laitonta tupakkakauppaa vastaan 1600-luvun Ylä-Savossa

Iisalmen kesäkäräjillä 1674 leppälahtelaista Eino Einonpoika Lappeteläistä vastaan nostettiin syyte, koska hän oli maakauppakieltojen ja tupakkamonopolin vastaisesti myynyt Tuomas Paavonpoika Hassiselle ¾ kyynärää tupakkaa 16 kupariäyrin hintaan. Aluksi Lappeteläinen puolustautui sanomalla Hassisen ryöstäneen tupakan hänen pojaltaan. Sen jälkeen hän myönsi ostaneensa kahden kyynärän tupakkaerän Yrjö Martikaisen pojalta ja vieneensä sen kirkolle, mutta myymisen sijaan tupakka oli jaettu ilman maksua ”hyville ystäville”. Oikeus ei enää uskonut Lappeteläisen selityksiä, ja hänet tuomittiin kahdeksan hopeataalerin sakkoon maakaupan harjoittamisesta.

Tupakkakauppaan liittyviä oikeustapauksia löytyy Suomen alueen tuomiokirjoista 1600-luvulta yllättävän paljon. Tässä blogikirjoituksessa tarkastellaan tupakkakaupan taustoja, oikeudenkäyntitapauksia ja itse tupakkakauppiaita Iisalmen pitäjän alueella. Pitäjä kattoi 1600-luvulla koko nykyisen Ylä-Savon (ks. kartta).

Miten tupakka päätyi Savon syrjäseudulle? Vuosituhansia Amerikan alkuperäisväestön seremoniallisessa käytössä ollut tupakka levisi niin sanottujen löytöretkien jälkeen eurooppalaisten nautintoaineeksi jo 1500-luvulla. Varhaisimmat maininnat tupakasta Ruotsin valtakunnassa löytyvät vuodelta 1595. Suomessa se yleistyi erityisesti vasta Saksassa käydyssä kolmikymmenvuotisessa sodassa (1618–1648) mukana olleiden sotilaiden vaikutuksesta. Iisalmen pitäjän tuomiokirjoissa tupakka mainitaan ensi kerran vuonna 1655, jolloin sitä käytettiin maksuvälineenä eräässä hevoskaupassa.

Muiden alueiden asiakirjamaininnat ja arkeologiset kaivaukset osoittavat, että tupakkaa nautittiin pääasiassa polttamalla piippua. Ylä-Savosta ei ole mainintaa piipuista, mutta yhdessä tapauksessa puhutaan suoraan tupakan polttamisesta (rök tobak). Huomattavasti yleisempi ilmaisu, joka viittasi luultavasti myös polttamiseen, oli tupakan juominen (dricka). Esimerkiksi eräässä Iisalmen käräjien huoruusjutussa todistaja väitti, että tilan emäntä ja renki olivat rakastelun päätteeksi juoneet yhdessä nuuskatupakkaa (druckit Snufwe toback). Polttamisen ohella tupakkaa nautittiin myös pureksimalla. Iisalmessa nälänhädän aikana vuonna 1696 henkirikoksesta syytetty väitti oikeudessa uhrin kuolleen väkivaltaisen pahoinpitelemisen sijaan siihen, että hän oli ennen ”pureskellut” liikaa tupakkaa. Oikeus ei uskonut tätä, koska uhri oli kuitenkin pahoinpidelty lähes tajuttomaksi ja sidottu köysiin ennen tupakan tarjoamista. Tapaus on mielenkiintoinen, koska tupakan terveydellisiä haittoja ei vielä tunnettu esimodernilla ajalla, vaan sen uskottiin jopa edistävän terveyttä.

Tupakka oli yksi niistä merkittävistä tuontitavaroista, joista 1500-luvulta lähtien kolonialismin myötä syntynyt maailmankauppa koostui. Ruotsin valtiovalta ryhtyi merkantilismin hengessä monopolisoimaan tupakanmyyntiä terva- ja suolakaupan tavoin. Vuosina 1651–1684 tupakka oli lähes yhtäjaksoisesti niin sanottujen tupakkakomppanioiden hallussa, minkä jälkeen sen myynti varattiin kaupunkien porvareiden yksinoikeudeksi. Tätä tiukkaa sääntelyä kuitenkin rikottiin valtakunnallisesti. Monet uskoivat pääsevänsä tupakkakaupassa pienellä pääomalla rahan ja kaupankäynnin makuun.

Kartta. Iisalmen pitäjä ja sen kauppapiiriin kuuluneet kaupungit 1600-luvulla.

Iisalmessa kruunun etuja vahtivat 1600-luvulla nimismies, Kuopion pitäjän kanssa jaettu vouti, maaviskaali, lautamiehet ja joukko muissa alemmissa vastuuviroissa olleita henkilöitä. Maakaupan eli talonpoikien keskinäisen kaupankäynnin valvonta oli heikkoa. Tässä suhteessa Iisalmi ei edustanut mitään erityisaluetta, vaan samanlaista sormien välistä katsomista tehtiin ympäri Ruotsin valtakuntaa. Iisalmessa maakauppaan puututtiin lähinnä silloin, kun joku ulkopaikkakuntalainen eksyi harjoittamaan kiertokauppaa pitäjän sisällä. Sen sijaan tupakkakaupan monopolia valvottiin jo tarkemmin, joskin usein hyvin laihoin tuloksin. Tiukempi valvonta tupakkakaupassa johtui ehkä siitä, että maalaki ja säädökset antoivat jotain pelivaraa siinä, miten talonpojat saivat käydä kauppaa itsetuottamillaan hyödykkeillä. Tupakka oli puhdasta tuontitavaraa, joten sen myyjät rikkoivat siten räikeämmin kaupunkien porvareiden etuoikeuksia.

Oikeuden ja kruunun ongelmana Iisalmessa oli se, että lähes jokaisessa tupakkakauppaa koskevassa jutussa itse myyjää ei saatu käräjille. Esimerkiksi Mikael Kiiskinen jätti kolme kertaa saapumatta oikeuteen vastaamaan maaviskaali Johan Hoffrenin haasteeseen. Ei ole ihme, että Kiiskinen pakoili oikeutta, sillä häneltä oli takavarikoitu peräti 52 naulaa (noin 22 kilogrammaa) tupakkaa. Kiiskinen määrättiin maksamaan sakkoa 20 hopeaäyriä naulalta. Haastelaiminlyönneistä annetut sakot mukaan lukien korvausten kokonaissumma nousi 34 ¾ hopeataalerin. Summalla olisi saanut ostettua Iisalmessa jo keskimääräistä paremman maatilan.

Maaviskaali Johan Hoffren, kirkkoherran poika, kunnostautui Ylä-Savon tupakkakaupan kitkemisessä. Vuonna 1692 hän takavarikoi 11 ½ leiviskää tupakkaa pitäjässä kulkeneilta oululaisilta Johan Kerstinalta ja Henrich Pintarilta. Uutteruudestaan huolimatta – tai siitä johtuen – hänellä oli myös vihamiehiä. Nimismies Samuel Cajanus kertoi kesäkäräjillä 1692 haastaneensa maaviskaalin käskystä jyngänniemeläisen Olavi Ryynäsen oikeuteen. Ryynänen oli jäänyt kiinni tullessaan Nevanlinnasta tupakkakuorman kanssa. Nimismies väitti maaviskaalin kuitenkin sovitelleen asian oikeuden ulkopuolella lautamies Juho Kähkösen välityksellä. Ryynänen oli luvannut sovitteluksi härän ja 15 kuparitaaleria. Hoffren ei ollut vastaamassa syytöksiin, joten oikeus ei voinut muuta kuin kirjata syytteet ylös. Asiaan ei enää palattu käräjillä.

Nuoria ja tilattomia – keitä syrjäseudun tupakkakauppiaat olivat?

Iisalmen talvikäräjillä 1685 sotasaarnaaja Joseph Biörnburger ilmoitti pielavetisen Juho Juhonpoika Niskasen saaneen sakot Lappeenrannan markkinoilla tapahtuneesta tupakkakaupasta. Niskanen ei ollut pystynyt maksamaan sakkojaan, jolloin Biörnburger oli toiminut takuumiehenä maksaen 18 hopeataalerin sakot. Kaukaa takuurahoja perimään saapuneen sotasaarnaajan pettymykseksi Niskanen ei ollut saapunut käräjille. Biörnburger anoi oikeudelta, että takuusumma perittäisiin Juho Rytköseltä. Rytkönen ei halunnut maksumieheksi, vaikka hän oli yhdessä Niskasen kanssa saanut takavarikoidut tupakat Viipurin pormestari Jonas Nilssonin pojalta Erlandilta. Oikeus vapautti Rytkösen syytteistä, ja vouti määrättiin ulosmittaamaan rahat Niskaselta. Seuraavilla käräjillä syytettynä olleen Juho Juhonpoika Niskasen isä saapui oikeuteen valittaen poikansa kohtaloa. Hän kertoi, kuinka pielavetisistä talonpojista koostunut venekunta oli hankkinut tupakat kaikkien nautittavaksi, mutta kun hänen poikansa oli jäänyt kiinni, niin muut olivat raukkamaisesti yöllä lähteneet soutaen karkuun jättäen hänen poikansa oman onnensa nojaan. Niskanen oli maksanut takuusumman takaisin, ja oikeus katsoi kohtuulliseksi, että takuusumma jaetaan kaikkien venekuntaan kuuluneiden kesken.

Lähes kaikista tupakkakauppaa koskevista jutuista käy ilmi, että yläsavolaiset tupakkakauppiaat olivat usein nuorempia talollisten poikia, vaikka taustajoukoissa saattoi olla myös isäntiä. Esimerkiksi kalliojärveläinen Heikki Kärkkäinen haastettiin vuonna 1698 kesäkäräjille, koska hänen tiedettiin pakottaneen vaaraslahtelaisen Heikki Räisäsen poikapuolen Juho Kärkkäisen myymään tupakkaa rukouspäivänä jumalanpalveluksen jälkeen. Muun muassa historioitsija Jukka Kokkonen on tehnyt saman havainnon siitä, että tupakkakauppaa harjoittivat usein irtolaiset ja rengit sosiaalisen nousun toivossa. Pielisjärven käräjillä 1672 iisalmelaista irtolaisrenki Kaapo Martikaista syytettiin tupakkakaupasta. Hän oli tuonut mukanaan 14 naulaa (noin kuusi kilogrammaa) tupakkaa harjoittaakseen sillä maakauppaa. Martikaisen tiedettiin liikkuneen Rautavaaran alueella Yläluostan ja Puumalan kylissä myyden muutamia kyynäriä erästään. Martikainen harjoitti tupakalla ostokauppaa saaden vastineeksi 25 oravannahkaa, 5 vasikannahkaa, 7 jäniksennahkaa ja 4 ilveksen koipinahkaa. Tupakka ja tavarat takavarikoitiin, minkä lisäksi Martikainen sai kahdeksan hopeataalerin sakot. Vastaavasti renki Erkki Puhakkaa syytettiin Pielisjärven käräjillä tupakan myymisestä Iisalmessa ja Sotkamossa. Erään oikeustapauksen perusteella myös lappeteläinen irtolaismies Matti Poikonen tunnettiin tupakanmyyjänä.

Ote Iisalmen tuomiokirjojen yhdestä oikeustapauksesta (KA, Pien-Savon tuomiokunta, Iisalmen kesäkäräjät 1685). Kuvasta näkee, kuinka Kansallisarkiston vuonna 2022 aloittama uudelleendigitointi on parantanut luettavuutta huomattavasti verrattuna aiempiin mikrofilmidigitointeihin.

Tullivapaa Nevanlinna – piikki viipurilaisten porvarien lihassa

Iisalmen tuomiokirjoissa on monta mainintaa siitä, että yläsavolaiset olivat merkantilistisia rajoituksia rikkoen käyneet kauppaa aina Nevanlinnassa (Nyen, Nyenskans) asti. Tämä linnoituskaupunki perustetiin 1630-luvulla Neva- ja Ohtajokien yhtymäkohtaan nykyisen Pietarin paikalle, ja se hävitettiin vuonna 1703 suuressa Pohjan sodassa. Kaupungista piti tulla Venäjän-kaupan keskus, minkä vuoksi se nautti erillisiä tullivapauksia. Tämän seurauksena kaupunki houkutteli kävijöitä hyvinkin kaukaa, etenkin Viipurin kauppapiirin alueelta.

Erityisesti Nevanlinna oli uhka viipurilaisille tupakkakauppiaille, koska se sijaitsi tupakanmyynnin monopolialueen ulkopuolella. Iisalmen käräjillä vuonna 1692 maaviskaali Johan Hoffren syytti ollikkalaisen Heikki Martikaisen matkustavan joskus parikin kertaa vuodessa Iisalmen ja Nevanlinnan väliä. Martikaisen huhuttiin vieneen voita ja turkiksia Nevanlinnaan tuoden takaisin suuria eriä tupakkaa. Maaviskaali valitti oikeudelle, ettei saanut asiassa apua paikallisilta talonpojilta, eikä hän edes uskaltanut mennä vierailemaan heidän luokseen, koska nämä uhkailivat hänen hengellään. Maaviskaali oli onnistunut takavarikoimaan yli 10 tynnyrin (noin 1063 kilogrammaa) voikuormasta vain parin leiviskän (17 kilogrammaa) erän. Martikainen oli kuitenkin omankädenoikeutta harjoittaen murtautunut aittaan ja ottanut voin takaisin. Katumapäälle tullut Martikainen oli tarjonnut sovitteluna murtovarkaudestaan ja maakaupastaan rahaa sekä voita. Oikeudessa Martikainen piti maaviskaalin puheita liioitteluna, mutta möläytti ohi suunsa, että pappilan torppari Matti Toppinen oli myynyt hänelle hädänalaisena leiviskän voita. Tämä riitti siihen, että hänet tuomittiin maakaupasta 40 markan sakkoon. Hän sai myös 40 markan sakot sekä takavarikoidun voin omavaltaisesta viemisestä että perättömistä syytöksistä esivaltaa kohtaan. Martikaisen sakkojen kokonaissumma, 120 markkaa, oli ajan mittapuussa merkittävä, sillä murhatapauksissakin sukujen väliset veri- eli sovittelurahat jäivät yleensä 100 markkaan.

Löytyy myös muita esimerkkejä, joiden perusteella tupakan rahtaaminen Nevanlinnasta näyttää olleen säännöllistä toimintaa. Esimerkiksi kesäkäräjillä 1693 käsiteltiin siveystapausta, jossa irtolaisnainen Marketta Pietikäinen oli tullut raskaaksi, kun Nevanlinnasta tupakkakuorman kanssa palaava pyhäjärveläinen Juho Parviainen oli maannut hänen kanssaan. Niemisjärvellä asunut Pekka Saksa sanoi tuntevansa miehen ja oli nähnyt tämän useammankin kerran tekevän vastaavan ”tupakkamatkan” Nevanlinnaan.

Mistä tupakkakauppaa koskevat tapaukset kertovat?

Muun valtakunnan tavoin Iisalmen pitäjässä harjoitettiin paljon laitonta tupakkakauppaa. Ylä-Savossa siihen kannustivat erityisesti välimatkat kaupunkeihin ja itärajan läheisyys. Muuhun maakauppaan verrattuna tupakkakauppaa valvottiin tiukemmin, joskin laihoin tuloksin. Viipurilaisten porvarien ongelmaksi muodostui tullivapaa Nevanlinna, joka houkutteli tupakkakauppiaita jopa Iisalmesta saakka. Aktiivinen maakauppa ja varsinkin tupakkakaupan harjoittaminen sosiaalisen nousun toivossa kuvastavat sitä, kuinka ajan yleisestä merkantilistisesta hengestä huolimatta vaihdanta ja kaupankäynti olivat tärkeä osa talonpoikien elämää. Tämänkaltaiset ilmiöt kuvastavat myös hyvin, kuinka paljon kapitalistisen järjestelmän piirteitä on nähtävissä jo uuden ajan alussa, vaikka ne tuolloin rikkoivatkin aikakauden ihanteita ja kruunun asettamia sääntöjä.

Ville-Pekka Kääriäinen

Kirjoittaja on FM ja toimii väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa. Väitöskirjatutkimus käsittelee valtionmuodostuksen etenemistä Iisalmen pitäjän (Ylä-Savo) alueella vuosina 1639–1699. Väitöskirjan ohessa Kääriäinen valmistelee kahta artikkelia Ylä-Savon alueen kaupankäynnistä ja maariidoista Jyväskylän yliopiston hankkeessa ”Ylä-Savon asutus ja elämisen ehdot, noin 1500–1900”. Hankkeen artikkelikokoelma julkaistaan alustavasti syksyllä 2023.


David Teniers – Boors drinking and smoking in an inn. (1645). Wikimedia Commons, the free media repository. Noudettu 20.9.2022 osoitteesta: https://commons.wikimedia.org/w/index.php?title=File:David_Teniers_-_Boors_drinking_and_smoking_in_an_inn.jpg&oldid=617950576.


Jutikkala, Eino (1949). Suomen historian kartasto. Porvoo: Söderström.


KA. Kajaanin vapaaherrakunnan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat (1651–1680)

KA. Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat (1681–1699)

Aalto, Ilari & Mattila, Elina. (2019). ”Tupakkaa ja muita pientarvikkeita”: 1600-luvun liitupiippukokonaisuus turkulaisen krouvitoiminnan ilmentäjänä [”Tobacco and other smallware” – A 17th century clay tobacco pipe assemblage representing tavern operation in Turku]. 61–75. SKAS 2019:1.

Halila, Aimo & J. W. Ruuth (1974). Viipurin kaupungin historia. 2. osa (1617–1710). Helsinki: Torkkelin säätiö.

Kokkonen, Jukka (2002). Rajaseutu liikkeessä: Kainuun ja Pielisen Karjalan asukkaiden kontaktit Venäjän Karjalaan kreivin ajasta sarkasotaan (1650–1712). Bibliotheca historica, 79. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Kääriäinen, Ville-Pekka. Tervaa, voita, viljaa ja haukia: Ylä-Savon kaupankäynti 1638–1702. Julkaisematon käsikirjoitus.

Saloheimo, Veijo (1990). Savon historia. 2:2, Savo suurvallan valjaissa 1617–1721. Kuopio: Savon säätiö.

Toivanen, Pekka (1979). Lappeenrannan kaupungin historia. 1, 1649–1743. Lappeenranta: Saimaan kirjapaino Oy.