Avainsana: Call for papers

Call for papers: 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät 22.–23.1.2026

Call for papers: 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät 22.–23.1.2026

Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston viidennet 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät järjestetään Helsingin yliopistolla 22.–23.1.2026 yhteistyössä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja Historiafoorumin kanssa. Kutsumme tutkimuspäiville tutkijoita, opiskelijoita ja muita toimijoita, jotka työskentelevät uuden ajan alkua ja erityisesti 1500- ja 1600-lukuja käsittelevien aiheiden parissa.

Vuoden 2026 tutkimuspäivien teemana on hengellisyys ja uskonto sekä näiden ilmenemismuodot ja vaikutukset varhaismodernina aikana. Hengellisyys ja uskonto näyttelivät keskeistä osaa varhaisen uuden ajan politiikassa, valtiollisessa elämässä, taiteessa ja kulttuurissa sekä ihmisten arjessa säätyyn, paikkaan ja aikaan katsomatta. Otamme vastaan sessioehdotuksia tai yksittäisiä esitelmiä (20 min.) myös teeman ulkopuolelta.

Toivotamme tervetulleeksi kaikki kyseisen aikakauden tutkijoiksi itsensä kokevat henkilöt ja hankkeet tieteenalasta riippumatta. Esityksiä toivotaan eri vaiheissa olevilta tutkijoilta ja opiskelijoilta graduntekijöistä varttuneempiin akateemisiin tutkijoihin. Myös muut tahot, kuten arkistojen ja museoiden edustajat, ovat tervetulleita. Esityskielinä ovat suomi, ruotsi ja englanti.

Lähetä esitelmäehdotus 31.10.2025 mennessä osoitteeseen: uudenajanalku@gmail.com

Konferenssijulkaisu

Suunnittelemme konferenssijulkaisun kokoamista tutkimuspäivien esitelmien pohjalta. Julkaisuun haetaan ensisijaisesti tutkimuspäivien teeman mukaisia tekstejä, sekä vertaisarvioituja tutkimusartikkeleita että vertaisarvioimattomia esseitä. Pyydämme ilmoittamaan esitelmäehdotuksen lähettämisen yhteydessä, mikäli olet kiinnostunut julkaisemaan esitelmäsi artikkelin muodossa.

Keynote-puhujat:
Mattias Lundberg (Uppsala Universitet)
Meelis Friedenthal (Tartu Ülikool)

Lisätietoa tulevista ja menneistä tutkimuspäivistä löytyy verkoston nettisivujen Tutkimuspäivät-osiosta.

Kuva: Jan Lievens, The Apostle Paul ©Nationalmuseum, Stockholm

Kesäkoulun Call for Papers on julkaistu!

Kesäkoulun Call for Papers on julkaistu!

Teetkö tai suunnitteletko uuden ajan alkua (n. 1500–1800) käsittelevää pro gradua? Tai ohjaatko sellaista? Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto järjestää 18.-20.8.2023 kesäkoulun Espoon Backbyn kartanossa. Tarkoitus on tukea ja auttaa maisteriopiskelijoita aikakautta käsittelevien pro gradu-tasoisten tutkielmien kanssa. Kesäkoulu on monitieteinen, joten pääaineesi voi olla esimerkiksi historia, arkeologia, folkloristiikka, musiikintutkimus, kielet tai vastaava. Myöskään yliopistoa ei ole rajoitettu. Gradusi voi olla vasta ideatasolla tai jo pidemmälle ehtinyt. Kesäkoulun kieli on suomi.

Kesäkoulun keynote-puhujana on akatemiatutkija, dosentti Kati Kallio. Ohjelma koostuu keynote-luennosta, uuden ajan alun aineistoja ja tutkimusteemoja käsittelevistä työpajoista sekä kesäkoululaisten graduesittelyistä.

Opiskelijat valmistavat kesäkouluun n. 10–15 minuutin seminaariesityksen ja kirjallisen tiivistelmän. Osallistujille tarjotaan ruokailut ja majoitus sekä korvataan kohtuulliset matkakulut. Opintosuorituksesta voit neuvotella oman ohjaajasi ja kotiyliopistosi kanssa.

Lähetä lyhyt abstrakti gradusi aiheesta (enintään 150 sanaa) sekä lyhyt esittely itsestäsi 28.4. mennessä osoitteeseen sebastian.schiavone@uef.fi. Ilmoitamme kesäkouluun hyväksymisestä hakijoille 12.5. mennessä.

Terveisin
Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston kesäkoulutyöryhmä
• Jenni Lares (Tampereen yliopisto)
• Sebastian Schiavone (Itä-Suomen yliopisto)
• Sanna Raninen (Uppsala universitet)
• Maria Julku (Oulun yliopisto)

Artikkelikuva: Cornelis Saftleven: Interieur
met kattenconcert, 1600-luku,
Rijksmuseum, Amsterdam.