Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston viidennet 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät järjestetään Helsingin yliopistolla 22.–23.1.2026 yhteistyössä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja Historiafoorumin kanssa. Kutsumme tutkimuspäiville tutkijoita, opiskelijoita ja muita toimijoita, jotka työskentelevät uuden ajan alkua ja erityisesti 1500- ja 1600-lukuja käsittelevien aiheiden parissa. Konferenssiin osallistuminen on maksullista, ja edellyttää etukäteen ilmoittautumista (tiedot alempana).
Vuoden 2026 tutkimuspäivien teemana on hengellisyys ja uskonto sekä näiden ilmenemismuodot ja vaikutukset varhaismodernina aikana. Hengellisyys ja uskonto näyttelivät keskeistä osaa varhaisen uuden ajan politiikassa, valtiollisessa elämässä, taiteessa ja kulttuurissa sekä ihmisten arjessa säätyyn, paikkaan ja aikaan katsomatta.
Kahden päivän aikana kuulemme esityksiä liki kuudeltakymmeneltä tutkijalta ja asiantuntijalta. Keynote-esitelmiä pitävät professori Mattias Lundberg (Uppsalan yliopisto) otsikolla ”The Long Reformation in Sweden: A Negotiation of Sounds and Beliefs”, sekä professori Meelis Friedenthal (Tarton yliopisto) otsikolla ”Between multiple languages and multiple worlds: folk belief, Catholicism, and Lutheranism in the sermons of 17th-centuy Livonia”. Lisäksi konferenssin ohessa kuullaan musiikkiesityksiä, järjestetään konferenssi-illallinen torstaina 22.1. Uunisaaren ravintolassa, sekä ohjatut ekskursiot Kansalliskirjaston ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tiloihin perjantaina 23.1. (paikkoja rajoitetusti).
Konferenssin alustava ohjelma (varmistamme salijaon ja ohjelman tammikuussa):
Tarjoilujen kattamiseksi, tilojen riittämiseksi ja konferenssin oheistoiminnan suunnittelemiseksi pyytäisimme konferenssiin osallistuvia rekisteröitymään sunnuntaihin 4.1. mennessä oheisella lomakkeella: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/138262/lomake.html
Muistakaa myös maksaa konferenssimaksu sekä mahdollinen illallismaksu määräaikaan 4.1. mennessä. Osallistumismaksu on 30 e verkoston jäsenille ja 50 e muille sisältäen sisäänpääsyn, kahden päivän lounaat ja kahvitarjoilun. Odotamme innolla tapaamistamme tammikuun tutkimuspäivillä!
Tarkastelen tässä esseessä Olaus Magnuksen näkemystä uskonnollisen kuvan luonteesta ja sen mahdollisista yhtymäkohdista muihin kuvan muodostamisen tapoihin uuden ajan alussa. Olaus Magnus (1490–1557) oli Ruotsin viimeinen nimellinen katolinen arkkipiispa. Hän halusi tuoda teoksissaan esiin näkemyksensä kuvien voimasta ja opettavaisesta tehtävästä. Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiassa (Historia de gentibus septentrionalibus, 1555) ja pohjolan kartassa Carta marinassa (1539) kuvitukset ovat keskeisessä osassa. Pohjoisten kansojen historiasta on löydettävissä yhteensä 461 erilaista kuvitusta, joista monet perustuvat Carta marinaan. Hän aloittaa historiateoksensa johdannon kertomalla kuvan voimasta saada ihminen näkemään asiat uudella tavalla ja kokemaan kontemplaatio (lat. contemplatio), joka muuttaa tapaa, jolla tämä katsoo luontoa. Olaus Magnus kiinnitti erityistä huomiota kuvan tärkeyteen siinä, kuinka kuva voi antaa ohjeita ja selkeyttää ajatuksia.
Olaus Magnus kuvaa myös vuonna 1556 painattamassaan Pyhän Birgitan ilmestyksien esitteessä ihmisen kykyä aistia jumalallisia mysteereitä ja hengellisten vertausten kautta luoda aivan kuin kuva jumalallisista hyveistä eteensä. Historioitsija Kurt Johannessonin mukaan Olaus Magnus tukeutuu tulkinnoissaan uusplatonistien illuminaatio-oppiin, jonka mukaan valaistunut ihminen voi jonkin ilmiön ulkoisesta olemuksesta aistia sen todellisen sisemmän luonteen tai idean, ja että kuvan tarkastelija voi tämän valaisevan kokemuksen kautta päästä osalliseksi uskonnollisen kuvan mystiseen kontemplaatioon, joka tarkoittaa asian syvällistä mietiskelyä. Samalla tavoin Olaus Magnuksen mukaan ihminen voi päästä sisälle kristillisen opin salaisuuksin tutkimalla kuvia ja niiden opastamana. Hänen mukaansa Jumalakin rohkaisee tähän.
Tätä taustaa vasten Olaus Magnuksen kuvien luominen ”opettavaiseen käyttöön” saa hieman uudenlaisen sisällön ja näkökulman. Olaus Magnus kirjoittaa Pohjoisten kansojen historian johdannossaan, että ihminen voi myös kuvan kautta palauttaa muistiinsa ja aistia uudelleen jonkin näkemänsä asian ja kokea sen uudelleen. Kuva palauttaa tapahtuman uudelleen mieleen ja mahdollisesti uudelleen koettuna se lisää jotakin tähän kokemukseen ja saa sen avulla kokemaan asian syvemmän olemuksen. Olaus Magnus myös ihastelee joidenkin muotokuvien näköisyyttä ja sanoo, että taide on luonnon imitoija, mutta joskus ne eivät enää erotu toisistaan. Kuva siis hänen mukaansa kuvaa luontoa, mutta se kuvaa sitä tavalla, joka paljastaa siitä jotakin syvempää, sen luonteen tai jumalallisuuden.
Kuva 1. Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historian (Historia de gentibus septentrionalibus. Romae 1555) kuvitusta kirjan viimeisiltä sivuilta.
Olaus Magnus haluaa ottaa runoilijan vapauden ja tulkita asioita uudella tavalla. Yksinkertainen ja selkeä esitys on hänen mukaansa voimakasta ja kaunista. Hän tutki varhaisempia hartauskirjojen, Raamattujen ja bestiaarien kuvituksia. Kuvataide on hänen mukaansa hiljaista runoutta. Kaikki luonnossa oli miracula, ihmeellistä Jumalan voiman ja armon osoitetusta. Juuri tämä Olaus Magnuksen ajatus kuvien tärkeydestä kokemukselle ja varsinkin uskonnolliselle kokemukselle kuvastaa myös hänen suhdettaan luonnon ihmettelyyn (admiratio) Sillä hän juuri sanoo, että olisi parempi vain ihmetellä Jumalan luomia asioita eikä etsiä niiden perimmäisiä syitä.
Jumalan luoman luonnon ihmettely ja sen mahdollisesti aikaansaama näkökyky, kuten pyhimysten kuvien tuoma kontemplaatio oli mahdollisesti ainakin osittain tai välillisesti taustalla Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historian kuvituksien luomisessa ainakin käsitteellisellä tasolla. Näiden kuvitusten avulla hän halusi kuvata pohjoisen elinalueen ihmeellisyyttä ja Jumalan ihmisille ihmeteltäväksi luomia asioita. Ehkä hän halusi ihmisten mietiskelevän asioita ja saavuttavan ihmettelyn kautta jotakin tuosta mainitsemastaan kontemplaatiosta.
Kuva 2. Tuulten ja luonnon kuvausta Pohjoisten kansojen historiassa (Historia de gentibus septentrionalibus. Romae 1555).
Olaus Magnuksen tulkinnassa kuvan tärkeydestä hengelliselle kokemukselle on mahdollisesti yhtymäkohtia uuden ajan alun episteemisten kuvien tulkintaan, joita historioitsija Lorraine Daston tulkitsee. Daston kertoo artikkelissaan “Epistemic images” episteemisistä kuvista, joilla hän tarkoittaa uuden ajan alusta lähtenyttä perinnettä, jossa episteemisiksi luokitellut kuvat saavat muotoja, joissa ne eivät enää pelkästään viittaa johonkin kuvaamaansa kohteeseen, vaan ne kuvaavat asiaa laajemmin ja jossakin määrin tuovat siitä esiin jotakin oleellista ja yleisempää. Dastonin mukaan episteeminen kuva korvaa kohteensa tai ottaa sen paikan. Episteemiset kuvat eivät hänen mukaansa esitä luontoa, vaan ovat itsessään tuo luonto. Episteemiset kuvat muodostettiin pyrkimällä yhdistämään esimerkiksi kasvin eri piirteitä ja ominaisuuksia mahdollisimman kattavasti samaan kuvaan. Näissä kuvissa yhdistyi kohteen objektiivinen olemus ja tarkkailijan mielessään yhdistelemä kokonaisesitys kohteen olemuksesta. Dastonin mukaan 1500-luvulta lähtien aloittelevia tieteenharjoittajia kehotettiin ottamaan mukaansa episteeminen kuva-atlas, menemään katselemaan luontoa ja samalla episteemisiä kuvia sekä opettelemaan sen näkemistä, mikä luonnossa on oleellista. Tämän voisi tulkita tarkoittavan sitä, että luonnontutkijan tuli uuden ajan alussa oppia näkemään jotakin oleellista ja syvempää luonnon moninaisuudessa. Tämä moninaisuus ei kysynyt miltä jokin näyttää, vaan mikä on sen sisäinen, syvempi, ajaton olemus.
Kuva 3. Pohjoisen luonnon kuvausta. Carta marina (1539).
Luonnon ihmettely episteemisten kuvien muodossa muistuttaa myös hieman tapaa, jolla keskiaikana ja joissakin varhaisissa korkeakulttuureissa suhtauduttiin kuvien sommitteluun. Tätä toisinaan käänteisperspektiiviksi kutsuttua tilan sommittelua käytettiin keskiajan taiteen lisäksi myös monissa muinaisissa korkeakulttuureissa, ja esimerkiksi ortodoksisessa ikonitaiteessa se on edelleen käytössä. Myös Olaus Magnuksen kuvituksien sommittelussa on havaittavissa piirteitä käänteisperspektiivin käytöstä. Käänteisperspektiivi on edelleen kiistanalainen käsite. Tämä tapa jäsentää kuvatilaa eroaa kuitenkin huomattavasti renessanssin aikana keksitystä keskeisperspektiivistä, joka oli 1500-luvulta eteenpäin yleinen kuvaustapa taiteessa aina 1900-luvulle asti. Käänteisperspektiivi puolestaan jäsentää tilaa niin, että asiat on kuvattu useasta eri näkökulmasta yhtä aikaa. Taidehistorioitsija E. H. Gombrichin mukaan esimerkiksi muinaisessa Egyptissä käytettiin käänteisperspektiiviä tilan esittämiseen. Tila esitettiin esimerkiksi ylhäältä päin kuvattuna joissakin puutarhaa esittävissä maalauksissa. Tällöin puut on esitetty kokonaan sivusta käsin kuvattuina, kuin litistettyinä ja lampi kuvattuna ylhäältä päin. Ihmisvartaloita kuvattiin myös samoin periaattein, jolloin pyrittiin esittämään ihmisruumiin osat yhtä aikaa useasta kuvakulmasta. Gombrichin mukaan tarkoituksena ei ollut kuvata asioita niin kuin ne ilmenevät tietyllä hetkellä, vaan niiden syvempää ja ajattomampaa olemusta.
Juuri tämä ajattomuuden ja pysyvämmän sisäisen olemuksen tavoittelu yhdistää käänteisperspektiivin, episteemisten kuvien ja Olaus Magnuksen kuvien esittämistapaa, joka saa ihmisen näkemään asiat luonnossa uudella, pysyvämmällä tavalla. Erona Olaus Magnuksen ajatuksessa uskonnollisesta kontemplaatiosta suhteessa episteemisten kuvien tarkoitusperiin on selkeimmin se, että episteemiset kuvat oli tarkoitettu enemmän tieteen käyttöön. Niissä ei esiintynyt kontemplaatiota samassa määrin ainakaan uskonnollisessa mielessä, vaikka uuden ajan alussa kaikki asiat olivat kuitenkin enemmän tai vähemmän osana jumalallista järjestystä ja luontoa. Olaus Magnuksen kuvien suhde käänteisperspektiiviin noudattelee myös keskiajan lopun ja uuden ajan alun tapoja, joissa käänteisperspektiivin ja keskeisperspektiivin kuvaustavat elivät rintarinnan ja yhdistyivät aluksi toisiinsa ennen kuin 1500–1600-lukujen kuluessa keskeisperspektiivi valtasi esityksissä kokonaan tilan käänteisperspektiiviltä.
FM Toni Simanainen on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa.
Kirjallisuus
Ahlenius, Karl. Olaus Magnus och hans framställning af Nordens geografi. Studier i geografiens historia, Akademisk afhandling, Almqvist & Wiksell, Uppsala 1895.
Daston, Lorraine & Park, Katharine. Wonders and the Order of the Nature. Zone Press, New York 1998.
Daston, Lorraine.”Epistemic images.” Teoksessa A. Payne(toim.) Vision and its instruments : art, science, and technology in early modern Europe, 13–35. The Pennsylvania State University Press 2015.
Gillgren, Peter. “The Artist Olaus Magnus Vision and Illustration.” Teoksessa Carlo Santini (toim.) I Fratelli Giovanni e Olao Magno. Opera e cultura tra due mondi, Editrice 1999.
Gombrich, E. H. The Story of Art. Phaidon Press, London 2007.
Granlund, John. ”Kommentar”, teoksessa Historia om de nordiska folken V, Michaelisgillet, Stockholm 1951, 1–560.
Johannesson, Kurt. The Renaissance of the Goths in Sixteenth-century Sweden. University of California Press, Berkeley 1991.
Olaus Magnus, Historia de gentibus septentrionalibus, Impressvm Romae apvd Ioannem Mariam de Viottis Parmensem, in aedibvs diuæ Birgittæ nationis Suecorū & Gothorum, anno à Christo nato M. D. LV. mense Ianuario, sedente Ivlio III. pont. max. Pontificatus verò eiusdem anno quinto: Romae 1555.
Richter, Herman. Olaus Magnus Carta marina. Lychnos-Biblioteket, Lund 1967.
Saint Bridget (Birgitta of Sweden).Memoriale Effigiatum librorum Prophetiarum seu Visionum B. Brigidae alias Birgiitae viduae stirpis Regiae de Regno Suetiae. Rome, F. de Ferrariis/ D. Viotti and A.M. Guidotto, 1556-1557
Vakkari, Johanna (toim.). Perspektiivi kuvataiteen historiassa. Gaudeamus, Helsinki 2015.
Woodward, David (edit.). The History of Cartography Vol. 3. The University of Chicago Press, Chicago 1987.
Vuonna 2025 tulee kuluneeksi neljäsataa vuotta prinsessa Anna Vaasan (1568–1625) kuolemasta. Katoliseen uskoon kasvatettu Ruotsin prinsessa, Katarina Jagellonican ja Juhana III:n tytär, kääntyi nuorena protestantiksi, mutta pysyi katolilaisen veljensä, kuningas Sigismund III:n uskollisena tukena. Sigismund oli jonkin aikaa niin Puola-Liettuan kuin Ruotsinkin hallitsija, mutta Kaarle-herttua (Kaarle IX) kaappasi vallan Ruotsissa. Valtataisteluiden seurauksena prinsessa Anna jätti Ruotsin vuonna 1598 ja eli loppuikänsä Puola-Liettuassa.
Anna Vaasa ei koskaan mennyt naimisiin, mutta oli tärkeä veljensä perheen tuki. Hän myös auttoi monia ruotsalaisia aatelisia, jotka lähtivät Kaarle-herttuan vallankaappausta pakoon. Annan protestanttisuus herätti ristiriitoja Puola-Liettuassa, mutta hän oli myös arvostettu mesenaatti, joka oli syvästi kiinnostunut muun muassa puutarhanhoidosta ja lääkekasveista. Lopullisen lepopaikkansa hän sai nykyisen Puolan Toruńissa, missä hautamuistomerkki on yhä nähtävissä yliopiston viereisessä Pyhän Marian kirkossa.
Anna Vaasan muistomerkki Torúnissa Pyhän Marian kirkossa.
Merkkivuoden kunniaksi Toruńissa järjestettiin kesäkuussa seminaari ”Princess Anna Vasa (1568–1625) and Women of the Late 16th – Early 17th Century”. Seminaari oli samalla osa hanketta ”North–South: Polish Language at the Edges of Europe”, jota johtaa tohtori Ewa Cybulska-Bohuszewicz. Hankkeen rahoittaa NAWA (Narodowa Agencja Wymiany Akademickiej) ja siihen osallistuu tutkijoita Puolasta, Ruotsista, Suomesta, Liettuasta ja Turkista. Tavoitteena on useissa tapaamisissa keskustella Pohjois- ja Etelä-Euroopan vuorovaikutuksesta, esimerkiksi kulttuurivaihdon, muodin, oppineisuuden ja diplomatian historiasta.
Vaikka yhteydenpitoa eri maiden välillä on ollut, tuli tässäkin seminaarissa hyvin esiin, että eri maissa tehtävä tutkimus on tärkeää tuoda yhteen. Toruńin kaksipäiväisessä seminaarissa käsiteltiin Anna Vaasan elämää ja merkitystä ja erityisesti naisten toimintamahdollisuuksia varhaismodernin ajan maailmassa. Eri maista saapuneet asiantuntijat toivat oman näkökulmansa Anna Vaasan elämään ja siihen, mitä tiedetään ylhäisten perheiden asemasta ja toiminnasta varhaismodernissa Euroopassa akselilla Ruotsi – Baltia – Puola – Turkki.
Tukholman yliopiston professori Renata Ingbrant kertoi ”keskiviikkohäistä”, joihin liittyvästä skandaalista prinsessa Anna muistetaan Ruotsissa. Anna Vaasa näet järjesti epätavallisena päivänä jumalanpalveluksen, joka osoittautuikin salaa valmistelluksi hääjuhlaksi. Kun toiselle jo kihlattu Sigrid Brahe ja Johan Gyllenstierna vihittiin avioliittoon ilman sukulaisten hyväksyntää, oli skandaali valmis. Prinsessa Anna muistetaankin Ruotsissa usein parhaiten tästä tapauksesta. Anna Vaasa kuitenkin suosi monin tavoin kulttuuria sekä vaatemuotia ja taidetta – esimerkiksi kirkkomusiikkia – ja näitä näkökulmia valaistiin eri esitelmissä. Vertailun vuoksi puheenvuoroissa esiteltiin muitakin aikakauden vaikutusvaltaisia henkilöitä sulttaanien äideistä ruotsalaisiin aatelisnaisiin.
Anna Vaasan oppineisuus tuli näkyväksi myös konkreettisesti, kun Nikolaus Kopernikuksen yliopiston kirjaston erikoislukusalissa päästiin tutustumaan Simon Syreniuksen (Szymon Syreński) herbaarioon. Teos ilmestyi 1613 ja on omistettu prinsessa Annalle, kirjoittajan mesenaatille. Herbaariota oli tutkinut erityisesti professori Dariusz Chemperek, joka esitelmöi sekä herbaariosta että yleisemmin Anna Vaasan kasvi- ja puutarhaharrastuksesta. Herbaariosta on olemassa myös erityisen kauniisti väritetty kappale, joka on ilmeisesti kuulunut prinsessalle itselleen ja jonka väliin oli liitetty erillisiä lisälehtiä kasvinäytteitä varten. Valitettavasti joku kirjaharrastaja oli myöhemmin heittänyt kasvinäytteet ”turhina” menemään, mutta kauniisti väritetty kirja on yhä olemassa ja ihailtavissa Torúnissa, Kopernikus-yliopiston erikoiskokoelmissa. Osallistujat vierailivat myös Anna Vaasan hautamuistomerkillä, jossa keskusteltiin varhaisbarokkia edustavan teoksen symboliikasta.
Prinsessa Anna Vaasan muistomerkki tuo esiin prinsessan arvostamat elämän eri puolet: vasemmalla oleva, kasveja pitelevä hahmo edustaa aktiivista maailmassa toimimista, oikealla oleva taas hengellisen elämän arvostusta.
Kaikkiaan seminaari tarjosi kiinnostavan katsauksen Anna Vaasan ja hänen aikakauden naisten elämään. Se rikastutti epäilyksettä osallistujien ymmärrystä kulttuurien välisistä yhteyksistä ja erosta Euroopan pohjois- ja eteläosissa. Puola-Liettuan historia linkittyy niin olennaisesti osaksi Ruotsin ja siten myös Suomen alueen varhaismodernia menneisyyttä, että sitä olisi ehdottomasti tärkeää käsitellä jatkossakin yhdessä. Toivottavasti tämä seminaari onkin alkua pitkäjänteiselle tutkimusyhteistyölle. Tärkeä taustatoimija seminaarissa oli Opolen yliopiston puolalainen varhaismodernin ajan keskus, Centrum Badań Epok Wczesnonowożytnych, jonka tavoitteena on tutkia Puolan kirjallisuutta ja kulttuuria suhteessa eurooppalaiseen historiaan.
Hankkeen esittely ja aiempien tapaamisten aineistoja (osin puolaksi) Facebookissa.
Anu Lahtinen on Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Helsingin yliopistossa.
Universal Short Title Catalogue (USTC) on St Andrewsin yliopistossa jo 25 vuotta käynnissä ollut hanke, jonka tavoitteena on luetteloida Euroopassa ja sen siirtomaissa ennen vuotta 1700 painetut tuotteet: niin kirjat, sanomalehdet kuin arkkipainatteetkin. Kustakin hankkeen vuosittaisesta kirjahistoriallisesta konferenssista on ilmestynyt kirja sarjassa Library of the Written Word (Brill) ja kahden vuoden kuluttua sellainen on odotettavissa juhannusviikolla järjestetystä 17. kokoontumisesta, jonka teemana olivat sanomalehdet ja kausijulkaisut.
Sessiot järjestettiin St. Andrewsin yliopiston vanhimman sisäpihan rakennuksessa.
Julkaisutyyppien rajojen häilyvyydestä – sekä ihmismuistin heikkoudesta – kertoi Edward Taylorin (University of Birmingham) esityksen aloittanut lainaus, jossa vuonna 1780 muisteltiin Mercurius Gallobelgicusta Englannin ensimmäisenä sanomalehtenä. Todellisuudessa nimikkeellä oli Saksan alueella painettu ainakin viittä eri latinankielistä julkaisua, joista varhaisin aloitti vuonna 1588. Ne muistuttivat jo hieman aiemmin aloitettuja saksankielisiä vuosikatsauksia (messrelationes), joille latinan kielellä tavoiteltiin laajempaa yleisöä.
Toisin kuin ajan uutiskirjeissä, jonka lyhyissä ilmaisuissa ei tyypillisesti esitetty tulkintoja, ”Mitä missä milloin” -tuotteissa edellisen puolen vuoden tai vuoden tapahtumat saivat muodon, joka muistuttaa historiankirjoitusta. Tayloria kiinnostavat itse julkaisut ja niiden latinankielisyys, kun taas Paul Arblaster (UC Louvain Saint-Louis Bruxelles) tarkasteli omassa esityksessään niiden avulla 1600-luvun alun esittämistä rauhan, tai oikeammin rauhojen, aikana. Kolmannessa esityksessä vilahtivat tutummat lähihistoriajulkaisut Theatrum Europaeum (1633–1738) ja Diarium Europaeaum (1659–1683).
Esimerkiksi Ruotsin vuoden 1595 uskonnollisesta tilanteesta kirjoitettiin seuraavana vuonna ilmestyneessä Mercurius Gallobelgicuksen osassa.
Todennäköisesti katsauksien kirjoittajat alkoivat hyödyntää sanomalehtiä, kun niitä 1600-luvun puolella alkoi ilmestyä. Ainakin niihin nojautui John Evelyn (1620–1706), joka vuonna 1670 sai Englannin hallinnolta tehtäväkseen kirjoittaa toisen Englannin–Hollannin sodan (1665–1667) historian. Jack Avery (Oxford University) oli onnistunut saamaan käsiinsä sekä Evelynin muistiinpanot että tämän hallussa olleen niteen London Gazettea. Historiankirjoituksen historian näkökulmasta oli mielenkiintoista, että Evelyn valitti tuttavalleen lähteiden runsautta ja niiden käytön työläyttä. Averyn havainto oli, että Evelyn tukeutui sanomalehtiteksteihin, mutta lähteitä kuvatessaan kirjeet ja arkistoaineistot olivat paremmin esillä.
Vaikka sanomalehtien tyyli 1600-luvulla yleisesti pyrki vaikuttamaan puolueettomalta ja luotettavalta, Natale Vacalebren (Universidad de Alcalá) analyysi Cremonan piirityksen (1648) esityksestä Milanon lehdissä osoitti, että yksipuolisen uutisoinnin tarkoitus oli vaikuttaa päätöksentekijöihin Espanjassa eli toimia siltana periferian ja keskuksen välillä. Lisäksi Vacalebre näki paikallisen kuvernöörin käyttäneen painotuotetta edistääkseen omaa uraansa Habsburgien poliittisessa kulttuurissa.
Sanomalehtien poliittinen merkitys kävi ilmi myös Tom Ottensin (Radboud Universiteit) tutkimuksesta, jossa hän oli hyödyntänyt Alankomaiden tuoretta parlamenttiasiakirjojen digitointia. Tekstihaulla oli 1700-luvun ensimmäiseltä puoliskolta löytynyt 81 valitusta sanomalehtien sisällöstä, joista 71 oli ulkomailta, erityisesti Pyhästä saksalais-roomalaisesta keisarikunnasta, Venäjältä ja Espanjasta. Sanomalehdet puolustautuivat väittäen kopioineensa tietonsa toisaalta. Vakavia seuraamuksia niille ei tullut, sillä Ottensin mukaan kaupungit arvostivat ja tukivat lehtiään.
Keskustelussa kukaan ei tuonut esiin vastaavaa muualta. Toinen mahdollisesti kansalliseksi jäänyt ilmiö oli David Coxin (University of Wolverhampton) esittelemä ilmoitustyyppi, jolla Englannin maaseutulehdissä 1700-luvun alusta 1900-luvulle asti kuitattiin julkisella anteeksipyynnöllä suhteellisen vakaviakin rikoksia kahden yksilön välillä. Ilmeisesti kalliin oikeudenkäynnin väliinjättö oli ilmoitusten tarkoituksena ja käytännön mahdollisti suhteellisen pieni yhteisö.
Suomen näkökulmasta outoja olivat myös Matteo Rossin (Università di Padova & Università Ca’ Foscari Venezia) esittelemät Italiassa vuosittain läpi 1500-luvun julkaistut ja suositut ennustepainatteet sekä näistä tehdyt parodiat. Ruotsin almanakoissahan pitäydyttiin sään ennustukseen. Italiassa ennustetut aiheet kuten sadot, komeetat ja aatelismiesten kohtalot olivat samoja kuin ajan uutiskirjeissä.
Ilmeisesti läpi Euroopan varhaisissa sanomalehdissä tavallista aineistoa olivat lainatut tai referoidut sopimukset, asetukset, määräykset yms., jotka ovat merkittäviä Arthur der Weduwenin (University of St Andrews) johtamalle ja viideksi vuodeksi rahoitetulle hankkeelle Communicating the Law in Europe, 1500–1750 (COMLAWEU). Omassa esityksessään hän käsitteli Alankomaiden 1600-luvun lehdistöä, jonka ulkomaan uutisissa uudet lait olivat suosittua sisältöä. Der Weduwen tulkitsee tekstien lähettäjien halunneen viestiä hyvästä hallinnosta ja julkaisijoiden puolestaan mielellään välittäneen luotettavaksi koettua aineistoa, josta saattoi olla myös käytännön hyötyä kauppiaille. Hänen käsityksensä oli, että sanomalehdillä oli enemmän materiaalia kuin tilaa eli julkaisu oli valinta.
Samassa hankkeessa on tutkijana Barnaby Cullen (University of St Andrews), jonka tuore väitöskirja News in the north: newspapers and other print news media in the seventeenth-century Baltic Sea region (2025) ei valitettavasti ole julkisesti luettavissa, mutta työhön perustuvia julkaisuja on toki tulossa. Esityksessään Cullen käsitteli Ruotsin Posttidningarin 1600-luvun lopun ilmoituksia, joista kolmasosa mainosti virallisia määräyksiä. Vaikka ilmoituksia on paljon, ne ovat satunnaisia ja toisinaan vasta viiveen jälkeen julkaistuja, joten Cullen tulkitsi ne kaupallisiksi.
The People’s Story Museum Edinburghissa esitti paikalliset määräykset seinään liimattuina.
Baltian lehdistön historiaa tutkiva Kaarel Vanamölder (Tallinna Ülikool) keskittyi esityksessään Riian postiyhteyksien selvään vaikutukseen kaupungin sanomalehtien sisältöön ennen ja jälkeen suuren Pohjan sodan. Äskettäin hän oli ottanut käyttöön tekoälyn, jonka tuottamilla referaateilla tekstien kierrätystä oli helpompaa havainnoida. Tekstimalleja tekstin kierrätyksen tunnistukseen oli käyttänyt myös Albert Palacios vertaillessaan meksikolaisia 1600-luvun painatteita espanjalaisiin. Digitaalisia ihmistieteitä oli sanomalehtien analyysissä edistetty lisäksi Unkarissa, jossa kehitetyn tekstianalyysityökalun AVOBMAT Róbert Péter (Szegedi Tudományegyetem) mainitsi esityksessään.
