Call for Papers: 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät 2024

Call for Papers: 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät 2024

Neljännet 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät järjestetään 25.–26.1.2024 Oulun yliopistossa. Kutsumme tutkimuspäiville tutkijoita, opiskelijoita ja muita toimijoita, jotka työskentelevät uuden ajan alkua ja erityisesti 1500- ja 1600-lukuja käsittelevien aiheiden parissa.

Vuoden 2024 tutkimuspäivien erityisteemana on ruumiillisuus. Tuttuun tapaan esitelmäehdotukset myös muista aiheista ovat kuitenkin erittäin tervetulleita. Keynote-puheissa ja sessioissa pohditaan eri näkökulmista varhaismodernin ajan ihmisten suhdetta kehoonsa, sen kohtelua ja merkitystä eri tilanteissa, sekä miten ruumiillisuus liittyy laajempiin vallan tai identiteetin teemoihin. Ruumiillisuus voi kytkeytyä esimerkiksi seuraaviin aihepiireihin: uskonto, oikeuslaitos, terveys ja sairaus, kuolema, omakuva, aistit, seksuaalisuus tai pukeutuminen.

Kenoyte-puhujat:

Karin Sennefelt, Tukholman yliopisto (historia)

Sanna Lipkin, Oulun yliopisto (arkeologia)

Toivotamme tervetulleeksi kaikki kyseisen aikakauden tutkijoiksi itsensä kokevat henkilöt ja hankkeet tieteenalasta riippumatta: historia, arkeologia, kielitiede, musiikkitiede, kulttuurintutkimus, kirjallisuus, taidehistoria, historiallinen maantiede, teologia, filosofia ja niin edelleen. Esityksiä toivotaan eri vaiheissa olevilta tutkijoilta ja opiskelijoilta graduntekijöistä varttuneempiin akateemisiin tutkijoihin. Myös muut tahot, kuten arkistojen ja museoiden edustajat, ovat tervetulleita. Esityskielinä ovat suomi, ruotsi ja englanti.

Pyydämme lähettämään 27.11. mennessä ehdotuksen esitelmäksi, jonka kesto on noin 20 minuuttia. Myös ehdotuksia kokonaisiksi sessioiksi otetaan vastaan. Voit esitellä esimerkiksi uusimpia tutkimustuloksia, käynnissä olevaa hanketta, tutkimus- tai hankeideaa, väitöskirjaprojektia tai graduaihetta. Aihe voi liittyä myös muulla tavoin tutkimuksen tekemiseen, julkaisemiseen tai popularisointiin.

Lähetä esitelmäehdotus tästä

Päätökset ehdotuksista tehdään 1.12. mennessä, minkä jälkeen valituille lähetetään ilmoittautumisohjeet. Osallistumismaksu (45 €) kattaa mm. lounaat ja kahvitukset. Torstaina järjestetään vapaamuotoinen illanvietto. Osallistumismaksua ei peritä perustutkinto-opiskelijoilta. Lisätietoja: maria.julku@oulu.fi

Tutkimuspäivät järjestää yhteistyössä Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto ry ja Oulun yliopiston historia-, kulttuuri- ja viestintätieteiden yksikkö. Tapahtumaa tukee Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto.

In English:

The fourth 16th and 17th century conference known as ”1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät” will be held on 25–26 January 2024 at the University of Oulu. We invite researchers, students, and other experts who work on topics dealing with the early modern period and especially the 16th and 17th centuries to take part in the conference.

The special theme of the 2024 conference is corporality. As usual, presentation proposals on other topics are also most welcome. The keynote speeches and sessions discuss the relationship of early modern people with their bodies, the treatment and meaning of bodies in different situations, and how corporeality is related to broader themes of power or identity, from different perspectives. Corporality can be linked to e.g. the following topics: religion, judicial system, health and illness, death, self-image, senses, sexuality, or clothing.

Kenoyte speakers:

Karin Sennefelt, Stockholm University (history)

Sanna Lipkin, University of Oulu (archaeology)

We welcome all projects and everyone who considers themselves a researcher of the said era regardless of discipline: history, archaeology, linguistics, musicology, cultural studies, literature, art history, historical geography, theology, philosophy, and so on. Presentations are welcomed from researchers and students at different stages, from Master’s students to academic researchers. Other parties, such as representatives of archives and museums, are also welcome. Presentation languages are Finnish, Swedish, and English.

Please submit your proposal for a 20-minute presentation by 27 November. Proposals for entire sessions are also accepted. You may present, for example, latest research results, an ongoing project, a research or project idea, a dissertation project or a master’s thesis topic. The topic can also be related in other ways to conducting, publishing or popularizing research.

Submit your proposal here

Decisions on the proposals will be made by 1 December, after which registration instructions will be sent to those selected. The participation fee (€45) covers e.g. lunches and coffee. On Thursday, an informal evening party will be organized. Master’s students are not charged the participation fee. More information: maria.julku@oulu.fi

The conference is organized in cooperation by The Network for Early Modern Research in Finland and The Research Unit for History, Culture and Communication Studies at the University of Oulu. The event is supported by The Swedish-Finnish Cultural Foundation.

Kuva/Image: Adam de Coster (attr.), Boy behind a table with statuettes reading by candlelight, 1641. Public domain.

Comments are closed.