Kategoria: Yleinen

Pesänkavallusta kautta aikojen

Pesänkavallusta kautta aikojen

Suomalaisella lakikielellä on takanaan jo monisatavuotinen historia. Kirjalliset ensiaskeleet otettiin todennäköisesti 1580-luvulla, jolloin laadittiin ensimmäinen lakikirjasuomennos, kuningas Kristofferin maanlaki. 1600-luvun edetessä suomenkielistä lakitekstiä oli yhä enemmän, sillä omat suomennoksensa saivat myös kuningas Maunu Eerikinpojan kaupunginlaki, kirkkolaki, sota-artiklat sekä metallien ja mineraalien louhintatyötä käsittelevät ns. vuorityöasetukset.

Ensimmäiset lakitekstit olivat ruotsin kielestä käännettyjä, ja suomentajien on pitänyt parhaan harkintansa mukaan kääntää myös sellaisia termejä, joita tuskin on arkikielessä viljelty paljoakaan. Hyvä esimerkki on nykykielen termi pesänkavallus, jota ennen lakiteksteissä on esiintynyt monia muitakin ehdokkaita saman käsitteen nimityksenä. Kielitoimiston sanakirjan mukaan pesänkavallus on ”rikos, johon tietynlaisen yhteisön (esim. kuolinpesän tai yhtiön) jäsen syyllistyy anastaessaan yhteisön omaisuutta”. Vanhoissa lakiteksteissä kyse on usein siitä, että joku varastaa omaisuutta omilta perheenjäseniltään.

Kuningas Kristofferin maanlain ensimmäinen suomentaja oli Tukholmassa työskennellyt suomalainen pappi Martinus Olavi, joka tunnetaan historiankirjoissa arvokkaasti myös nimellä herra Martti. Kirkonmiehenä Martinuksen sydäntä lähellä olivat varmaankin enemmän hengelliset asiat kuin lainsäädäntö, sillä hänen käännöstyönsä ei kaikilta osin ansaitse parasta mahdollista arvosanaa. Esimerkiksi pesänkavallusta merkitsevä ruotsinkielinen lakitermi on epähuomiossa käännetty väärin. Termi esiintyy tekstissä kahdessa kohdassa, joista toinen on lainkohtien sisällysluettelo ja toinen varsinainen lakiteksti, johon sisällysluettelo viittaa. Sisällysluettelon suomennos on paatin varkaus ja varsinaisen tekstin suomennos on paatin siirtäminen. Mikä on saanut Martinuksen ajatukset harhautumaan pesänkavalluksesta veneilyyn?

Virheen taustalla on erehdys ruotsinkielisen yhdyssanan hahmottamisessa. Alkukielinen sana on bodräkt. Ruotsinkielinen lakikirja painettiin vuonna 1608, joten tätä ennen koko maassa oltiin yksinomaan käsikirjoitusten varassa, ja niiden kirjoitusasuissa oli vaihtelua. Vanhoissa lähteissä bodräkt-sanasta tunnetaan esimerkiksi asut bodraet, bootzdret ja botz draeth. On mahdotonta tietää täsmällisesti, minkälainen kirjotusasu termillä oli Martinuksen tuntemassa ruotsinkielisessä lähteessä. Ilmeistä kuitenkin on, että Martinus on hahmottanut yhdyssanan alkuosan olevan båt, vaikka todellisuudessa yhdyssanan osat ovat bo ja dräkt. Väärinkäsitystä on varmasti edesauttanut se, että tekstissä edeltävä lainkohta käsittelee kalojen ja kalaverkkojen varastamista. Veneily lienee tuntunut teemaan sopivalta ajatukselta.

Martinuksen alkuperäinen suomennoskäsikirjoitus on kadonnut, mutta siitä tunnetaan useita kopioita, joihin kaikkiin käännösvirhe on päätynyt mukaan. Siitä huolimatta virhe on kyllä havaittu ja tiedostettu jo varhain. Martinuksen lainsuomennoksen pohjalta uudistetun käännöksen kuningas Kristofferin maanlaista laati 1600-luvun alussa Kalajoen kirkkoherra Ljungo Thomae, joka tunnetaan yleisesti myös Ljungo Tuomaanpoikana. Hän huomasi ja korjasi Martinuksen käännösvirheen ja käyttää samoissa kohdissa termejä talouden haukutelemus (=houkutteleminen) ja talouden wiettelemys. Oman suomennoksensa esipuheessa Ljungo arvostelee edeltäjänsä työtä, tosin nimeä mainitsematta, koska ensimmäisen lainsuomentajan henkilöllisyys ei ollut hänen tiedossaan.

Seuraavan maanlainsuomennoksen laati lainlukija Abraham Kollanius vuonna 1648. Hän puolestaan valitsi ilmaisut taloin cappalten kätkeminen ja taloin cappalen culjettaminen. Kaikissa kolmessa lainsuomennoksessa huomiota herättää se, että käsitteestä käytetään kahta eri termiä. Tarkastelemani ruotsinkieliset lähteet eivät selitä asiaa, joten syy jää arvailun varaan. Kenties Martinuksen kohdalla kyse on vain pienimuotoisesta huolimattomuuteen perustuvasta epäjohdonmukaisuudesta, ja muut suomentajat ovat halunneet syystä tai toisesta noudattaa tätä esikuvaa. Mainitut suomennokset ovat olemassa ainoastaan käsikirjoituksina. Ljungon ja Kollaniuksen tekstit kyllä pyrittiin saamaan painoon, mutta asia ei kummassakaan tapauksessa edennyt loppuun asti. Painetun lakikirjan puuttuminen on varmasti osaltaan hidastanut termien vakiintumista.

Suomenkielinen painettu koko kansaa koskeva lakikirja näki päivänvalon vuonna 1759, kun Ruotzin Waldakunnan Laki ilmestyi. Siinä puolestaan käytetään vastaavassa yhteydessä ilmaisua salainen cotowiemä. 1800-luvulla suomen kieltä alettiin toden teolla kehittää monilla käyttöaloilla, myös lakikielen termien osalta. Sen ajan lähteissä puhutaan yleisesti kotivarkaudesta ja pesävarkaudesta. Vuonna 1880 valmistunut Elias Lönnrotin suursanakirja ei vielä tunne pesänkavallusta, mutta vuonna 1883 ilmestyi Ruotsalais-Suomalainen Laki- ja Wirkakielen Sanasto, johon sana sisältyy.

Harri Uusitalo

Kirjoittaja on lakikielen kehitykseen perehtynyt suomen kielen tutkija Turun yliopistosta.

Mitä kellarissa tapahtui?

Mitä kellarissa tapahtui?

1600-luvun tuomiokirjat ovat usein sekoitus tarkkaa tapahtumien kuvailua ja toisaalta yleisempää selostusta. Se on näille lähteille tyypillistä. Keskikesällä 1657 Turun tuomiokapitulissa käsiteltiin Maskun kihlakunnan maarovasti Henrik Hoffmania koskevaa asiaa. Hänen kanssaan tuomiokapituliin saapui Gertrud Sigfredsotter. Maarovastin ja Gertrud Sigfredsdotterin välisestä tapauksesta ei kuitenkaan selviä kovinkaan paljon. Pöytäkirjasta saamme tietää, että maarovasti Hoffman on kerran saavuttuaan Maskun Kankaisiin suunnannut kellariin katsoakseen siellä tekeytymässä ollutta olutta. Gertrud Sigfredsdotter kuvaili tarkasti tuomiokapitulille, kuinka rovasti käveli läpi salin ja lukitsi perässään ovet niin saliin kuin kellariin. Myöhemmin Gertrud Sigfredsdotter kertoi, että maarovasti tuli sisään pirttiin. Lisäksi pöytäkirjassa kerrotaan Gertrud Sigfredsdotterin tunnustaneen Maskun käräjillä, että hänet oli saattanut raskaaksi tonttu tai haltija.

Maskun kihlakunnan maarovasti Hoffmanin ja Gertrud Sigfredsdotterin tapaus on poikkeuksellisen fragmentaarinen ja sekava. Tämä johtuu siitä, että se on suurimmaksi osaksi sensuroitu.

Consistorii ecclesiastici protokoller I, s. 99.

Suurin osa Turun tuomiokapitulin 1600-luvun pöytäkirjoista on tuhoutunut kaupunkia koetelleissa tulipaloissa. Pöytäkirjat ovat säilyneet heinäkuusta 1656 syyskuuhun 1661 ja ne julkaisi 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Suomen Kirkkohistoriallisen Seura. Kun pöytäkirjoja toimitettiin painettavaksi, katsoi seuran hallitus, että maarovastia koskevan tapauksen sisältö oli niin siveetöntä tai hävytöntä (sv. obscen), että suuri osa siitä on jätetty julkaisematta.

Julkaistuun versioon jätettyjen tekstifragmenttien perusteella voisi olettaa, että kyse on maarovasti Hoffmanin ja Gertrud Sigfredsdotterin välisen seksuaalisen aktin kuvaamisesta. Tapauksessa esitetyt viittaukset ovien lukitsemiseen ja Gertrud Sigfredsdotterin lapsen isän henkilöllisyyteen viittaisivat tähän. Nykyajan historiantutkija jää pohtimaan, mikä parin välillä tapahtunut voisi olla sellaista, ettei sitä voinut painaa lähdejulkaisuun.

Turun tuomiokapitulin pöytäkirjojen julkaiseminen ajoittuu lähdejulkaisujen kulta-ajan loppukauteen. Tällöin julkaistiin myös Turun tuomiokirkon Musta kirja sekä Finlands medeltidsurkunder, kuten Taina Saarenpää osoittaa väitöskirjassaan Turun tuomiokirkon Musta kirja ja lähteiden julkaisemisen jatkumo Suomessa varhaismodernista digitaaliseen aikaan (2019). Lähteiden julkaiseminen oli laaja eurooppalainen ilmiö, jonka tavoitteena oli kansallisen menneisyyden rakentaminen sekä lähteiden saavutettavuuden parantaminen. Maarovastia kohtaan esitetyt väitteet sopivat huonosti kansallisen menneisyyden rakentamisen tarinaan. Samaan aikaan siveettömyyden kanssa maarovastia syytettiin ahneudesta. Näiden syytteiden seurauksena hänet pidätettiin virastaan kolmen kuukauden ajaksi. Turun hiippakunnan paimenmuiston mukaan Hoffman vapautettiin syytteistään ja hän sai palata virkaansa. Ehkä Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran hallitus katsoi, että on tarpeetonta julkaista maarovastia vastaan esitettyjä väitteitä, joista hänet vapautettiin. Ei ollut syytä tuoda pappissäädyn ylimpiin kuuluneen miehen moraalin kyseenalaistamista jälkipolvien tietoon.

Historiantutkimus on muuttunut valtavasti 1800- ja 1900-lukujen taitteesta tutkijoiden suunnatessa huomionsa suurista kansallisista tarinoista kohti arkea, tunteita, yksilöitä, vähäosaisia, seksuaalisuutta ja sukupuolia. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana on alettu keskustella myös tutkijan etiikasta. Onko tutkimuksemme tirkistelyä vai ymmärryksen lisäämistä, kuten Pirita Frigren kysyy artikkelissaan Historiantutkimuksen etiikka -teoksessa (2017)? Minun on kysyttävä itseltäni tutkijana, miksi haluan tietää, mitä Gertrud Sigfredsdotter kertoi tuomiokapitulille. Haluanko vain tietää mehukkaita yksityiskohtia jo kauan sitten kuolleiden ihmisten elämästä, ja kummastella heidän outoa kulttuuriaan, jossa näin yksityiset asiat tuotiin oikeuteen tutkittavaksi ja tuomittavaksi.

Tässä tapauksessa on luettava alkuperäinen tapaus, jotta sen voi asettaa muiden vastaavien tapausten kontekstiin. Poikkeaako maarovasti Hoffmanin tapaus muista? Lähdejulkaisusta selviää, että Gertrudia on kuultu myös Maskun käräjillä, jolloin voidaan etsiä tietoa hänen ja maarovastin välisestä tapauksesta myös toisesta lähteestä. Tapaukseen mielenkiintoisen kerroksen tuo Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran hallitus, joka vaikuttaa omalla päätöksellään nykyistenkin historiantutkijoiden tutkimukseen. Kaksi sataa vuotta sitten tehty työ on edelleen hyödyksi vanhempien aikojen tutkijoille, mutta tutkijan tulee tiedostaa julkaisujen lähtökohdat ja julkaisutoiminnan ajankohdan periaatteet. Meidän on edelleen palattava ja päästävä palaamaan tarvittaessa alkuperäislähteille. Tästä maarovasti Hoffmanin ja Gertrud Sigfredsdotterin tapaus on erinomainen esimerkki ja muistutus.

Mitä Gertrud Sigfredsdotter väitti kellarissa tapahtuneen? Miksi se oli niin siveetöntä tai hävytöntä, ettei sitä voinut painaa lähdejulkaisuun? Tarkat vastaukset näihin kysymyksiin selvinnevät Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran hallituksen pöytäkirjoista ja Turun tuomiokapitulin pöytäkirjoista, jotka jo odottavat minua Kansallisarkiston Turun toimipisteen tutkijasalissa.

Mari Välimäki
Suomen historian tohtorikoulutettava (Turun yliopisto) ja Uuden ajan alun verkoston toimikunnan puheenjohtaja, jonka esiaviollisia suhteita 1600-luvun Ruotsissa käsittelevä väitöskirja on parhaillaan esitarkastuksessa.

Artikkelikuva:

Wikimedia Commons

Lähteet:

Consistorii ecclesiastici aboënsis protokoller I–II. Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia II & III. Suomen Kirkkohistoriallinen Seura 1899 & 1902.

Frigren, Pirita, ”Tirkistelyä vai ymmärryksen lisäämistä? Historiantutkija arkaluontoisista asioista kirjoittamassa”. Teoksessa Satu Lidman, Anu Koskivirta & Jari Eilola (toim.), Historiantutkimuksen etiikka. Gaudeamus 2017, 51–70.

Saarenpää, Taina, Turun tuomiokirkon Musta kirja ja lähteiden julkaisemisen jatkumo Suomessa varhaismodernista digitaaliseen aikaan. Turun yliopisto 2019.

Väänänen, Kyösti, ”Henricus Johannis Hoffman”. Teoksessa Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721. Studia Biographica 9. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011. http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-thp-001022 (viitattu 29.9.2020)

Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston nettisivut ja blogi on julkaistu!

Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston nettisivut ja blogi on julkaistu!

Alkuvuodesta 2019 ympäri Suomea hajaantuneet varhaismodernistit huomasivat tilauksen uudelle verkostolle, joka toisi yhteen aikakauden tutkijoita ja opiskelijoita: uuden ajan alun tutkimuksen verkosto oli syntynyt. Nyt verkosto on kypsynyt uuteen kukoistukseen uusien verkkosivujensa ansioista. Sivuilla voi käydä tutustumassa jäseneksi liittymiseen, lukemassa blogia (ja ehdottamassa aihetta!), tutustumassa verkoston toimikuntaan ja tsekkaamassa tietoa seuraavista tutkimuspäivistä. Verkoston kuulumisia voi seurata myös Twitterissä ja Facebookissa. Toimikuntaan puolestaan saat yhteyden sähköpostiosoitteella toimikunta@uudenajanalku.fi

🇬🇧At the beginning of the year 2019 early modernists across Finland felt the need for a new network to bring together scholars and students interested in early modern times: The Network for Early Modern Research in Finland was born. Now the network has blossomed into young adulthood with its new website. On the website you can learn about how to join the network, read the blog (or suggest a subject!), get to know the Committee, and check out information about the newest Research Days. You can follow the Network also on Twitter and Facebook, and reach the Committee at toimikunta@uudenajanalku.fi.

Kirjoita Uuden ajan alun verkoston blogiin!

Kirjoita Uuden ajan alun verkoston blogiin!

Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston blogissa julkaistaan alan tutkijoiden ja opiskelijoiden tekstejä. Blogiin ovat tervetulleita niin lyhyemmät kuin pidemmätkin katsaukset ajankohtaisesta tutkimuksesta. Onko vastaasi tullut jotain, mistä haluaisit kertoa, mutta aihe ei aivan riitä artikkeliksi asti? Askarruttavatko metodit? Haluaisitko tuoda muiden aikakauden tutkijoiden tietoon, mitä olet tutkimassa? Kaikkeen tähän ja muuhun ajatusten pyörittelyyn soveltuu verkoston blogi. Kirjoituksen voi kirjoittaa suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Tekstin pituuden tulisi olla noin 500-800 sanaa ja tyylin yleistajuista. Hankithan tekstiäsi varten ainakin yhden kuvan, jolla on vapaa käyttöoikeus. Lähetä meille myös linkit sosiaalisiin medioihisi, joista toivot mainittavan. Ota rohkeasti yhteyttä kirjoittamalla suoraan toimittajille, FM Saara Penttiselle (simpen@utu.fi) ja FM Maria Julkulle (maria.julku@oulu.fi).

🇬🇧 The blog of the Network publishes texts from scholars and students of the field focusing on topical research. Have you come across something interesting, but not quite enough to make a full article on? Are you perplexed about methods? Would you like to make the topic of your research known for other scholars in your field? All these are great reasons for writing a blog text. You can write in Finnish, Swedish, and English. The lenght should be 500-800 words, and the style should be more conversational and casual than a journal article. We advise you to secure at least one image with image rights. Send us also your social media links. Contact the editors directly: MA Saara Penttinen (simpen@utu.fi) and MA Maria Julku (maria.julku@oulu.fi).