Kategoria: Yleinen

Tutkimuspäivien 2022 ohjelma

Tutkimuspäivien 2022 ohjelma

HUOM! Etänä voi seurata keynoteja, paneelikeskusteluja sekä torstaina 28.4. sessioita 1A & 2A ja perjantaina 29.4. sessioita 3B, 4B & 5B. Linkki lähetetään ilmoittautuneille.

1500- ja 1600-lukujen tutkimuspäivät 28.-29.4.2022, Tampereen yliopisto,

Pinni B-rakennus (Kanslerinrinne 1) keskustakampuksella. Tilat: Pinni B1100; Pinni B1097; Pinni B1096; Pinni B3111. Kahvitarjoilut: Pinni B, 1. krs. aulatila.

torstai 28.4.2022

10.30 Tutkimuspäivien avaus (Pinni B1100)

10.45–11.45 Keynote 1: Sonja Hukantaival (Turun yliopisto): Rohkeasti kynnyksen yli? Rajojen ylittämisestä taikuudessa ja tutkimuksessa (Pinni B1100)

11.45–13.00 Lounas: yliopistoravintola Minerva, Pinni B 2. krs.

13.00–14.30 Päällekkäissessiot 1:

  • 1A (pj Mari Välimäki) Pinni B1100

Joanna Veinio: Vaakunoita, lintuja ja ratsumiehiä – uuden ajan alun lasimaalauksista

Toni Simanainen: Olaus Magnus ja merihirviöt: 1500-luvun maantieteelliset kuvat hermeneutiikan valossa

Anna Repo: Ruoka, luokka ja affektit 1500-luvun lopun italialaisissa genremaalauksissa

  • 1B (pj Jenni Lares) Pinni B1096

Maria Lahtinen-Kaislaniemi: Pohjois-Pohjanmaan Suutarinniemen viimeinen metsästäjä-keräilijä

Hanna Kivikero: Kaupankäynti vesieläintuotteilla uuden ajan alussa – kauppatavaran tutkimisen problematiikkaa

Sara Itkonen: Perhe, nälkä ja uusi aika. Selviytyminen 1690-luvun ja 1860-luvun nälänhädistä elinkiertoteorian valossa

14.30–14.45 Kahvitauko (Pinni B, 1. krs. aulatila)

14.45–16.15 Päällekkäissessiot 2:

  • 2 A (pj Riikka Miettinen) Pinni B1100

Ville-Pekka Kääriäinen: Määrällisen ja laadullisen tutkimuksen välissä: tietokanta Iisalmen pitäjän tuomiokirjoista 1639–1699

Johanna Kuokkala: Klas Kristersson (Horn) käskynhaltijana 1500-luvun Viipurissa

Petteri Impola: Kaupunginkirjurit 1600-luvun Ruotsissa

  • 2 B (pj Jenni Kuuliala) Pinni B1096

Saila Leskinen: ”Måladt är af Anno 1633” – Siuntion alttarilaitteen jäljillä

Miia Kuha: Pappissäädyn naiset: pappien vaimot ja lesket luterilaisissa paikallisyhteisöissä (1650–1710)

Marika Räsänen: Erään salvan biografia eli kuinka voiteesta tuli reliikki

  • 2 C (pj Ella Viitaniemi) Pinni B3111

Tommi Alho & Maija Kallinen: Lähdeviitteen lähteillä. Tieteellinen viittaaminen Turun akatemian väitöskirjoissa (1640–1713)

Robin Engblom: Åboprofessorernas sociala förbindelser i Östersjöregionen under stormaktstiden

Kaisa Kyläkoski: Kotimaan uutisointi 1600-luvun lopun Posttidningarissa

16.15–16.45 Kahvitauko ja verkostoitumista (Pinni B, 1. krs. aulatila)

16.45–17.00 Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston esittely (Pinni B1100)

17.00–18.00 Keskustelupaneeli I: Ajallinen ylirajaisuus historiassa. Osallistujat: Jenni Kuuliala (pj), Sari Kivistö, Marika Räsänen, Tua Korhonen. (Pinni B1100, hybridi)

n. klo 18 alk. Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston toimikunnan kokous. (Pinni B1100)

klo 19 alk. Illallinen ja illanvietto: Ravintola Telakan 2. kerros (Tullikamarin aukio 3). Vegaanibuffet (tilattavissa myös omakustanteisesti muuta ravintolan menusta); ohjelma tba.

perjantai 29.4.2022

9.15–10.45 Päällekkäissessiot 3:

  • 3A (pj Raisa Maria Toivo) Pinni B3111

Tiina Miettinen: Suurmieselämänkertoja ja biofiktiota. Otteita henkilöhistoriasta 1700-luvulta 1900-luvulle

Mari Välimäki: Henkilöhistoriallinen tutkimus ja sen julkaiseminen Suomessa 1950-luvulta nykypäivään

Ulla Koskinen: Arvid Tawast populaarin ja tieteellisen rajoilla

  • 3 B (pj Petteri Impola) Pinni B1097

Mari-Liisa Varila & Matti Peikola: Early Modern Graphic Literacies: tiedon visualisointia uuden ajan alun Englannissa

Henri Hannula & Otso Kortekangas: Diplomacy of an Empire – Alternative Agents in Seventeenth-Century Sweden – Legatio-journaalin numeron esittely

Marko Nenonen: Kaksi näkökohtaa ylirajaisen käsitteestä tutkimuksen metodologiana

10.45–11.00 Kahvitauko (Pinni B, 1. krs. aulatila)

11.00–12.00 Keskustelupaneeli II: Tieteiden ja yleisöjen väliset historiakeskustelut. Osallistujat: Jenni Lares (pj), Ilari Aalto, Susanna Niiranen, Tiina Miettinen, Sanna Raninen. (Pinni B1097)

12.00–13.00 Lounas: yliopistoravintola Minerva, Pinni B 2. krs

13.00–14.30 Päällekkäissessiot 4:

  • 4 A (pj Lauri Uusitalo) Pinni B3111

Sebastian Schiavone: Ruotsin kruunun ja skotlantilaisten sotilasyrittäjien väliset verkostot vanhemmalla Vaasa-kaudella

Jaakko Björklund: Pohjoiset sotilasverkostot: ulkomaisten joukkojen värväysverkostojen rakentaminen Ruotsin ja Länsi-Euroopan välillä 1600-luvun alussa

Päivi Maaranen: Osmundrautaa Ossmundbyn kylästä? Raaseporin Lövkärrin raudankäsittelypaikka arkeologisten havaintojen ja historiallisten tietojen näkökulmasta

  • 4 B (pj Miia Kuha) Pinni B1097, hybridi

Miikkael Halonen: Exultatio spiritualis pro organicis – Affektien ja musiikillisen retoriikan tarkastelua Michael Praetoriuksen latinankielisissä kirjoituksissa ja urkukoraaleissa

Sanna Raninen & Eeva-Liisa Bastman: Kuoleman kokemuksen kuvaaminen 1600-luvun kirkkolauluissa

Marko Lamberg: 1600-luvun painajaiset – Tuomiokirjat varhaismodernin unimaailman kuvastajina

14.30–15.30 Keynote 2: Raisa Maria Toivo (Tampereen yliopisto): Tosia kokemuksia epätodesta: Kokemuksen ja eletyn uskon historia varhaismodernia tyrkkivänä lähestymistapana (Pinni B1097)

15.30–15.45 Kahvitauko (Pinni B, 1. krs. aulatila)

15.45–17.15 Päällekkäissessiot 5:

  • 5 A (pj Tiina Miettinen) Pinni B3111

Minna Hagman: Tanssin koomisuus Molièren komedia-baleteissa

Rose-Marie Peake & Moona Kinnunen: Jeesuksen queer polymorfisuus varhaiskristillisissä teksteissä ja uuden ajan alun mystiikassa

Minna Hovi: Luutisti Blancrocher ja hovinarri Mathurine – tutkimusparadigmojen erottamat

  • 5 B (pj Mari Välimäki) Pinni B1097

Riikka Tevali: 1500-luvun hylyt aikakautensa edustajina

Maria Julku: Kruunun ja käskynhaltijoiden vallankäyttö – henkilökeskeisen tutkimuksen ja niukan lähdeaineiston haasteista eli mitä käteen jäi

Tapio Salminen: Viabundus Suomi 1350–1650 – Suomen keskiajan ja uuden ajan alun liikennereittien avoin paikkatietokanta ja digitaalinen kartasto

n. klo 17.15 Tutkimuspäivien lopetus (Pinni B1097)

Vapaamuotoinen ’’post-seminaari’’ halukkaiden kera, paikka tba

Arkeologisia näkökulmia uuden ajan alun kylien elämään

Arkeologisia näkökulmia uuden ajan alun kylien elämään

Uuden ajan alussa suurin osa Suomen alueen väestöstä asui maaseudun kylissä, joten useimpien ihmisten jokapäiväinen elämä oli vahvasti keskittynyt niihin. Jos halutaan tutkia arkielämän eri puolia 1500–1600-luvuilla, maaseutu asukkaineen ansaitseekin keskeisen paikan tutkimuksessa. Lähdeaineiston suhteellinen yksipuolisuus myöhempiin aikoihin verrattuna on kuitenkin pitkään asettanut rajoja tutkimusmahdollisuuksille. Etenkin 1500-luvun osalta maaseudun kirjalliset lähteet ovat yleensä verotukseen liittyviä listauksia tai niukkasanaisia sakkoluetteloita, jotka tarjoavat niukasti mahdollisuuksia tarkastella kylien arkielämään.

Uuden ajan alun kyliin liittyvä tutkimusaineisto on kuitenkin monipuolistunut 2000-luvulla, sillä etenkin Etelä-Suomessa useita 1500–1600-luvuilla asuttuja kyliä on tutkittu arkeologisesti. Kaivaukset ovat tuoneet päivänvaloon runsaasti esineitä ja rakennuksia, jotka yhdistettynä kirjallisiin lähteisiin tarjoavat uusia mahdollisuuksia aikakauden maaseudun tutkimukselle. Hyvä esimerkki kylästä, jossa arkeologiset ja kirjalliset lähteet täydentävät kiinnostavalla tavalla toisiaan, on nykyään Espoossa sijaitseva, historiallisesti Helsingin pitäjään kuulunut Mäkkylä.

Arkeologisten tutkimusten perusteella ensimmäiset tilat perustettiin Mäkkylään viimeistään 1200-luvun alussa, mutta kirjallisissa lähteissä kylä esiintyy ensimmäisen kerran vasta 1500-luvun veroluetteloissa. Mäkkylässä oli 1500-luvun puolivälissä viisi tilaa, joiden omistajat eivät vuonna 1571 kannetun hopeaveron perusteella olleet erityisen varakkaita: vain yhden talonpojan omaisuuden arvo ylitti Helsingin pitäjän keskiarvon loppujen jäädessä kauas hänen taakseen – yksi talonpojista oli jopa merkitty erikseen köyhäksi (KA 3324).

Kaivausten perusteella kylän aineellinen kulttuuri ei kuitenkaan 1500-luvulla poikennut huomattavasti vauraampien kylien aineistoista, vaikka talonpoikien varallisuus jäi vaatimattomaksi. Mäkkylän talonpojat käyttivät samanlaisia Euroopassa valmistettuja tuontiastioita kuin muissakin Uudellamaalla kaivetuissa kylissä käytettiin, ja kylän esineistössä arkipäivää olivat myös esimerkiksi pronssipadat ja erilaiset metalleista valmistetut vaatteiden helat ja soljet. Selvästi tällaiset esineet kuuluivat 1500-luvulla talonpoikien arkipäivään Uudenmaan rannikkoseudulla heidän varallisuudestaan riippumatta.

Kuva 2. Mäkkylän 1500-luvun lopun löytöihin kuuluu myös vyönhela, jolle tunnetaan vastine Amsterdamista. T. Heinonen.

On mahdollista, että osa Mäkkylän asukkaista vietti niukempaa elämää kuin toiset, sillä vaikka kaivausaineistosta ei voidakaan havaita selkeitä eroja tilojen aineellisen kulttuurin välillä, kylän kaikkia tiloja ei ole tutkittu. Kirjallisten lähteiden perusteella nekin kyläläiset, joiden omaisuus jäi vaatimattomaksi, olivat kuitenkin aktiivisesti mukana pitäjän elämässä: Siffred Persson, jolla oli hallussaan kylän pienin tila ja jonka omaisuuden arvo jäi vuonna 1571 kylän toiseksi niukimmaksi, toimi lautamiehenä. Pelkästään varakkuuden perusteella onkin haastava arvioida talonpoikien sosiaalista asemaa – ovat kyseessä sitten arkeologisessa aineistossa näkyvät tuontiesineet tai veroluetteloiden tiedot.

Vaikka kyläläisten sosiaalisessa asemassa ja varakkuudessa oli eroja, kohtasivat Mäkkylän asukkaat vuonna 1577 tragedian, joka vaikutti kaikkiin kyläläisiin heidän asemastaan riippumatta. Helmikuussa 1577 venäläisjoukot tekivät ryöstöretken Uudenmaan rannikolle ja aiheuttivat suurta tuhoa myös monessa Helsingin pitäjän kylässä (KA 161). Mäkkylä kuului pahimmin kärsineiden kylien joukkoon, ja suurten aineellisten menetysten lisäksi venäläiset veivät mukanaan 22 kyläläistä. Pienessä kylässä, jossa oli vain viisi tilaa, tämä on tarkoittanut suurta osaa asukkaista.

Venäläisten joukkojen ryöstöretki oli Mäkkylän asukkaille valtava isku, mutta se ei kuitenkaan autioittanut kylää. Tilat säilyivät asuttuina, ja rakennuksia korjattiin tai rakennettiin uudestaan vuosisadan lopussa. Eri tilat selvisivät kuitenkin vaihtelevasti tuhoista, ja köyhimmille tiloille toipuminen osoittautui kaikista haastavimmaksi. Kaksi tiloista, jotka olivat hopeaveroluettelossa kuuluneet kylän köyhimpiin, menetti venäläisten hyökkäyksen jälkeen veronmaksukykynsä kokonaan ja joutuivat kruunulle. Vaikka varallisuuserot eivät välttämättä näkyneet selkeästi kylien arkipäiväisessä esinekulttuurissa tai kyläläisten sosiaalisissa verkostoissa, varakkuus toi selvästi mukanaan paremmat valmiudet selviytyä poikkeustilanteista.

Kuva 3. Mäkkylän menetykset listattiin luetteloon venäläisten hävittämistä tiloista. Kansallisarkisto.

Vaikka osa Mäkkylän tiloista selvisi vuoden 1577 hävityksestä, kirjalliset lähteet osoittavat, että vuosisadan loppu oli niillekin vaikeaa aikaa, ja tiloilla oli jatkuvasti vaikeuksia selvitä veroistaan. Kylän aineellisessa kulttuurissa 1500-luvun viimeiset vuosikymmenet eivät kuitenkaan näyttäydy samalla tavalla niukkana aikana. Päinvastoin, samaan aikaan kun veroista selviäminen teki talonpojille tiukkaa, hankittiin kylään lasi-ikkunoita, Keski-Euroopassa valmistettuja keramiikka-astioita ja lasipikareita sekä tuontikankaita. Taloudellisista vaikeuksista huolimatta talonpojat katsoivat tällaisten esineiden hankkimisen olevan mahdollista ja niin tärkeää, että niihin kannatti investoida.

Kruunu läänitti haltuunsa päätyneet Mäkkylän tilat 1580-luvulla Helsingin pormestari Hans Olssonille maksuna veloista. Muut kylän tilat olivat menettäneet veronmaksukykynsä 1600-luvun alkuun mennessä, ja Hans Olsson näki tässä mahdollisuutensa: vuoteen 1606 mennessä hän hankki loputkin tilat itselleen ja perusti lopulta alueelle kartanon (KA 3528, 192). Lähteet eivät kerro, mitä talonpojille tapahtui tämän jälkeen, mutta ilmeisesti he lähtivät kylästä, sillä alueelta tunnetaan myöhemmin kartanon asukkaiden lisäksi vain yksi lampuoti.

Mäkkylä on hyvä esimerkki siitä, kuinka uuden ajan alussa veroluettelot ja aineellinen kulttuuri voivat kertoa erilaista tarinaa talonpoikien varallisuudesta. Vaikka tilat selvästi kamppailivat veronmaksukykynsä rajoilla läpi 1500-luvun lopun, he pystyivät samaan aikaan silti investoimaan rakennuksiinsa ja esineisiin. Veroluetteloissa näkyvä köyhyys ei välttämättä ollutkaan aina sama asia kuin aineellinen niukkuus arkipäivässä.

Jos Mäkkylän viimeisiä vuosikymmeniä talonpoikaiskylänä tarkastellaan vain kirjallisten lähteiden valossa, näyttävät kylän vaiheet johtavan venäläisten hyökkäyksestä köyhtymisen kautta kohti väistämätöntä kohtaloa kartanon maina. Arkeologinen aineisto kuitenkin osoittaa, että talonpojat eivät itse luultavasti kokeneet elämäänsä väistämättömänä köyhtymisen kierteenä, vaan he uudelleenrakensivat kyläänsä, paransivat rakennuksia esimerkiksi lasi-ikkunoilla ja hankkivat monipuolisia uusia esineitä. Kun arkeologinen aineisto yhdistetään historiallisiin lähteisiin, tuloksena ei olekaan pelkästään aiempaa hienommin kuvitettu menneisyys, vaan uusia näkökulmia ihmisiin ja heidän toimintaansa.

Tuuli Heinonen

Kirjoittaja on keskiajan ja uuden ajan alun maaseutuun erikoistunut arkeologi, FT, joka työskentelee Helsingin yliopistolla yliopisto-opettajana. Twitterissä @tuulith

Lähteet:

Kansallisarkisto, Voudintilit, yleisiä asiakirjoja 161, Luettelo venäläisten ryöstämistä veroista ja tiloista Uudellamaalla.

Kansallisarkisto, Voudintilit, Uudenmaan voutikuntien tilejä 3324, Porvoon läänin hopeaveroluettelo 1571-1571.

Kansallisarkisto, Voudintilit, Uudenmaan voutikuntien tilejä 3528, Porvoon läänin tilikirja 1606.

Heinonen, Tuuli 2021. The Social and Material World of Medieval and Early Modern (c. 1200–1650) Villages in Southern Finland. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae XXVIII. Suomen keskiajan arkeologian seura, Turku.

Tuuli Heinosen väitöskirja The Social and Material World of Medieval and Early Modern (c. 1200–1650) Villages in Southern Finland on luettavissa täältä

Kuvat:

Kuva 1. Vanhimmalla Mäkkylän aluetta kuvaavalla kartalla vuodelta 1699 kylää ei enää näy, vaan Mäkkylässä sijaitsee ainoastaan kartano. Vanha kylätontti jää sen itäpuolelle Mäckylä-tekstin kohdalle. Kansallisarkisto.

Kuva 2. Mäkkylän 1500-luvun lopun löytöihin kuuluu myös vyönhela, jolle tunnetaan vastine Amsterdamista. T. Heinonen.

Kuva 3. Mäkkylän menetykset listattiin luetteloon venäläisten hävittämistä tiloista. Kansallisarkisto.

Tutkimuspäivien 2022 ohjelma/alustava aikataulu

Tutkimuspäivien 2022 ohjelma/alustava aikataulu

1500- ja 1600-lukujen tutkimuspäivät 27.-28.1.2022,

Tampereen yliopisto, Pinni B-rakennus (Kanslerinrinne 1) keskustakampuksella.

Tilat: Pinni B1097, 1. krs.; Ryhmätyötila B3110, 3 krs.; kahvit ym.: Pinni B, 1. krs. aulatila.

Ilmoittaudu tällä lomakkeella (sekä puhujat että osallistujat)

torstai 27.1.2022
10.30 Tutkimuspäivien avaus (Pinni B1097)

10.45–11.45 Keynote 1: Sonja Hukantaival (Turun yliopisto): Rohkeasti kynnyksen yli? Rajojen ylittämisestä taikuudessa ja tutkimuksessa (Pinni B1097)

11.45–13.00 Lounas: yliopistoravintola Minerva, Pinni B 2. krs.

13.00–14.30 Päällekkäissessiot 1:

1A

  • Hanna Kivikero: Kaupankäynti vesieläintuotteilla uuden ajan alussa – kauppatavaran tutkimisen problematiikkaa
  • Joanna Veinio: Vaakunoita, lintuja ja ratsumiehiä – uuden ajan alun lasimaalauksista
  • Tomi Simanainen: Olaus Magnus ja merihirviöt: 1500-luvun maantieteelliset kuvat hermeneutiikan valossa

1B

  • Sara Itkonen: Perhe, nälkä ja uusi aika. Selviytyminen 1690-luvun ja 1860-luvun nälänhädistä elinkiertoteorian valossa
  • Maria Lahtinen-Kaislaniemi: Pohjois-Pohjanmaan Suutarinniemen viimeinen metsästäjä-keräilijä
  • Riikka Miettinen & Jenni Kuuliala: Lived Religion and the Changing Meaning(s) of Disability from the Late Middle Ages to the Industrial Revolution – hankkeen esittely

14.30–14.45 Kahvitauko (Pinni B, 1. krs. aulatila)

14.45–16.15 Päällekkäissessiot 2:

2A

  • Ville-Pekka Kääriäinen: Määrällisen ja laadullisen tutkimuksen välissä: tietokanta Iisalmen pitäjän tuomiokirjoista 1639–1699
  • Johanna Kuokkala: Klas Kristersson (Horn) käskynhaltijana 1500-luvun Viipurissa
  • Petteri Impola: Kaupunginkirjurit 1600-luvun Ruotsissa

2B

  • Saila Leskinen: ”Måladt är af Anno 1633” – Siuntion alttarilaitteen jäljillä
  • Miia Kuha: Pappissäädyn naiset: pappien vaimot ja lesket luterilaisissa paikallisyhteisöissä (1650–1710)
  • Marika Räsänen: Erään salvan biografia eli kuinka voiteesta tuli reliikki

2C

  • Tommi Alho & Maija Kallinen: Lähdeviitteen lähteillä. Tieteellinen viittaaminen Turun akatemian väitöskirjoissa (1640–1713)
  • Robin Engblom: Åboprofessorernas sociala förbindelser i Östersjöregionen under stormaktstiden
  • Kaisa Kyläkoski: Kotimaan uutisointi 1600-luvun lopun Posttidningarissa

16.15–16.45 Kahvitauko ja verkostoitumista (Pinni B, 1. krs. aulatila)

16.45–17.00 Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston esittely (Pinni B1097)

17.00–18.00 Keskustelupaneeli I: Ajallinen ylirajaisuus historiassa. Osallistujat: Jenni Kuuliala (pj), Sari Kivistö, Ulla Moilanen, tba. (Pinni B1097)

n. klo 18 alk. Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston toimikunnan kokous. (Pinni B1097)

klo 19 alk. Illallinen ja illanvietto: Ravintola Telakan 2. kerros (Tullikamarin aukio 3)

perjantai 28.1.2022

9.15–10.45 Päällekkäissessiot 3:

3A

Tiina Miettinen: Suurmieselämänkertoja ja biofiktiota. Otteita henkilöhistoriasta 1700-luvulta 1900-luvulle Mari Välimäki: Henkilöhistoriallinen tutkimus ja sen julkaiseminen Suomessa 1950- luvulta nykypäivään Katariina Lehto: Henkilölähtöinen tutkimusasetelma oppineen lääkärin työn tutkimuksessa – Peter Elfvingin (1677–1726), Turun akatemian lääketieteen professorin, ammatillinen elämä

3B

  • Marko Nenonen: Kaksi näkökohtaa ylirajaisen käsitteestä tutkimuksen metodologiana
  • Henri Hannula & Otso Kortekangas: Diplomacy of an Empire – Alternative Agents in Seventeenth-Century Sweden – Legatio-journaalin numeron esittely
  • Mari-Liisa Varila & Matti Peikola: Early Modern Graphic Literacies: tiedon visualisointia uuden ajan alun Englannissa

10.45–11.00 Kahvitauko (Pinni B, 1. krs. aulatila)

11.00–12.00 Keskustelupaneeli II: Tieteiden ja yleisöjen väliset historiakeskustelut. Osallistujat: Jenni Lares (pj), Ilari Aalto, Susanna Niiranen, Tiina Miettinen, Sanna Raninen. (Pinni B1097)

12.00–13.00 Lounas: yliopistoravintola Minerva, Pinni B 2. krs

13.00–14.30 Päällekkäissessiot 4:

4A

  • Sebastian Schiavone: Ruotsin kruunun ja skotlantilaisten sotilasyrittäjien väliset verkostot vanhemmalla Vaasa-kaudella
  • Jaakko Björklund: Pohjoiset sotilasverkostot: ulkomaisten joukkojen värväysverkostojen rakentaminen Ruotsin ja Länsi-Euroopan välillä 1600-luvun alussa
  • Päivi Maaranen: Osmundrautaa Ossmundbyn kylästä? Raaseporin Lövkärrin raudankäsittelypaikka arkeologisten havaintojen ja historiallisten tietojen näkökulmasta

4B

  • Miikkael Halonen: Exultatio spiritualis pro organicis – Affektien ja musiikillisen retoriikan tarkastelua Michael Praetoriuksen latinankielisissä kirjoituksissa ja urkukoraaleissa
  • Sanna Raninen & Eeva-Liisa Bastman: Kuoleman kokemuksen kuvaaminen 1600- luvun kirkkolauluissa
  • Päivi Räisänen-Schröder: Laulut ja eletty reformaatio 1500-luvun Saksassa

14.30–15.30 Keynote 2: Raisa Toivo (Tampereen yliopisto): Tosia kokemuksia epätodesta: Kokemuksen ja eletyn uskon historia varhaismodernia tyrkkivänä lähestymistapana (Pinni B1097)

15.30–15.45 Kahvitauko (Pinni B, 1. krs. aulatila)

15.45–17.15 Päällekkäissessiot 5:

5A

  • Minna Hagman: Tanssin koomisuus Molièren komedia-baleteissa
  • Rose-Marie Peake & Moona Kinnunen: Jeesuksen queer polymorfisuus varhaiskristillisissä teksteissä ja uuden ajan alun mystiikassa
  • Minna Hovi: Luutisti Blancrocher ja hovinarri Mathurine – tutkimusparadigmojen erottamat

5B

  • Riikka Tevali: 1500-luvun hylyt aikakautensa edustajina
  • Maria Julku: Lappi tilana: rajojen ylitys, liikkuminen ja tilan haltuunotto kruunun arktisessa politiikassa
  • Tuuli Heinonen: Uudenmaan talonpojat maantieteellisten ja sosiaalisten rajojen ylittäjinä 1500-luvulla

n. klo 17.15 Tutkimuspäivien lopetus
Vapaamuotoinen ’’post-seminaari’’ halukkaiden kera, paikka tba

Kirkonmiehiä, tiedemiehiä ja naisia – Henkilöhistoria varhaismodernin tutkimuksena

Kirkonmiehiä, tiedemiehiä ja naisia – Henkilöhistoria varhaismodernin tutkimuksena

Kun syksy kääntyy kohti talvea ja joulu lähestyy, alkavat kirjakauppojen hyllyt täyttyä elämäkerroista. Elämäkerrat ovat vuosi toisensa jälkeen kärkisijoilla myydyimpien kirjojen listoilla. Erityisesti elämäkertoja on tavattu kirjoittaa yhteiskunnassa merkittävässä asemassa olevista miehistä, mutta 2000-luvulla myös naisten elämäkerrat ovat alkaneet yleistyä. Kuluvana vuonna on nähty Suomessa julkaistavan esimerkiksi ensimmäinen 1500-luvulla eläneen naisen elämäkerta. Anu Lahtisen kirjoittama Ebba, kuningattaren sisar (Atena 2021) kertoo aatelisen Ebba Stenbockin elämäntarinan.

Yhden henkilön elämäntarinan ympärille kiertyvä tai sen kautta punoutuva tarina alkoi 1980-luvulta lähtien olla yhä useammin myös hyväksytty historiantutkimuksen metodi, joka on aiheuttanut myös paljon keskustelua. Esimerkiksi ruotsalainen historioitsija Bo G. Hall kysyi Historisk Tidskriftissä (2007:3) julkaistussa artikkelissaan, voiko henkilöhistoriallinen metodi olla tiedettä. Henkilöhistoriallinen lähestymistapa yleistyi samaan aikaan muun muassa sukupuolihistoriallisten näkökulmien kanssa tutkijoiden katseiden kääntyessä rakenteista yksilöön.

Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan kuuluvassa historian oppiaineessa käynnistyi vuoden 2021 alussa hanke, jossa tutkitaan varhaismodernia aikaa käsitteleviä henkilöhistoriallisia tutkimuksia. Hankkeessa tarkastellaan sitä, mitä erityistä henkilöhistoria voi tarjota osana varhaismodernia historiaa – mitä henkilöhistorian näkökulmasta tarkoittaa se, että tutkimuskohteet sijoittuvat varhaismoderniin yhteiskuntaan – ja mitä varhaismodernin yhteiskunnan tutkimukselle merkitsee se, että tutkimusta tehdään henkilöhistorian kautta? Näihin kysymyksiin vastataan tutkimalla henkilöhistorioiden menneisyyttä, jonka avulla arvioidaan myös henkilöhistorioiden nykyisyyttä ja tulevaisuutta.

Henkilöhistoria varhaismodernin historian tutkimuksena -hanketta johtaa professori Raisa Maria Toivo ja hankkeessa tutkijoina toimivat FT Tiina Miettinen, FT Mari Välimäki ja FT Jenni Lares. Kaksivuotista hanketta rahoittaa Jalmari Finnen säätiö.

Hanke tarkastelee henkilöhistorioita varhaismodernin Suomen (Ruotsin itäosan) yhteiskunnan historian tutkimusmenetelmänä kolmella tasolla: 1) historiografiassa, eli miten henkilöhistorioita aiemmin on käytetty, 2) uudelleen käsitteellistävällä tasolla, eli miten henkilöhistorian nyt ja lähitulevaisuudessa pitäisi kehittyä ja 3) esimerkkitasolla, eli antamalla muutamia käytännön esimerkkejä uutta luovista ja moderneista henkilöhistorioista.

Hankkeen tulokset tullaan julkaisemaan antologiassa, mutta alustavia tuloksia on mahdollista kuulla Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston järjestämillä 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivillä Tampereella 27.–28.1.2022.

Projektiin liittyen 13-vuotias kartanon neiti Jacobina Munsterhjelm twiittaa elämästään 1700-luvun lopun Suomessa. Ota Jacobinan tili seurantaasi @JMunsterhjelm, https://twitter.com/JMunsterhjelm

CFP: 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät 2022

CFP: 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät 2022

27.-28.1.2022, Tampereen yliopisto

Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston kolmannet tutkimuspäivät järjestetään Tampereella torstaina ja perjantaina 27.-28.1.2022. Kaksipäiväiset tutkimuspäivät keräävät yhteen eri tieteenalojen tutkijoita, opiskelijoita ja muita toimijoita, jotka työskentelevät uuden ajan alkuun ja erityisesti 1500- ja 1600-lukuihin liittyvien aiheiden parissa. Tutkimuspäivät järjestää vuonna 2019 perustettu Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto yhteistyössä Kokemuksen historian huippuyksikön ja Tampereen yliopiston antiikin, keskiajan ja uuden ajan alun tutkimuskeskus Triviumin kanssa.

Tutkimuspäivillä esitellään ja päivitetään uuden ajan alun tutkimuksen tilannetta ja verkostoidutaan monitieteisellä tutkimuskentällä. Päivien ohjelmassa on osallistujien esitelmien ja keynote-esitelmien lisäksi keskustelupaneeleja (roundtable) sekä vapaamuotoisempaa ohjelmaa. Tämänkertaisten tutkimuspäivien pääteemoina ovat ylirajaisuus sekä eletty usko, jotka korostuvat keynote-esitelmissä ja paneeleissa. Toivotamme tervetulleeksi myös henkilö- ja tapaustutkimuksia pohtivia papereita. Yksittäiset esitelmät voivat kuitenkin käsitellä vapaasti mitä tahansa aikakauteen ja sen tutkimukseen liittyvää aihetta.

Pyydämme aikakauden piirissä työskenteleviä lähettämään ehdotuksia esitelmiksi, joiden kesto on n. 20 minuuttia. Voit esitellä esimerkiksi käynnissä olevaa laajempaa hanketta, hanke- tai tutkimusideaa, uusimpia tutkimustuloksia, väitöskirjaprojektia tai graduaihetta tai tutkimuksen tekemiseen tai julkaisemiseen liittyvää aihetta. Toivotamme tutkimuspäiville tervetulleeksi kaikki kyseisen aikakauden tutkimuksen parissa työskentelevät henkilöt ja hankkeet tieteenalasta riippumatta: historia, arkeologia, kielitiede, musiikkitiede, kulttuurintutkimus, kirjallisuus, taidehistoria, historiallinen maantiede, teologia, filosofia ja niin edelleen. Esityksiä toivotaan eri vaiheissa olevilta tutkijoilta ja opiskelijoilta graduntekijöistä varttuneempiin akateemisiin tutkijoihin. Myös muut tahot, kuten arkistojen ja museoiden edustajat ovat tervetulleita. Esityskielinä ovat suomi ja ruotsi. Halutessasi voit perinteisen esitelmän sijaan osallistua posterilla tai videoposterilla (lisätietoa järjestäjiltä).

Pyydämme merkitsemään esitelmäsi lyhyeen kuvaukseen/abstraktiin, mihin alla olevista teemoista ehdotuksesi sopisi:

A. ylirajaisuus (esim. ajat/aikakaudet, paikat/maantieteellinen ulottuvuus, tieteiden välisyys/monitieteisyys)

B. eletty usko

C. hankkeiden/projektien esittely (esim. tutkimusryhmä, akatemiahanke)

D. vapaa aihe (esim. tutkimustulokset, oman väitöskirjatyön tai gradun esittely)

Jätä ehdotuksesi täyttämällä lomake viimeistään 21.11.2021 osoitteessa https://www.lyyti.fi/reg/1500ja1600lukujentutkimus_abstraktit.

Päätökset tutkimuspäiville valituista esityksistä tehdään 1.12. mennessä. Tämän jälkeen osallistujille lähetetään varsinaiset ilmoittautumisohjeet. Tutkimuspäivien lopullinen aikataulu määräytyy ilmoittautumismäärien mukaan. Tutkimuspäivien yhteydessä järjestetään vapaamuotoinen illanvietto torstaina. Osallistumismaksu (40 €) sisältää mm. lounaat, kahvit ja muut päivätarjoilut torstaina ja perjantaina. Osallistumismaksua ei peritä perustutkinto-opiskelijoilta. Mikäli pandemiatilanne estää lähitapahtuman järjestämisen, tiedotamme uusista järjestelyistä.

Lisätietoja: riikka.miettinen@tuni.fi.

Tietoa Uuden ajan alun tutkimuksen verkostosta: https://www.uudenajanalku.fi/

https://www.facebook.com/uudenajanaluntutkimus/ https://twitter.com/uudenajanalku

Gargantua miekkailee: kamppailusanastoa kirjallisuudessa

Gargantua miekkailee: kamppailusanastoa kirjallisuudessa

He pistäytyivät miekkailusaleihinkin, ja siellä Gargantua mitteli taitoaan miekkailumestarien kanssa kaikkien aseitten käytössä, ja hän osoitti heille selvästi, että hän oli perehtynyt näihin temppuihin yhtä hyvin kuin hekin, ellei vielä paremminkin.

(François Rabelais, Suuren Gargantuan hirmuinen elämä, 1534, suom. Erkki Ahti.)

Vanhemmista kirjallisista lähteistä on helppo löytää viittauksia kamppailutaitoon. Kamppailutaito on näytellyt merkittävää roolia niin ritariluokan identiteetin rakentumisessa kuin osana kaupunkilaisten jokapäiväistä elämää. Kamppailutaidon historiallisen merkityksen ymmärrystä voidaan parantaa tutkimalla sitä, miten kamppailuoppia on käsitteellistetty ja siirretty eteenpäin. Tärkein lähdeaineisto tällaiseen tutkimukseen muodostuu kamppailutekniikkaa välittävästä tai kuvailevasta kirjallisuudesta eli kamppailukirjallisuudesta (Fecht- und Ringbücher).

Eurooppalaisessa kulttuuripiirissä vanhimmat tunnetut kamppailukirjalliset lähteet ovat peräisin toiselta vuosisadalta, mutta varsinaisen kirjallisuudenlajin voidaan katsoa muotoutuneen aikaisintaan 1200-luvun aikana. Saksankielisellä alueella tunnetuin nimi on Johannes Liechtenauer, jonka kamppailua ratsain ja jalan käsittelevien muistisäkeiden varhaisin lähde on peräisin 1300-luvun lopulta. Keskiajalta säilyneen käsin kirjoitetun kamppailukirjallisuuden korpus ei ole erityisen suuri, mutta jatkumo varhaisen uuden ajan kautta nykypäiviin asti on katkeamaton. Kamppailukirjallisuus on lähde paitsi historialliseen kamppailutekniikkaan, myös urheilu-, oikeus- ja kirjallisuushistoriaan. Tässä kirjoituksessa käsittelen aihetta viimeksi mainitusta näkökulmasta.

Saksankielisellä alueella kamppailukirjallisuutta on ilmestynyt painettuna aivan 1500-luvun alusta alkaen: Hans Wurmin vuosisadan vaihteessa Landshutissa painaman painia käsittelevän laattakirjan jälkeen ilmestyi Wienissä vuonna 1516 Hieronymus Vietorin painamana Andre Paurnfeindtin miekkailua käsittelevä Ergrundung Ritterlicher kunst der Fechterey, josta ammensi sittemmin myös Christian Egenolffin painotalosta Frankfurtissa neljänä vaihtelevasti otsikoituna painoksena vuosina n. 1531–1558 ilmestynyt miekkailukirja. Lisäksi mainittakoon Wittenbergissä vuonna 1539 ilmestynyt Fabian von Auerswaldin kuvitettu painikirja sekä Joachim Meyerin vuonna 1570 Strasbourgissa ilmestynyt, kaikenlaisten aseiden käyttöä laajasti käsittelevä Gründtliche Beschreibung des Fechtens.

Kamppailukirjallisuuden kanssa on ollut tekemisissä nimekkäitäkin henkilöitä. Keisari Maksimilian I (1459–1519) saneli sihteerilleen luettelon taistelutemppuja, joista oli tarkoitus laatia kuvitettu ja kuvateksteillä varustettu kirja. Kyseinen hanke ei toteutunut, mutta mahdollisesti Maksimilianin toimeksiannosta syntyi Albrecht Dürerin (1471–1528) työpajassa tuotettu painia ja aseellista kamppailua käsittelevä kirja Ὁπλοδιδασκαλία sive armorum tractandorum meditatio (‘Hoplodidaskalia eli aseiden käytön harjoittelu’) vanhempien käsikirjoitusten pohjalta.

Vähemmän vakavamielinen mutta kuitenkin kiinnostava tapaus on satiirikko ja runoilija Johann Fischart (1546/7–1591). Vuonna 1575 ilmestyi hänen hyvin vapaa mukaelmansa François Rabelaisin (n. 1494–1553) vuonna 1534 ilmestyneestä Gargantua-romaanista. Fischartin teos tunnetaan yleensä sen (laajennetun) toisen painoksen otsikolla Geschichtklitterung.Tämän eriskummallisen teoksen 27. luvussa Gargantua viettää sadepäivää vierailemalla miekkailukoulussa. Alkuteoksesta poiketen Fischart intoutuu luettelemaan hänen siellä käyttämiään miekkailutemppuja, esimerkiksi:

…den Zornhau, krumhau, schillerhau, scheitelerhau, wunder versatzung, nachreisen, überlauff, durchwechssel, hengen, anbinden, stich im winden abschneiden, schlug sie auß den viern Legern erstes eingangs, auß alber, tag, Ochs und Pflug

Luettelon kääntäminen suomeksi ei vastaisi tarkoitustaan (’raivolyönti’, ’käyrälyönti’, ’kierolyönti’, ’lakilyönti’ jne.). Lista voisi melkein sellaisenaan olla peräisin jostakin kamppailukirjasta. Filologi Hans Ferdinand Massmann toteaa Serapeumin artikkelissaan (1844, s. 54), että kyseinen sekamelska on epäilemättä peräisin Joachim Meyerin teoksesta. Tämä tulkinta selittynee lähinnä Meyerin tunnettuudella ja saatavuudella läpi koko uuden ajan, mutta itse aineiston perusteella ei ole mitään erityistä syytä yhdistää Fischartin miekkailusanastoa juuri Meyeriin.

Fischart mainitsee myös liikkeitä, jotka vaikuttavat perustuvan germaaniseen mytologiaan: Hildenbrantsstreich eli ’Hildebrantin isku’, Ecke-jättiläisen echkau, kääpiökuningas Laurinin zwerckzug eli ’kääpiöveto’ ja Fasoltin blindhau. Ensiksi mainittu tuo mieleen merkitykseltään hämärän miekkailutermin Hiltprants, joka ei esiinny Meyerillä mutta löytyy kyllä Egenolffin kirjasta. Blindhau on myös todellinen miekkailutermi, joka puolestaan löytyy Meyeriltä muttei Egenolffilta, vaikka sen yhteys Fasolt-jättiläiseen jääkin epäselväksi. Zwerckzug tuo äänteellisesti mieleen jo Liechtenauerilta tutun poikittaisen mestarilyönnin nimityksen zwerchhaw. Vaikuttaisi siltä, että Hiltprants on vapaan assosiaation kautta laukaissut ajatuksen keksiä liuta mytologiaan pohjautuvia miekkailutermejä. Luettelon lopussa mainitaan ylälyönti (oberhau), alalyönti (unterhau), välilyönti (mittelhau) ja harvinaisempi flügelhau ’siipilyönti’, jotaei löydy Meyerilta, mutta vastaava Flügel löytyy kyllä Egenolffin kirjasta.

Ei ole sinänsä mitään syytä otaksua, että Fischart olisi käyttänyt lähteenään joko Meyeria tai Egenolffia. Toki hän olisi voinut oppia miekkailusanastoa myös luonnollista tietä julkisten kisojen (Fechtschule) katsojan ominaisuudessa. Ainakin yhtenä esikuvana vaikuttaa kuitenkin olleen mestarilaulaja Hans Sachs (1494–1576), joka seikkailee hahmona myös oopperassa Nürnbergin mestarilaulajat. Hans Sachs kirjoitti vuonna 1545 runon nimeltä Fechtspruch, Ankunfft vnd Freyheit der Kunst.Kyseisessä runossa puhuja kysyy, mitä hänen tulisi ensimmäisenä oppia miekkailutaidossa. Ensimmäiset lyönnit ovat odotetusti ylä-, ala- ja välilyönti eli öberhaw, unterhaw ja mittelhaw (säkeet 163–164), joita seuraa yllättäen flügelhau. Oleellista on, että lyönnit esiintyvät samassa odottamattomassa järjestyksessä sekä Sachsilla että Fischartilla.

Yhtäläisyys ei kuitenkaan jää yhden sattuman piikkiin menevän sanan varaan. Sachsin runo jatkuu myöhemmin seuraavasti (säkeet 177–184):

Der Zornhaw und krumphaw schaw
Zwerchhaw, schillerhaw, scheitlerhaw
Wunder versatzung vnd nachreisen
Vberlauf, durchwechsel etlich heissen
Schneiden, hawen, stich im winden
Abschneiden, hengen vnd anbinden
Die Kunst helt inn vier leger klug
Alber, Tag, Ochs vnd den pflug

Yhtäläisyys edellä siteerattuun otteeseen on tuskin sattumaa. Osittain nimitysten järjestys noudattaa tietysti Liechtenauerin vakiinnuttamaa luetteloa, mutta Sachsille ja Fischartille yhteiset poikkeamat siitä viittaavat yhteiseen alkuperään. Yksinkertaisinta on olettaa, että Hans Sachsin teos on ollut Fischartille tuttu: esimerkiksi Sachsin muotoilu schneiden, hawen, stich im winden ’viilto, lyönti ja pisto käännöissä’ välittää mielekkäästi omin sanoin Liechtenauerin oppia (in allen winden / hew stich schnitt lern finden ’kaikissa käännöissä opi löytämään lyönnit, pistot ja viillot’), kun taas Fischartin stich im winden jää vaille ilmeistä motivaatiota.

Antti Ijäs

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija, joka tutkii historiallista kamppailukirjallisuutta. Tutkimusblogi: https://blogs.helsinki.fi/aijas/

Artikkelikuva:

 Jakob Sutor’s Künstliches Fechtbuch zum Nutzen der Soldaten, Studenten und Turner. Uusintapainos. Stuttgart: J. Scheible, 1849.

Kirjallisuutta:

Auerswald, Fabian von. 1987. Die Ringer-Kunst. Uusintapainos. Leipzig: Edition Leipzig.

Bauer, Matthias Johannes. 2016. ”Der Allten Fechter gründtliche Kunst” – Das Frankfurter oder Egenolffsche Fechtbuch. Untersuchung und Edition. München:Utz.

Bleibrunner, Hans (toim.). 1969. Das Landshuter Ringerbuch von Hans Wurm. Ein farbiges Blockbuch aus dem Jahre 1500. München: Süddeutscher.

Dörnhöffer, Friedrich. 1907/9. Albrecht Dürers Fechtbuch. Jahrbuch der kunsthistorischen Sammlungen des allerhöchsten Kaiserhauses 27: I–LXXXII.

Fischart, Johann. 1963. Geschichtklitterung (Gargantua). Text der Ausgabe letzter Hand von 1590. Uusintapainos. Düsseldorf: Karl Rauch.

Hils, Hans-Peter. 1985. Meister Johann Liechtenauers Kunst des langen Schwertes. Frankfurt a. M. & Bern & New York: Peter Lang.

Ijäs, Antti. 2020. Greek Papyri of Pragmatic Literature on Combat Technique (P. Oxy. III 466 and LXXIX 5204). Arctos 54: 141–165.

Landwehr, Wolfgang (toim.). 2011. Joachim Meyer 1600. Herne:VS-Books.

Massmann, Hans Ferdinand. 1844. Ueber handschriftliche Fechtbücher. Serapeum 5: 44–45, 49–60.

Paurnfeindt, Andre. 2014. Paurnfeindts Fechtbuch aus dem Jahr 1516. Uusintapainos. Norderstedt: Verband für Moderne Schwertkunst in Bayern e.V.

Rabelais, François. 1963. Suuren Gargantuan hirmuinen elämä. Suomentaneet Erkki Ahti ja V. Arti (runot). Toinen painos.Jyväskylä: Gummerus.

Schaer, Alfred. 1901. Die altdeutschen Fechter und Spielleute. Ein Beitrag zur deutschen Culturgeschichte. Strasbourg: Karl J. Trübner.

Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston virtuaalikesäkoulu maisterivaiheen opiskelijoille, CFP

Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston virtuaalikesäkoulu maisterivaiheen opiskelijoille, CFP

Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto mahdollistaa tutkijoiden välistä yhteistyötä aikakauden monitieteelliseen tutkimukseen sekä edistää aiheen yhteiskunnallista näkyvyyttä Suomessa.

Verkosto on erityisesti 1500- ja 1600-luvun tutkimukseen erikoistunut yhteisö, mutta käsite kattaa joustavasti tutkimusaiheita myöhäiskeskiajasta uuteen aikaan, riippuen tutkimusalueista ja teemoista. Verkostoa kiinnostaa uuden ajan alun historia kattaen kaikki maat ja kielialueet, ja toivotamme tervetulleiksi aiheesta kiinnostuneet tutkijat ja opiskelijat tiedekunnasta tai affiliaatiosta riippumatta. Verkoston toimikunta ja jäsenistö koostuu tällä hetkellä mm. arkeologian, historian, kirjallisuustieteen, filosofian, taidehistorian, musiikkitieteen, kulttuuritutkimuksen, kielitieteen, filosofian ja teologian tutkimusalojen osaajista.

Tutkimusverkosto järjestää virtuaalikesäkoulun uuden ajan alun tutkimuksesta kiinnostuneille maisteriopiskelijoille 19.8.2021. Kesäkoulussa on mahdollisuus esitellä omaa gradututkimustaan muille maisterivaiheen opiskelijoille ja alan tutkijoille, luoda uusia tutkijaverkostoja sekä tutustua monipuolisesti aiheen eri tutkimusalueisiin. Kesäkoulu tarjoaa myös pienryhmäopetusta aiheeseen erikoistuneiden tutkijoiden johdolla, luoden uusia ideoita ja kehittäen tutkijantaitoja gradun tekemisen tueksi.

Kesäkoulun osallistujiksi toivomme uuden ajan alun tutkimuksesta kiinnostuneita maisteriopiskelijoita kaikista tiedekunnista ja yliopistoista, erityisesti mikäli teet graduasi verkoston tutkimusaiheisiin liittyen. Lähetä lyhyt abstrakti gradusi aiheesta (enintään 150 sanaa) sekä lyhyt esittely itsestäsi 31.5. mennessä osoitteeseen toimikunta@uudenajanalku.fi. Ilmoitamme kesäkouluun hyväksymisestä hakijoille henkilökohtaisesti 15.6.2021 mennessä.

Artikkelikuva:

Titian: Music Lesson, n. 1530, National Gallery, London

Kaupunginkirjurit tuomiokirjojen laatijoina ja tutkimuskohteina

Kaupunginkirjurit tuomiokirjojen laatijoina ja tutkimuskohteina

[…] tuonen tualle sinun sias,

Siwus kiwen sinisen,

maxankarwaisen Madon

löhen mustan leuka luille,

Tuonen hauwin hampahisen

kukon korwihin kowihin,

ilman linun istumille.

Näihin sanoihin päättyy loitsu Vaasan raastuvanoikeuden tuomiokirjassa 30.6.1658. Loitsu oli väkevä todiste taikuussyytteessä Claara Jöransdotteria vastaan. Päätöksestä kirjata loitsu muistiin poikkeuksellisesti suomeksi muutoin Ruotsin valtakunnan hallintokielellä eli ruotsiksi laadittuun asiakirjaan vastasi Vaasan tuolloinen kaupunginkirjuri Johan Hansson (Houru, Hoffreen). Hänen tarkoituksenaan oli todennäköisesti raportoida oikeustapaus mahdollisimman tarkasti hovioikeudelle, joka luki kerran vuodessa puhtaaksikirjoitetut eli renovoidut tuomiokirjat. Näin hovioikeus valvoi alioikeuksien toimintaa ja antoi lopulliset tuomiot vakavimmissa rikoksissa.

Oikeuslaitoksen ja kaupunkihallinnon kehittyessä voimallisesti 1600-luvun Ruotsissa korostui kaupunginkirjurien merkitys kirjallisina toimijoina. Hovioikeudet vaativat alioikeuksilta yhä huolellisempaa oikeudenkäyttöä, ja oikeustapaukset tuli kirjata aiempaa täsmällisemmin muistiin. Tämä konkretisoitui tuomiokirjojen pituuden kasvuna. Näin tuomioiden oikeudellisuutta voitiin valvoa, ja päätöksiin voitiin tarvittaessa palata. Samalla aikalaisten oikeusturva parani. Alkuesimerkin kaltaisissa poikkeuksellisissa tapauksissa kaupunginkirjureilta vaadittiin laajoja kielellisiä taitoja, kun oikeudessa punnittiin monimutkaista tapausta, jota saatettiin käsitellä useina istuntokertoina. Seikkaperäisellä kielenkäytöllään Johan Hansson teki palveluksen aikalaisille mutta tuli samalla tallentaneeksi harvinaisen otteen suomenkielistä kansanperinnettä – joka on nykylukijoiden iloksi tallennettu Suomen Kansan Vanhat Runot -tietokantaan.

Jokaisessa kaupungissa tuli olla kaupunginkirjuri eli kaupunginsihteeri, joka tuki pormestarien ja raatimiesten johtamaa kaupunkihallintoa ja oikeudenkäyttöä. Kaupunginkirjuri laati raastuvanoikeuden asiakirjat ja avusti toisinaan kirjallisesti yksityishenkilöitä. Asema oli arvostettu mutta työläs. Tiivistä käsialaa käyttänyt Johan Hansson laati ja allekirjoitti Vaasan raastuvanoikeuden tuomiokirjan ensimmäisen kerran jo vuonna 1655, vaikka hän vannoi virkavalansa kaupunginkirjuriksi vasta tammikuussa 1656. Hänellä ja virkakumppaneillaan oli keskeinen rooli hallintoaan tehostavassa Ruotsissa, mutta kaupunginkirjureita on tutkittu varsin vähän ja käsitelty usein vain virkakoneiston harmaana massana. Todellisuudessa kaupunginkirjurit erosivat taustaltaan ja olivat toimijoina monitahoisia niin virassaan kuin sen ulkopuolella. Ylipäätään kaupunginkirjurin toimenkuva, palkkaus ja sosiaalinen asemoituminen vaihtelivat kaupungeittain.

Tyylitelty otsake Vaasan raastuvanoikeuden vuoden 1655 tuomiokirjan kansilehdellä on luultavasti Johan Hanssonin laatima. Koristeellisuudessaan se poikkesi aiempien vuosien tyylistä.

Jyväskylän yliopistossa käynnistyneessä Kaski-hankkeessa tutkitaan kaupunginkirjureita 1600-luvun Ruotsissa. Hanke yhdistää kielentutkijat (Harry Lönnroth; Theresia Pettersson, Södertörns högskola) ja historiantutkijat (Petri Karonen, Petteri Impola). Nämä tieteenalat ovat perinteisesti tutkineet tahoillaan niin tuomiokirjoja kuin kirjureita. Tutkimusintressit ovat olleet varsin tieteenalaspesifejä, jolloin tutkimusyhteistyö on jäänyt vähäiseksi. Kaski-hankkeessa yhdistetään ensimmäistä kertaa molempien tieteenalojen osaaminen systemaattiseen tutkimukseen kaupunginkirjureista ja heidän kielenkäytöstään.

Hankkeessa laaditaan matrikkeli ja prosopografinen tietokanta, joissa on tällä hetkellä tiedot lähes kolmestasadasta kaupunginkirjurista ympäri Ruotsia. Niiden avulla tutkitaan ammattikuntaa, sen jäseniä, toimenkuvaa, tietotaitoja ja sosiaalisia rakenteita. Tietoa saadaan esimerkiksi kaupunginkirjurien (kieli)taustoista, urakehityksestä ja asemoitumisesta osaksi hallintokoneistoa ja kaupunkiyhteisöjä. Tarkempien tapausanalyysien avulla tarkastellaan heidän arkitoimijuutta. Esimerkiksi Johan Hansson oli kirjallisesti kouliintunut jo maaherra Thure Ribbingin kirjurina. Vakaasta ammattitaidosta kertoo hänen vuosipalkkansa nostaminen 350 kuparitaaleriin, joka oli lähellä pormestarin palkkaa, mutta työtä oli paljon. Vaasassa hänen vastuullaan olivat raastuvan- mutta myös kämnerinoikeuden pöytäkirjojen sekä kaupungin tilien ja veroluetteloiden laatiminen. Lisäksi ensisijaisesti pitäjänkirjurille tarkoitettua kirjurinkappaa vastaan hän laati Höstveden ja Runsorin talojen henki-, kymmenys- ja laivamiehenluettelot. Kaupunginkirjurit edustivat hallinnollista jatkumoa raadin vaihtuessa tiheämpään. Tosin osa kaupunginkirjureista oli itsekin raatimiehiä, kuten Johanin seuraaja Baltzar Baltzarsson. Pienissä kaupungeissa virka saattoi olla jopa yhdistetty pormestarin toimeen. Tämä ei ole yllättävää, koska usein kaupunginkirjurit olivat (lain)oppineempia ja kirjoitustaitoisempia kuin porvaristo keskimäärin.

Kaupunginkirjuri-tietokantaan yhdistetään kielitieteellisiä merkintöjä kieli- ja oppitaustan osalta, mutta ennen kaikkea heidän tuottamastaan kielestä, joka on suoraan luettavissa esimerkiksi tuomiokirjoista. Lisäksi historiallinen kielitiede ja filologia yhdistetään historiantutkimuksen kanssa valikoitujen yksittäisten kaupunginkirjurien tuottamien aineistojen analyysiin. Hankkeessa onkin jo alettu kehittää monitieteisiä menetelmiä. Näin voidaan vertailla esimerkiksi sitä, mitä kielelle ja asiasisällölle tapahtui, kun konseptipöytäkirjoista puhtaaksikirjoitettiin renovoituja tuomiokirjoja, tai onko osa asiakirjoista kaupunginkirjurien apulaisten laatimia.

Kielitieteellisten käsitteiden, kuten kielenkäyttö ja kieliasiantuntijuus, problematisointi läpi tutkimushankkeen antaa uuden lähestymistavan varhaismoderniin toimijuuteen. Johan Hanssonin voidaan olettaa hallinneen ruotsin lisäksi suomen kielen, molemmat vieläpä suullisesti ja kirjallisesti, koska alkuesimerkin loitsu on kirjattu aikakauden mittapuulla tyylipuhtaasti. Vaikka oikeutta istuttiin kaupungeissa pitkälti ruotsiksi, tuli kirjurilla olla valmiuksia suomen ja toisinaan esimerkiksi saksan kieleen. Kaupunginkirjurit siis joutuivat oman aikansa kieliasiantuntijoina kääntämään yksityiskohtaisiakin asioita ruotsinkieliseen pöytäkirjaan, oikeine sanavalintoineen.

Vaikka jo edeltäjänsä Bengt Andersson oli parantanut Vaasan pöytäkirjojen tasoa, Johanin aikana niiden mitta kasvoi huomattavasti ja sisältö terävöityi. Hän alkoi kirjata tuomiokirjoihin perukirjat ja velkaluettelot sekä aiempaa tarkemmin ihmisten välisiä suhteita. Vaasan tuomiokirjat laajenivat siitäkin syystä, että Korsholman ja Vaasan kreivikunta lisäsi vuodesta 1651 alkaen erityisesti hallinnollisia asioita, ja raastuvanistuntoihin kokoonnuttiin tiuhemmin. Kaski-hankkeessa vertaillaankin kaupungeittain tuomiokirjojen laajuutta ja kehitystä kirjurilta seuraavalle. Samalla vertaillaan yksittäisten kaupunginkirjurien kielenkäyttöä. Esimerkiksi Armas Luukko on maininnut Vaasan historiassa (1971) Johanin kirjanneen oikeustapauksista ”tunnontarkasti vähäisiäkään yksityiskohtia unohtamatta”. Tämä näkyy alkuesimerkissä ja muissa 1650- ja 60-lukujen Vaasaa riepotelleissa taikuus- ja noituusoikeudenkäynneissä. Johanin tarkka ilmaisu ulottui myös tavanomaisiin oikeustapauksiin velkoineen ja tappeluineen. Luukon mukaan Johanin tuomiokirjakielessä vilahtelee jopa huumori. Tällaisia mainintoja on kiinnostavaa analysoida kielitieteellisesti aikalaisteksteistä, mutta lausahdusta voidaan tarkastella myös historiografisesti. Etenkin kun Luukko ylistää Johan Hanssonin olleen ”Vaasan ensimmäinen Historicus”, niin paljon hänen kirjallisilla kyvyillä on ollut merkitystä menneisyyden tallentamisessa jälkipolville – eikä vähiten juuri kiitolliselle kaupunkihistorian kirjoittajalle.

Onkin viime kädessä kirjurien käsien varassa, kuinka nykyisin tutkimme hallinto-, oikeus-, talous-, sukupuoli-, kulttuuri- tai vaikkapa mentaliteettihistoriaa tuomiokirjoja hyödyntäen. Ei ole lainkaan yhdentekevää, kuka laati tuomiokirjat ja miten se tehtiin. Siksi Kaski-hanke tutkii kaupunginkirjurien lisäksi tuomiokirjoja sinänsä, kielitieteen ja kirjoittamisajankohdan historiallisten kontekstien näkökulmista. Hanke tulee entisestään parantamaan tuomiokirjojen käytettävyyttä ja lähdekriittistä ymmärrystä. Hankkeessa tuomiokirjat ovat siis samalla sekä tärkein lähdeaineisto että myös tutkimuskohde. Kuvaavasti kaupunginkirjureiden elämästä löytyy eniten mainintoja juuri tuomiokirjoista, jotka ovat heidän itsensä laatimia, ja joiden lähdekriittistä ymmärtämistä tukee juuri kaupunginkirjurien tutkiminen.

Jos tuomiokirjat ovat tärkeitä tutkijoille, niin sitä ne olivat myös aikalaisille merkintöinä hallinnon ja oikeudenjaon jatkuvuudesta. Kun Johan Hansson valittiin Kristiinankaupungin pormestariksi, jouduttiin Vaasassa ahdinkoon. Raastuvan asioita kirjaamaan hälytettiin kihlakunnankirjuri Baltzar Baltzarsson. Tuomiokirjaa selatessa onkin ilmeistä, että käsiala vaihtuu poikkeuksellisesti kesken vuoden 6.8.1664 (vrt. kuva). Aukeama havainnollistaa, kuinka kahden kaupunginkirjurin käsiala erosi: Johanin käsiala ja rivitys oli tiivistä mutta marginaalit leveitä; Baltzarin käsiala taasen hiukan jykevämpää ja marginaalit kapeita. Vaikka lähtökohtaisesti tekstit ovat samaa hallintoruotsia, voidaan käsialan lisäksi havaita kielenkäytön eroja sanastoa ja kieltä vertailemalla.

Vaasan raastuvanoikeuden tuomiokirjassa käsiala vaihtuu poikkeuksellisesti kesken aukeaman elokuussa 1664.

Baltzarin virka kaupunginkirjurina vahvistettiin 19.10.1664, ”erityisesti sen jälkeen, kun Johan Hansson ei ole yhtäkään kirjainta tähän [tuomiokirjaan] kirjoittanut, sen jälkeen kun hän tuli Kristiinankaupunkiin, eikä ole yhdelläkään sanalla vakuuttanut tulevansa virkaan takaisin, jos häntä ei otetakaan palvelukseen Kristiinankaupunkiin”. Äkillisyyden lisäksi kaupunginkirjurin vaihdos aiheutti muutakin harmia. Johanin siirtyessä Kristiinankaupunkiin hänen haltuunsa jäi Vaasan veroluetteloita ja pöytäkirjoja useilta vuosilta. Vaasan pormestari Jacob Wilstadius kirjoitti hänelle asiasta useita kertoja, samoin kreivikunnan hopmanni Botvid Höök protestoi tuomiokirjojen puuttumista. Lopulta 7.8.1665 Vaasan pormestari ja raati ottivat Johanin Vaasassa sijainneen talon, pellot ja niityn vakuudeksi, kunnes asiakirjat saataisiin takaisin. Tämä ilmeisesti tehosi ja pöytäkirjat palautuivat puhtaaksikirjoitettuina, koska nykyäänkin voimme lukea niitä Johanin käsialalla Vaasan tuomiokirjaniteestä.

Johanilla olikin kiireitä vannottuaan pormestarin valan 21.11.1664, sillä hän oli ensimmäisen kerran Kristiinankaupungin valtiopäiväedustajana jo samana vuonna. Lisäksi edellinen kaupunginkirjuri Nils Pedersson oli ajautunut alkoholiongelmiin. Siksi Kristiinankaupungin tuomiokirjat onkin muutaman vuoden ajan laadittu ilmiselvästi Johanin käsialalla, jonka voi havaita esimerkiksi vertaamalla hakemistojen omintakeista tyyliä Johanin Vaasassa laatimiin. Johan toimi pormestarina kuolemaansa vuoteen 1691. Kaupunginkirjurin virka osana urakehitystä pormestariksi takasi Johanin jälkikasvulle sosiaalista vakautta, kun esimerkiksi hänen pojistaan Karl toimi kirkkoherrana ja Jakob postimestarina ja valtiopäivämiehenä. Johanin toiminta osoittaa, että kaupunginkirjurit kirjallisine tuotoksineen olivat aikalaisille tärkeitä. Kirjakielen kehitys ja sanaston vakiintuminen ei ollut vain kirkonmiesten, vaan myös virkamiesten vastuulla, eritoten jokapäiväisen hallinnollis-oikeudellisen kielenkäytön osalta. Siksi kaupunginkirjureita tuomiokirjoineen on syytä tutkia aiempaa syvällisemmin.

Petteri Impola

Kirjoittaja on FM, Suomen historian väitöskirjatutkija, Jyväskylän yliopisto. Tutkijana myös Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa Kielen asiantuntijat, menneisyyden tallentajat: Kaupunginkirjureiden ammattikunta, toimijuus ja kielenkäyttö Ruotsin valtakunnassa varhaismodernina aikana 1614–1714 (Kaski). Lisätietoja: www.jyu.fi/kaski

Kuvalähteet:

Wikimedia Commons: Gerrit Dou, Geleerde die zijn pen snijdt, 1630-1635, The Leiden Collection NY.[IP1] 

KA. Vaasan raastuvanoikeuden renovoidut tuomiokirjat v:1 (1650–1659), vuoden 1655 kansilehti; v:2 (1660–1665), 3. & 6.8.1664.[IP2] 

Lähteet:

KA. Vaasan raastuvanoikeuden renovoidut tuomiokirjat v:1 (1650–1659) & v:2 (1660–1665).

KA. Kristiinankaupungin raastuvanoikeuden renovoidut tuomiokirja k:1 (1664–1689).

KA. Läänintilit. Pohjanmaan ja Länsipohjan läänin läänintili- ja tositeasiakirja 9146 (1664), 159.

SKVR XI 992. Vaasa. Hertzberg, Vidskepelsen, s. 66. 1889. -(30. VI. 1658). https://skvr.fi/poem/skvr11109920. Luettu 20.3.2021.

Impola, Petteri, Karonen, Petri & Lönnroth, Harry. 2020. Språkbruk i svenska städer under tidigmodern tid. Ny metod för att analysera ordförrådet i domböcker från 1600-talet. Historisk Tidskrift för Finland, 105:3, 267–291.

Karonen, Petri. 1994. Kämnerinoikeudet Suomen kaupungeissa suurvalta-ajan alkupuolella (noin 1620–1660). Studia historica Jyväskyläensia 48. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 164–165, 312. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-4361-5. Luettu 20.3.2021.

Kotivuori, Yrjö. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Jakob Hoffrén. Verkkojulkaisu 2005 https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=U1233.  Luettu 20.3.2021.

Kotivuori, Yrjö. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Karl Hoffrenius. Verkkojulkaisu 2005 https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=3198. Luettu 20.3.2021.

Luukko, Armas. 1971. Vaasan historia 1, 1606–1721. Vaasan kaupunki, 388–389.

Thylin-Klaus, Jennica. 2019. Stadsskrivare på 1600-talet. Teoksessa Marika Tandefelt (red.) Finländsk svenska från medeltid till 1860. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 829. Helgingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 127–145. http://urn.fi/URN:NBN:fi:sls-978-951-583-482-9. Luettu 29.3.2021.

Åkerblom, K. V. 1926. Stadsskrivare i Vasa på 1600-talet. Suomen sukututkimusseuran vuosikirja X, 1926. Julk. 1927.Helsinki: Suomen sukututkimusseura, 394–396.


Pesänkavallusta kautta aikojen

Pesänkavallusta kautta aikojen

Suomalaisella lakikielellä on takanaan jo monisatavuotinen historia. Kirjalliset ensiaskeleet otettiin todennäköisesti 1580-luvulla, jolloin laadittiin ensimmäinen lakikirjasuomennos, kuningas Kristofferin maanlaki. 1600-luvun edetessä suomenkielistä lakitekstiä oli yhä enemmän, sillä omat suomennoksensa saivat myös kuningas Maunu Eerikinpojan kaupunginlaki, kirkkolaki, sota-artiklat sekä metallien ja mineraalien louhintatyötä käsittelevät ns. vuorityöasetukset.

Ensimmäiset lakitekstit olivat ruotsin kielestä käännettyjä, ja suomentajien on pitänyt parhaan harkintansa mukaan kääntää myös sellaisia termejä, joita tuskin on arkikielessä viljelty paljoakaan. Hyvä esimerkki on nykykielen termi pesänkavallus, jota ennen lakiteksteissä on esiintynyt monia muitakin ehdokkaita saman käsitteen nimityksenä. Kielitoimiston sanakirjan mukaan pesänkavallus on ”rikos, johon tietynlaisen yhteisön (esim. kuolinpesän tai yhtiön) jäsen syyllistyy anastaessaan yhteisön omaisuutta”. Vanhoissa lakiteksteissä kyse on usein siitä, että joku varastaa omaisuutta omilta perheenjäseniltään.

Kuningas Kristofferin maanlain ensimmäinen suomentaja oli Tukholmassa työskennellyt suomalainen pappi Martinus Olavi, joka tunnetaan historiankirjoissa arvokkaasti myös nimellä herra Martti. Kirkonmiehenä Martinuksen sydäntä lähellä olivat varmaankin enemmän hengelliset asiat kuin lainsäädäntö, sillä hänen käännöstyönsä ei kaikilta osin ansaitse parasta mahdollista arvosanaa. Esimerkiksi pesänkavallusta merkitsevä ruotsinkielinen lakitermi on epähuomiossa käännetty väärin. Termi esiintyy tekstissä kahdessa kohdassa, joista toinen on lainkohtien sisällysluettelo ja toinen varsinainen lakiteksti, johon sisällysluettelo viittaa. Sisällysluettelon suomennos on paatin varkaus ja varsinaisen tekstin suomennos on paatin siirtäminen. Mikä on saanut Martinuksen ajatukset harhautumaan pesänkavalluksesta veneilyyn?

Virheen taustalla on erehdys ruotsinkielisen yhdyssanan hahmottamisessa. Alkukielinen sana on bodräkt. Ruotsinkielinen lakikirja painettiin vuonna 1608, joten tätä ennen koko maassa oltiin yksinomaan käsikirjoitusten varassa, ja niiden kirjoitusasuissa oli vaihtelua. Vanhoissa lähteissä bodräkt-sanasta tunnetaan esimerkiksi asut bodraet, bootzdret ja botz draeth. On mahdotonta tietää täsmällisesti, minkälainen kirjotusasu termillä oli Martinuksen tuntemassa ruotsinkielisessä lähteessä. Ilmeistä kuitenkin on, että Martinus on hahmottanut yhdyssanan alkuosan olevan båt, vaikka todellisuudessa yhdyssanan osat ovat bo ja dräkt. Väärinkäsitystä on varmasti edesauttanut se, että tekstissä edeltävä lainkohta käsittelee kalojen ja kalaverkkojen varastamista. Veneily lienee tuntunut teemaan sopivalta ajatukselta.

Martinuksen alkuperäinen suomennoskäsikirjoitus on kadonnut, mutta siitä tunnetaan useita kopioita, joihin kaikkiin käännösvirhe on päätynyt mukaan. Siitä huolimatta virhe on kyllä havaittu ja tiedostettu jo varhain. Martinuksen lainsuomennoksen pohjalta uudistetun käännöksen kuningas Kristofferin maanlaista laati 1600-luvun alussa Kalajoen kirkkoherra Ljungo Thomae, joka tunnetaan yleisesti myös Ljungo Tuomaanpoikana. Hän huomasi ja korjasi Martinuksen käännösvirheen ja käyttää samoissa kohdissa termejä talouden haukutelemus (=houkutteleminen) ja talouden wiettelemys. Oman suomennoksensa esipuheessa Ljungo arvostelee edeltäjänsä työtä, tosin nimeä mainitsematta, koska ensimmäisen lainsuomentajan henkilöllisyys ei ollut hänen tiedossaan.

Seuraavan maanlainsuomennoksen laati lainlukija Abraham Kollanius vuonna 1648. Hän puolestaan valitsi ilmaisut taloin cappalten kätkeminen ja taloin cappalen culjettaminen. Kaikissa kolmessa lainsuomennoksessa huomiota herättää se, että käsitteestä käytetään kahta eri termiä. Tarkastelemani ruotsinkieliset lähteet eivät selitä asiaa, joten syy jää arvailun varaan. Kenties Martinuksen kohdalla kyse on vain pienimuotoisesta huolimattomuuteen perustuvasta epäjohdonmukaisuudesta, ja muut suomentajat ovat halunneet syystä tai toisesta noudattaa tätä esikuvaa. Mainitut suomennokset ovat olemassa ainoastaan käsikirjoituksina. Ljungon ja Kollaniuksen tekstit kyllä pyrittiin saamaan painoon, mutta asia ei kummassakaan tapauksessa edennyt loppuun asti. Painetun lakikirjan puuttuminen on varmasti osaltaan hidastanut termien vakiintumista.

Suomenkielinen painettu koko kansaa koskeva lakikirja näki päivänvalon vuonna 1759, kun Ruotzin Waldakunnan Laki ilmestyi. Siinä puolestaan käytetään vastaavassa yhteydessä ilmaisua salainen cotowiemä. 1800-luvulla suomen kieltä alettiin toden teolla kehittää monilla käyttöaloilla, myös lakikielen termien osalta. Sen ajan lähteissä puhutaan yleisesti kotivarkaudesta ja pesävarkaudesta. Vuonna 1880 valmistunut Elias Lönnrotin suursanakirja ei vielä tunne pesänkavallusta, mutta vuonna 1883 ilmestyi Ruotsalais-Suomalainen Laki- ja Wirkakielen Sanasto, johon sana sisältyy.

Harri Uusitalo

Kirjoittaja on lakikielen kehitykseen perehtynyt suomen kielen tutkija Turun yliopistosta.

Mitä kellarissa tapahtui?

Mitä kellarissa tapahtui?

1600-luvun tuomiokirjat ovat usein sekoitus tarkkaa tapahtumien kuvailua ja toisaalta yleisempää selostusta. Se on näille lähteille tyypillistä. Keskikesällä 1657 Turun tuomiokapitulissa käsiteltiin Maskun kihlakunnan maarovasti Henrik Hoffmania koskevaa asiaa. Hänen kanssaan tuomiokapituliin saapui Gertrud Sigfredsotter. Maarovastin ja Gertrud Sigfredsdotterin välisestä tapauksesta ei kuitenkaan selviä kovinkaan paljon. Pöytäkirjasta saamme tietää, että maarovasti Hoffman on kerran saavuttuaan Maskun Kankaisiin suunnannut kellariin katsoakseen siellä tekeytymässä ollutta olutta. Gertrud Sigfredsdotter kuvaili tarkasti tuomiokapitulille, kuinka rovasti käveli läpi salin ja lukitsi perässään ovet niin saliin kuin kellariin. Myöhemmin Gertrud Sigfredsdotter kertoi, että maarovasti tuli sisään pirttiin. Lisäksi pöytäkirjassa kerrotaan Gertrud Sigfredsdotterin tunnustaneen Maskun käräjillä, että hänet oli saattanut raskaaksi tonttu tai haltija.

Maskun kihlakunnan maarovasti Hoffmanin ja Gertrud Sigfredsdotterin tapaus on poikkeuksellisen fragmentaarinen ja sekava. Tämä johtuu siitä, että se on suurimmaksi osaksi sensuroitu.

Consistorii ecclesiastici protokoller I, s. 99.

Suurin osa Turun tuomiokapitulin 1600-luvun pöytäkirjoista on tuhoutunut kaupunkia koetelleissa tulipaloissa. Pöytäkirjat ovat säilyneet heinäkuusta 1656 syyskuuhun 1661 ja ne julkaisi 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Suomen Kirkkohistoriallisen Seura. Kun pöytäkirjoja toimitettiin painettavaksi, katsoi seuran hallitus, että maarovastia koskevan tapauksen sisältö oli niin siveetöntä tai hävytöntä (sv. obscen), että suuri osa siitä on jätetty julkaisematta.

Julkaistuun versioon jätettyjen tekstifragmenttien perusteella voisi olettaa, että kyse on maarovasti Hoffmanin ja Gertrud Sigfredsdotterin välisen seksuaalisen aktin kuvaamisesta. Tapauksessa esitetyt viittaukset ovien lukitsemiseen ja Gertrud Sigfredsdotterin lapsen isän henkilöllisyyteen viittaisivat tähän. Nykyajan historiantutkija jää pohtimaan, mikä parin välillä tapahtunut voisi olla sellaista, ettei sitä voinut painaa lähdejulkaisuun.

Turun tuomiokapitulin pöytäkirjojen julkaiseminen ajoittuu lähdejulkaisujen kulta-ajan loppukauteen. Tällöin julkaistiin myös Turun tuomiokirkon Musta kirja sekä Finlands medeltidsurkunder, kuten Taina Saarenpää osoittaa väitöskirjassaan Turun tuomiokirkon Musta kirja ja lähteiden julkaisemisen jatkumo Suomessa varhaismodernista digitaaliseen aikaan (2019). Lähteiden julkaiseminen oli laaja eurooppalainen ilmiö, jonka tavoitteena oli kansallisen menneisyyden rakentaminen sekä lähteiden saavutettavuuden parantaminen. Maarovastia kohtaan esitetyt väitteet sopivat huonosti kansallisen menneisyyden rakentamisen tarinaan. Samaan aikaan siveettömyyden kanssa maarovastia syytettiin ahneudesta. Näiden syytteiden seurauksena hänet pidätettiin virastaan kolmen kuukauden ajaksi. Turun hiippakunnan paimenmuiston mukaan Hoffman vapautettiin syytteistään ja hän sai palata virkaansa. Ehkä Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran hallitus katsoi, että on tarpeetonta julkaista maarovastia vastaan esitettyjä väitteitä, joista hänet vapautettiin. Ei ollut syytä tuoda pappissäädyn ylimpiin kuuluneen miehen moraalin kyseenalaistamista jälkipolvien tietoon.

Historiantutkimus on muuttunut valtavasti 1800- ja 1900-lukujen taitteesta tutkijoiden suunnatessa huomionsa suurista kansallisista tarinoista kohti arkea, tunteita, yksilöitä, vähäosaisia, seksuaalisuutta ja sukupuolia. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana on alettu keskustella myös tutkijan etiikasta. Onko tutkimuksemme tirkistelyä vai ymmärryksen lisäämistä, kuten Pirita Frigren kysyy artikkelissaan Historiantutkimuksen etiikka -teoksessa (2017)? Minun on kysyttävä itseltäni tutkijana, miksi haluan tietää, mitä Gertrud Sigfredsdotter kertoi tuomiokapitulille. Haluanko vain tietää mehukkaita yksityiskohtia jo kauan sitten kuolleiden ihmisten elämästä, ja kummastella heidän outoa kulttuuriaan, jossa näin yksityiset asiat tuotiin oikeuteen tutkittavaksi ja tuomittavaksi.

Tässä tapauksessa on luettava alkuperäinen tapaus, jotta sen voi asettaa muiden vastaavien tapausten kontekstiin. Poikkeaako maarovasti Hoffmanin tapaus muista? Lähdejulkaisusta selviää, että Gertrudia on kuultu myös Maskun käräjillä, jolloin voidaan etsiä tietoa hänen ja maarovastin välisestä tapauksesta myös toisesta lähteestä. Tapaukseen mielenkiintoisen kerroksen tuo Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran hallitus, joka vaikuttaa omalla päätöksellään nykyistenkin historiantutkijoiden tutkimukseen. Kaksi sataa vuotta sitten tehty työ on edelleen hyödyksi vanhempien aikojen tutkijoille, mutta tutkijan tulee tiedostaa julkaisujen lähtökohdat ja julkaisutoiminnan ajankohdan periaatteet. Meidän on edelleen palattava ja päästävä palaamaan tarvittaessa alkuperäislähteille. Tästä maarovasti Hoffmanin ja Gertrud Sigfredsdotterin tapaus on erinomainen esimerkki ja muistutus.

Mitä Gertrud Sigfredsdotter väitti kellarissa tapahtuneen? Miksi se oli niin siveetöntä tai hävytöntä, ettei sitä voinut painaa lähdejulkaisuun? Tarkat vastaukset näihin kysymyksiin selvinnevät Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran hallituksen pöytäkirjoista ja Turun tuomiokapitulin pöytäkirjoista, jotka jo odottavat minua Kansallisarkiston Turun toimipisteen tutkijasalissa.

Mari Välimäki
Kirjoittaja on Turun yliopiston Suomen historian tohtorikoulutettava ja Uuden ajan alun verkoston toimikunnan puheenjohtaja, jonka esiaviollisia suhteita 1600-luvun Ruotsissa käsittelevä väitöskirja on parhaillaan esitarkastuksessa.

Artikkelikuva:

Wikimedia Commons

Lähteet:

Consistorii ecclesiastici aboënsis protokoller I–II. Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia II & III. Suomen Kirkkohistoriallinen Seura 1899 & 1902.

Frigren, Pirita, ”Tirkistelyä vai ymmärryksen lisäämistä? Historiantutkija arkaluontoisista asioista kirjoittamassa”. Teoksessa Satu Lidman, Anu Koskivirta & Jari Eilola (toim.), Historiantutkimuksen etiikka. Gaudeamus 2017, 51–70.

Saarenpää, Taina, Turun tuomiokirkon Musta kirja ja lähteiden julkaisemisen jatkumo Suomessa varhaismodernista digitaaliseen aikaan. Turun yliopisto 2019.

Väänänen, Kyösti, ”Henricus Johannis Hoffman”. Teoksessa Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721. Studia Biographica 9. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011. http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-thp-001022 (viitattu 29.9.2020)