Tarkastelen tässä esseessä Olaus Magnuksen näkemystä uskonnollisen kuvan luonteesta ja sen mahdollisista yhtymäkohdista muihin kuvan muodostamisen tapoihin uuden ajan alussa. Olaus Magnus (1490–1557) oli Ruotsin viimeinen nimellinen katolinen arkkipiispa. Hän halusi tuoda teoksissaan esiin näkemyksensä kuvien voimasta ja opettavaisesta tehtävästä. Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiassa (Historia de gentibus septentrionalibus, 1555) ja pohjolan kartassa Carta marinassa (1539) kuvitukset ovat keskeisessä osassa. Pohjoisten kansojen historiasta on löydettävissä yhteensä 461 erilaista kuvitusta, joista monet perustuvat Carta marinaan. Hän aloittaa historiateoksensa johdannon kertomalla kuvan voimasta saada ihminen näkemään asiat uudella tavalla ja kokemaan kontemplaatio (lat. contemplatio), joka muuttaa tapaa, jolla tämä katsoo luontoa. Olaus Magnus kiinnitti erityistä huomiota kuvan tärkeyteen siinä, kuinka kuva voi antaa ohjeita ja selkeyttää ajatuksia.

Olaus Magnus kuvaa myös vuonna 1556 painattamassaan Pyhän Birgitan ilmestyksien esitteessä ihmisen kykyä aistia jumalallisia mysteereitä ja hengellisten vertausten kautta luoda aivan kuin kuva jumalallisista hyveistä eteensä. Historioitsija Kurt Johannessonin mukaan Olaus Magnus tukeutuu tulkinnoissaan uusplatonistien illuminaatio-oppiin, jonka mukaan valaistunut ihminen voi jonkin ilmiön ulkoisesta olemuksesta aistia sen todellisen sisemmän luonteen tai idean, ja että kuvan tarkastelija voi tämän valaisevan kokemuksen kautta päästä osalliseksi uskonnollisen kuvan mystiseen kontemplaatioon, joka tarkoittaa asian syvällistä mietiskelyä. Samalla tavoin Olaus Magnuksen mukaan ihminen voi päästä sisälle kristillisen opin salaisuuksin tutkimalla kuvia ja niiden opastamana. Hänen mukaansa Jumalakin rohkaisee tähän.

Tätä taustaa vasten Olaus Magnuksen kuvien luominen ”opettavaiseen käyttöön” saa hieman uudenlaisen sisällön ja näkökulman. Olaus Magnus kirjoittaa Pohjoisten kansojen historian johdannossaan, että ihminen voi myös kuvan kautta palauttaa muistiinsa ja aistia uudelleen jonkin näkemänsä asian ja kokea sen uudelleen. Kuva palauttaa tapahtuman uudelleen mieleen ja mahdollisesti uudelleen koettuna se lisää jotakin tähän kokemukseen ja saa sen avulla kokemaan asian syvemmän olemuksen. Olaus Magnus myös ihastelee joidenkin muotokuvien näköisyyttä ja sanoo, että taide on luonnon imitoija, mutta joskus ne eivät enää erotu toisistaan. Kuva siis hänen mukaansa kuvaa luontoa, mutta se kuvaa sitä tavalla, joka paljastaa siitä jotakin syvempää, sen luonteen tai jumalallisuuden.

Olaus Magnus haluaa ottaa runoilijan vapauden ja tulkita asioita uudella tavalla. Yksinkertainen ja selkeä esitys on hänen mukaansa voimakasta ja kaunista. Hän tutki varhaisempia hartauskirjojen, Raamattujen ja bestiaarien kuvituksia. Kuvataide on hänen mukaansa hiljaista runoutta. Kaikki luonnossa oli miracula, ihmeellistä Jumalan voiman ja armon osoitetusta. Juuri tämä Olaus Magnuksen ajatus kuvien tärkeydestä kokemukselle ja varsinkin uskonnolliselle kokemukselle kuvastaa myös hänen suhdettaan luonnon ihmettelyyn (admiratio) Sillä hän juuri sanoo, että olisi parempi vain ihmetellä Jumalan luomia asioita eikä etsiä niiden perimmäisiä syitä.

Jumalan luoman luonnon ihmettely ja sen mahdollisesti aikaansaama näkökyky, kuten pyhimysten kuvien tuoma kontemplaatio oli mahdollisesti ainakin osittain tai välillisesti taustalla Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historian kuvituksien luomisessa ainakin käsitteellisellä tasolla. Näiden kuvitusten avulla hän halusi kuvata pohjoisen elinalueen ihmeellisyyttä ja Jumalan ihmisille ihmeteltäväksi luomia asioita. Ehkä hän halusi ihmisten mietiskelevän asioita ja saavuttavan ihmettelyn kautta jotakin tuosta mainitsemastaan kontemplaatiosta.

Olaus Magnuksen tulkinnassa kuvan tärkeydestä hengelliselle kokemukselle on mahdollisesti yhtymäkohtia uuden ajan alun episteemisten kuvien tulkintaan, joita historioitsija Lorraine Daston tulkitsee. Daston kertoo artikkelissaan “Epistemic images” episteemisistä kuvista, joilla hän tarkoittaa uuden ajan alusta lähtenyttä perinnettä, jossa episteemisiksi luokitellut kuvat saavat muotoja, joissa ne eivät enää pelkästään viittaa johonkin kuvaamaansa kohteeseen, vaan ne kuvaavat asiaa laajemmin ja jossakin määrin tuovat siitä esiin jotakin oleellista ja yleisempää. Dastonin mukaan episteeminen kuva korvaa kohteensa tai ottaa sen paikan. Episteemiset kuvat eivät hänen mukaansa esitä luontoa, vaan ovat itsessään tuo luonto. Episteemiset kuvat muodostettiin pyrkimällä yhdistämään esimerkiksi kasvin eri piirteitä ja ominaisuuksia mahdollisimman kattavasti samaan kuvaan. Näissä kuvissa yhdistyi kohteen objektiivinen olemus ja tarkkailijan mielessään yhdistelemä kokonaisesitys kohteen olemuksesta. Dastonin mukaan 1500-luvulta lähtien aloittelevia tieteenharjoittajia kehotettiin ottamaan mukaansa episteeminen kuva-atlas, menemään katselemaan luontoa ja samalla episteemisiä kuvia sekä opettelemaan sen näkemistä, mikä luonnossa on oleellista. Tämän voisi tulkita tarkoittavan sitä, että luonnontutkijan tuli uuden ajan alussa oppia näkemään jotakin oleellista ja syvempää luonnon moninaisuudessa. Tämä moninaisuus ei kysynyt miltä jokin näyttää, vaan mikä on sen sisäinen, syvempi, ajaton olemus.

Luonnon ihmettely episteemisten kuvien muodossa muistuttaa myös hieman tapaa, jolla keskiaikana ja joissakin varhaisissa korkeakulttuureissa suhtauduttiin kuvien sommitteluun. Tätä toisinaan käänteisperspektiiviksi kutsuttua tilan sommittelua käytettiin keskiajan taiteen lisäksi myös monissa muinaisissa korkeakulttuureissa, ja esimerkiksi ortodoksisessa ikonitaiteessa se on edelleen käytössä. Myös Olaus Magnuksen kuvituksien sommittelussa on havaittavissa piirteitä käänteisperspektiivin käytöstä. Käänteisperspektiivi on edelleen kiistanalainen käsite. Tämä tapa jäsentää kuvatilaa eroaa kuitenkin huomattavasti renessanssin aikana keksitystä keskeisperspektiivistä, joka oli 1500-luvulta eteenpäin yleinen kuvaustapa taiteessa aina 1900-luvulle asti. Käänteisperspektiivi puolestaan jäsentää tilaa niin, että asiat on kuvattu useasta eri näkökulmasta yhtä aikaa. Taidehistorioitsija E. H. Gombrichin mukaan esimerkiksi muinaisessa Egyptissä käytettiin käänteisperspektiiviä tilan esittämiseen. Tila esitettiin esimerkiksi ylhäältä päin kuvattuna joissakin puutarhaa esittävissä maalauksissa. Tällöin puut on esitetty kokonaan sivusta käsin kuvattuina, kuin litistettyinä ja lampi kuvattuna ylhäältä päin. Ihmisvartaloita kuvattiin myös samoin periaattein, jolloin pyrittiin esittämään ihmisruumiin osat yhtä aikaa useasta kuvakulmasta. Gombrichin mukaan tarkoituksena ei ollut kuvata asioita niin kuin ne ilmenevät tietyllä hetkellä, vaan niiden syvempää ja ajattomampaa olemusta.

Juuri tämä ajattomuuden ja pysyvämmän sisäisen olemuksen tavoittelu yhdistää käänteisperspektiivin, episteemisten kuvien ja Olaus Magnuksen kuvien esittämistapaa, joka saa ihmisen näkemään asiat luonnossa uudella, pysyvämmällä tavalla. Erona Olaus Magnuksen ajatuksessa uskonnollisesta kontemplaatiosta suhteessa episteemisten kuvien tarkoitusperiin on selkeimmin se, että episteemiset kuvat oli tarkoitettu enemmän tieteen käyttöön. Niissä ei esiintynyt kontemplaatiota samassa määrin ainakaan uskonnollisessa mielessä, vaikka uuden ajan alussa kaikki asiat olivat kuitenkin enemmän tai vähemmän osana jumalallista järjestystä ja luontoa. Olaus Magnuksen kuvien suhde käänteisperspektiiviin noudattelee myös keskiajan lopun ja uuden ajan alun tapoja, joissa käänteisperspektiivin ja keskeisperspektiivin kuvaustavat elivät rintarinnan ja yhdistyivät aluksi toisiinsa ennen kuin 1500–1600-lukujen kuluessa keskeisperspektiivi valtasi esityksissä kokonaan tilan käänteisperspektiiviltä.

FM Toni Simanainen on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa.

Kirjallisuus

Ahlenius, Karl. Olaus Magnus och hans framställning af Nordens geografi. Studier i geografiens historia, Akademisk afhandling, Almqvist & Wiksell, Uppsala 1895.

Daston, Lorraine & Park, Katharine. Wonders and the Order of the Nature. Zone Press, New York 1998.

Daston, Lorraine. ”Epistemic images.” Teoksessa A. Payne(toim.) Vision and its instruments : art, science, and technology in early modern Europe, 13–35. The Pennsylvania State University Press 2015.

Gillgren, Peter. “The Artist Olaus Magnus Vision and Illustration.”  Teoksessa Carlo Santini (toim.) I Fratelli Giovanni e Olao Magno. Opera e cultura tra due mondi, Editrice 1999.

Gombrich, E. H. The Story of Art. Phaidon Press, London 2007.

Granlund, John. ”Kommentar”, teoksessa Historia om de nordiska folken V, Michaelisgillet, Stockholm 1951, 1–560.

Johannesson, Kurt. The Renaissance of the Goths in Sixteenth-century Sweden. University of California Press, Berkeley 1991.

Olaus Magnus, Historia de gentibus septentrionalibus, Impressvm Romae apvd Ioannem Mariam de Viottis Parmensem, in aedibvs diuæ Birgittæ nationis Suecorū & Gothorum, anno à Christo nato M. D. LV. mense Ianuario, sedente Ivlio III. pont. max. Pontificatus verò eiusdem anno quinto: Romae 1555.

Richter, Herman. Olaus Magnus Carta marina. Lychnos-Biblioteket, Lund 1967.

Saint Bridget (Birgitta of Sweden).Memoriale Effigiatum librorum Prophetiarum seu Visionum B. Brigidae alias Birgiitae viduae stirpis Regiae de Regno Suetiae. Rome, F. de Ferrariis/ D. Viotti and A.M. Guidotto, 1556-1557

Vakkari, Johanna (toim.). Perspektiivi kuvataiteen historiassa. Gaudeamus, Helsinki 2015.

Woodward, David (edit.). The History of Cartography Vol. 3. The University of Chicago Press, Chicago 1987.

Palaa takaisin blogin etusivulle