Tekijä: Saara Penttinen

Blog editor
Kesäkoulun Call for Papers on julkaistu!

Kesäkoulun Call for Papers on julkaistu!

Teetkö tai suunnitteletko uuden ajan alkua (n. 1500–1800) käsittelevää pro gradua? Tai ohjaatko sellaista? Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto järjestää 18.-20.8.2023 kesäkoulun Espoon Backbyn kartanossa. Tarkoitus on tukea ja auttaa maisteriopiskelijoita aikakautta käsittelevien pro gradu-tasoisten tutkielmien kanssa. Kesäkoulu on monitieteinen, joten pääaineesi voi olla esimerkiksi historia, arkeologia, folkloristiikka, musiikintutkimus, kielet tai vastaava. Myöskään yliopistoa ei ole rajoitettu. Gradusi voi olla vasta ideatasolla tai jo pidemmälle ehtinyt. Kesäkoulun kieli on suomi.

Kesäkoulun keynote-puhujana on akatemiatutkija, dosentti Kati Kallio. Ohjelma koostuu keynote-luennosta, uuden ajan alun aineistoja ja tutkimusteemoja käsittelevistä työpajoista sekä kesäkoululaisten graduesittelyistä.

Opiskelijat valmistavat kesäkouluun n. 10–15 minuutin seminaariesityksen ja kirjallisen tiivistelmän. Osallistujille tarjotaan ruokailut ja majoitus sekä korvataan kohtuulliset matkakulut. Opintosuorituksesta voit neuvotella oman ohjaajasi ja kotiyliopistosi kanssa.

Lähetä lyhyt abstrakti gradusi aiheesta (enintään 150 sanaa) sekä lyhyt esittely itsestäsi 28.4. mennessä osoitteeseen sebastian.schiavone@uef.fi. Ilmoitamme kesäkouluun hyväksymisestä hakijoille 12.5. mennessä.

Terveisin
Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston kesäkoulutyöryhmä
• Jenni Lares (Tampereen yliopisto)
• Sebastian Schiavone (Itä-Suomen yliopisto)
• Sanna Raninen (Uppsala universitet)
• Maria Julku (Oulun yliopisto)

Artikkelikuva: Cornelis Saftleven: Interieur
met kattenconcert, 1600-luku,
Rijksmuseum, Amsterdam.

Uuden ajan alun tutkimuksen kesäkoulu maisteriopiskelijoille 18.-20.8.2023

Uuden ajan alun tutkimuksen kesäkoulu maisteriopiskelijoille 18.-20.8.2023

Teetkö tai suunnitteletko uuden ajan alkua (n. 1500–1800) käsittelevää pro gradua? Tai ohjaatko sellaista?

Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto järjestää 18.-20.8.2023 kesäkoulun Espoon Backbyssä. Tarkoitus on tukea ja auttaa maisteriopiskelijoita aikakautta käsittelevien pro gradu -tasoisten tutkielmien kanssa. Kesäkoulu on monitieteinen, joten pääaineesi voi olla esimerkiksi historia, arkeologia, folkloristiikka, musiikintutkimus, kielet, tai vastaava. Myöskään yliopistoa ei ole rajoitettu. Gradusi voi olla vasta ideatasolla tai jo pidemmälle ehtinyt. Kesäkoulun kieli on suomi.

Kesäkoulun ohjelma koostuu keynote-luennosta, osallistujien ideapaperien käsittelystä sekä uuden ajan alun aineistoja ja tutkimusteemoja käsittelevistä työpajoista. Osallistujille tarjotaan ruokailut ja majoitus sekä korvataan kohtuulliset matkakulut. Opintosuorituksesta voit neuvotella oman ohjaajasi ja kotiyliopistosi kanssa.

Kesäkoulun ilmoittautumisohjeet julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa tammi-helmikuun vaihteessa. Seuraa uuden ajan alun tutkimuksen verkoston tiedotuskanavia (https://www.uudenajanalku.fi/, FB, Twitter) ja laita päivämäärä kalenteriisi jo nyt!

Terveisin,

Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston kesäkoulutyöryhmä

Tutkimuspäivien 2022 ohjelma

Tutkimuspäivien 2022 ohjelma

HUOM! Etänä voi seurata keynoteja, paneelikeskusteluja sekä torstaina 28.4. sessioita 1A & 2A ja perjantaina 29.4. sessioita 3B, 4B & 5B. Linkki lähetetään ilmoittautuneille.

1500- ja 1600-lukujen tutkimuspäivät 28.-29.4.2022, Tampereen yliopisto,

Pinni B-rakennus (Kanslerinrinne 1) keskustakampuksella. Tilat: Pinni B1100; Pinni B1097; Pinni B1096; Pinni B3111. Kahvitarjoilut: Pinni B, 1. krs. aulatila.

torstai 28.4.2022

10.30 Tutkimuspäivien avaus (Pinni B1100)

10.45–11.45 Keynote 1: Sonja Hukantaival (Turun yliopisto): Rohkeasti kynnyksen yli? Rajojen ylittämisestä taikuudessa ja tutkimuksessa (Pinni B1100)

11.45–13.00 Lounas: yliopistoravintola Minerva, Pinni B 2. krs.

13.00–14.30 Päällekkäissessiot 1:

  • 1A (pj Mari Välimäki) Pinni B1100

Joanna Veinio: Vaakunoita, lintuja ja ratsumiehiä – uuden ajan alun lasimaalauksista

Toni Simanainen: Olaus Magnus ja merihirviöt: 1500-luvun maantieteelliset kuvat hermeneutiikan valossa

Anna Repo: Ruoka, luokka ja affektit 1500-luvun lopun italialaisissa genremaalauksissa

  • 1B (pj Jenni Lares) Pinni B1096

Maria Lahtinen-Kaislaniemi: Pohjois-Pohjanmaan Suutarinniemen viimeinen metsästäjä-keräilijä

Hanna Kivikero: Kaupankäynti vesieläintuotteilla uuden ajan alussa – kauppatavaran tutkimisen problematiikkaa

Sara Itkonen: Perhe, nälkä ja uusi aika. Selviytyminen 1690-luvun ja 1860-luvun nälänhädistä elinkiertoteorian valossa

14.30–14.45 Kahvitauko (Pinni B, 1. krs. aulatila)

14.45–16.15 Päällekkäissessiot 2:

  • 2 A (pj Riikka Miettinen) Pinni B1100

Ville-Pekka Kääriäinen: Määrällisen ja laadullisen tutkimuksen välissä: tietokanta Iisalmen pitäjän tuomiokirjoista 1639–1699

Johanna Kuokkala: Klas Kristersson (Horn) käskynhaltijana 1500-luvun Viipurissa

Petteri Impola: Kaupunginkirjurit 1600-luvun Ruotsissa

  • 2 B (pj Jenni Kuuliala) Pinni B1096

Saila Leskinen: ”Måladt är af Anno 1633” – Siuntion alttarilaitteen jäljillä

Miia Kuha: Pappissäädyn naiset: pappien vaimot ja lesket luterilaisissa paikallisyhteisöissä (1650–1710)

Marika Räsänen: Erään salvan biografia eli kuinka voiteesta tuli reliikki

  • 2 C (pj Ella Viitaniemi) Pinni B3111

Tommi Alho & Maija Kallinen: Lähdeviitteen lähteillä. Tieteellinen viittaaminen Turun akatemian väitöskirjoissa (1640–1713)

Robin Engblom: Åboprofessorernas sociala förbindelser i Östersjöregionen under stormaktstiden

Kaisa Kyläkoski: Kotimaan uutisointi 1600-luvun lopun Posttidningarissa

16.15–16.45 Kahvitauko ja verkostoitumista (Pinni B, 1. krs. aulatila)

16.45–17.00 Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston esittely (Pinni B1100)

17.00–18.00 Keskustelupaneeli I: Ajallinen ylirajaisuus historiassa. Osallistujat: Jenni Kuuliala (pj), Sari Kivistö, Marika Räsänen, Tua Korhonen. (Pinni B1100, hybridi)

n. klo 18 alk. Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston toimikunnan kokous. (Pinni B1100)

klo 19 alk. Illallinen ja illanvietto: Ravintola Telakan 2. kerros (Tullikamarin aukio 3). Vegaanibuffet (tilattavissa myös omakustanteisesti muuta ravintolan menusta); ohjelma tba.

perjantai 29.4.2022

9.15–10.45 Päällekkäissessiot 3:

  • 3A (pj Raisa Maria Toivo) Pinni B3111

Tiina Miettinen: Suurmieselämänkertoja ja biofiktiota. Otteita henkilöhistoriasta 1700-luvulta 1900-luvulle

Mari Välimäki: Henkilöhistoriallinen tutkimus ja sen julkaiseminen Suomessa 1950-luvulta nykypäivään

Ulla Koskinen: Arvid Tawast populaarin ja tieteellisen rajoilla

  • 3 B (pj Petteri Impola) Pinni B1097

Mari-Liisa Varila & Matti Peikola: Early Modern Graphic Literacies: tiedon visualisointia uuden ajan alun Englannissa

Henri Hannula & Otso Kortekangas: Diplomacy of an Empire – Alternative Agents in Seventeenth-Century Sweden – Legatio-journaalin numeron esittely

Marko Nenonen: Kaksi näkökohtaa ylirajaisen käsitteestä tutkimuksen metodologiana

10.45–11.00 Kahvitauko (Pinni B, 1. krs. aulatila)

11.00–12.00 Keskustelupaneeli II: Tieteiden ja yleisöjen väliset historiakeskustelut. Osallistujat: Jenni Lares (pj), Ilari Aalto, Susanna Niiranen, Tiina Miettinen, Sanna Raninen. (Pinni B1097)

12.00–13.00 Lounas: yliopistoravintola Minerva, Pinni B 2. krs

13.00–14.30 Päällekkäissessiot 4:

  • 4 A (pj Lauri Uusitalo) Pinni B3111

Sebastian Schiavone: Ruotsin kruunun ja skotlantilaisten sotilasyrittäjien väliset verkostot vanhemmalla Vaasa-kaudella

Jaakko Björklund: Pohjoiset sotilasverkostot: ulkomaisten joukkojen värväysverkostojen rakentaminen Ruotsin ja Länsi-Euroopan välillä 1600-luvun alussa

Päivi Maaranen: Osmundrautaa Ossmundbyn kylästä? Raaseporin Lövkärrin raudankäsittelypaikka arkeologisten havaintojen ja historiallisten tietojen näkökulmasta

  • 4 B (pj Miia Kuha) Pinni B1097, hybridi

Miikkael Halonen: Exultatio spiritualis pro organicis – Affektien ja musiikillisen retoriikan tarkastelua Michael Praetoriuksen latinankielisissä kirjoituksissa ja urkukoraaleissa

Sanna Raninen & Eeva-Liisa Bastman: Kuoleman kokemuksen kuvaaminen 1600-luvun kirkkolauluissa

Marko Lamberg: 1600-luvun painajaiset – Tuomiokirjat varhaismodernin unimaailman kuvastajina

14.30–15.30 Keynote 2: Raisa Maria Toivo (Tampereen yliopisto): Tosia kokemuksia epätodesta: Kokemuksen ja eletyn uskon historia varhaismodernia tyrkkivänä lähestymistapana (Pinni B1097)

15.30–15.45 Kahvitauko (Pinni B, 1. krs. aulatila)

15.45–17.15 Päällekkäissessiot 5:

  • 5 A (pj Tiina Miettinen) Pinni B3111

Minna Hagman: Tanssin koomisuus Molièren komedia-baleteissa

Rose-Marie Peake & Moona Kinnunen: Jeesuksen queer polymorfisuus varhaiskristillisissä teksteissä ja uuden ajan alun mystiikassa

Minna Hovi: Luutisti Blancrocher ja hovinarri Mathurine – tutkimusparadigmojen erottamat

  • 5 B (pj Mari Välimäki) Pinni B1097

Riikka Tevali: 1500-luvun hylyt aikakautensa edustajina

Maria Julku: Kruunun ja käskynhaltijoiden vallankäyttö – henkilökeskeisen tutkimuksen ja niukan lähdeaineiston haasteista eli mitä käteen jäi

Tapio Salminen: Viabundus Suomi 1350–1650 – Suomen keskiajan ja uuden ajan alun liikennereittien avoin paikkatietokanta ja digitaalinen kartasto

n. klo 17.15 Tutkimuspäivien lopetus (Pinni B1097)

Vapaamuotoinen ’’post-seminaari’’ halukkaiden kera, paikka tba

Tutkimuspäivien 2022 ohjelma/alustava aikataulu

Tutkimuspäivien 2022 ohjelma/alustava aikataulu

1500- ja 1600-lukujen tutkimuspäivät 27.-28.1.2022,

Tampereen yliopisto, Pinni B-rakennus (Kanslerinrinne 1) keskustakampuksella.

Tilat: Pinni B1097, 1. krs.; Ryhmätyötila B3110, 3 krs.; kahvit ym.: Pinni B, 1. krs. aulatila.

Ilmoittaudu tällä lomakkeella (sekä puhujat että osallistujat)

torstai 27.1.2022
10.30 Tutkimuspäivien avaus (Pinni B1097)

10.45–11.45 Keynote 1: Sonja Hukantaival (Turun yliopisto): Rohkeasti kynnyksen yli? Rajojen ylittämisestä taikuudessa ja tutkimuksessa (Pinni B1097)

11.45–13.00 Lounas: yliopistoravintola Minerva, Pinni B 2. krs.

13.00–14.30 Päällekkäissessiot 1:

1A

  • Hanna Kivikero: Kaupankäynti vesieläintuotteilla uuden ajan alussa – kauppatavaran tutkimisen problematiikkaa
  • Joanna Veinio: Vaakunoita, lintuja ja ratsumiehiä – uuden ajan alun lasimaalauksista
  • Tomi Simanainen: Olaus Magnus ja merihirviöt: 1500-luvun maantieteelliset kuvat hermeneutiikan valossa

1B

  • Sara Itkonen: Perhe, nälkä ja uusi aika. Selviytyminen 1690-luvun ja 1860-luvun nälänhädistä elinkiertoteorian valossa
  • Maria Lahtinen-Kaislaniemi: Pohjois-Pohjanmaan Suutarinniemen viimeinen metsästäjä-keräilijä
  • Riikka Miettinen & Jenni Kuuliala: Lived Religion and the Changing Meaning(s) of Disability from the Late Middle Ages to the Industrial Revolution – hankkeen esittely

14.30–14.45 Kahvitauko (Pinni B, 1. krs. aulatila)

14.45–16.15 Päällekkäissessiot 2:

2A

  • Ville-Pekka Kääriäinen: Määrällisen ja laadullisen tutkimuksen välissä: tietokanta Iisalmen pitäjän tuomiokirjoista 1639–1699
  • Johanna Kuokkala: Klas Kristersson (Horn) käskynhaltijana 1500-luvun Viipurissa
  • Petteri Impola: Kaupunginkirjurit 1600-luvun Ruotsissa

2B

  • Saila Leskinen: ”Måladt är af Anno 1633” – Siuntion alttarilaitteen jäljillä
  • Miia Kuha: Pappissäädyn naiset: pappien vaimot ja lesket luterilaisissa paikallisyhteisöissä (1650–1710)
  • Marika Räsänen: Erään salvan biografia eli kuinka voiteesta tuli reliikki

2C

  • Tommi Alho & Maija Kallinen: Lähdeviitteen lähteillä. Tieteellinen viittaaminen Turun akatemian väitöskirjoissa (1640–1713)
  • Robin Engblom: Åboprofessorernas sociala förbindelser i Östersjöregionen under stormaktstiden
  • Kaisa Kyläkoski: Kotimaan uutisointi 1600-luvun lopun Posttidningarissa

16.15–16.45 Kahvitauko ja verkostoitumista (Pinni B, 1. krs. aulatila)

16.45–17.00 Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston esittely (Pinni B1097)

17.00–18.00 Keskustelupaneeli I: Ajallinen ylirajaisuus historiassa. Osallistujat: Jenni Kuuliala (pj), Sari Kivistö, Ulla Moilanen, tba. (Pinni B1097)

n. klo 18 alk. Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston toimikunnan kokous. (Pinni B1097)

klo 19 alk. Illallinen ja illanvietto: Ravintola Telakan 2. kerros (Tullikamarin aukio 3)

perjantai 28.1.2022

9.15–10.45 Päällekkäissessiot 3:

3A

Tiina Miettinen: Suurmieselämänkertoja ja biofiktiota. Otteita henkilöhistoriasta 1700-luvulta 1900-luvulle Mari Välimäki: Henkilöhistoriallinen tutkimus ja sen julkaiseminen Suomessa 1950- luvulta nykypäivään Katariina Lehto: Henkilölähtöinen tutkimusasetelma oppineen lääkärin työn tutkimuksessa – Peter Elfvingin (1677–1726), Turun akatemian lääketieteen professorin, ammatillinen elämä

3B

  • Marko Nenonen: Kaksi näkökohtaa ylirajaisen käsitteestä tutkimuksen metodologiana
  • Henri Hannula & Otso Kortekangas: Diplomacy of an Empire – Alternative Agents in Seventeenth-Century Sweden – Legatio-journaalin numeron esittely
  • Mari-Liisa Varila & Matti Peikola: Early Modern Graphic Literacies: tiedon visualisointia uuden ajan alun Englannissa

10.45–11.00 Kahvitauko (Pinni B, 1. krs. aulatila)

11.00–12.00 Keskustelupaneeli II: Tieteiden ja yleisöjen väliset historiakeskustelut. Osallistujat: Jenni Lares (pj), Ilari Aalto, Susanna Niiranen, Tiina Miettinen, Sanna Raninen. (Pinni B1097)

12.00–13.00 Lounas: yliopistoravintola Minerva, Pinni B 2. krs

13.00–14.30 Päällekkäissessiot 4:

4A

  • Sebastian Schiavone: Ruotsin kruunun ja skotlantilaisten sotilasyrittäjien väliset verkostot vanhemmalla Vaasa-kaudella
  • Jaakko Björklund: Pohjoiset sotilasverkostot: ulkomaisten joukkojen värväysverkostojen rakentaminen Ruotsin ja Länsi-Euroopan välillä 1600-luvun alussa
  • Päivi Maaranen: Osmundrautaa Ossmundbyn kylästä? Raaseporin Lövkärrin raudankäsittelypaikka arkeologisten havaintojen ja historiallisten tietojen näkökulmasta

4B

  • Miikkael Halonen: Exultatio spiritualis pro organicis – Affektien ja musiikillisen retoriikan tarkastelua Michael Praetoriuksen latinankielisissä kirjoituksissa ja urkukoraaleissa
  • Sanna Raninen & Eeva-Liisa Bastman: Kuoleman kokemuksen kuvaaminen 1600- luvun kirkkolauluissa
  • Päivi Räisänen-Schröder: Laulut ja eletty reformaatio 1500-luvun Saksassa

14.30–15.30 Keynote 2: Raisa Toivo (Tampereen yliopisto): Tosia kokemuksia epätodesta: Kokemuksen ja eletyn uskon historia varhaismodernia tyrkkivänä lähestymistapana (Pinni B1097)

15.30–15.45 Kahvitauko (Pinni B, 1. krs. aulatila)

15.45–17.15 Päällekkäissessiot 5:

5A

  • Minna Hagman: Tanssin koomisuus Molièren komedia-baleteissa
  • Rose-Marie Peake & Moona Kinnunen: Jeesuksen queer polymorfisuus varhaiskristillisissä teksteissä ja uuden ajan alun mystiikassa
  • Minna Hovi: Luutisti Blancrocher ja hovinarri Mathurine – tutkimusparadigmojen erottamat

5B

  • Riikka Tevali: 1500-luvun hylyt aikakautensa edustajina
  • Maria Julku: Lappi tilana: rajojen ylitys, liikkuminen ja tilan haltuunotto kruunun arktisessa politiikassa
  • Tuuli Heinonen: Uudenmaan talonpojat maantieteellisten ja sosiaalisten rajojen ylittäjinä 1500-luvulla

n. klo 17.15 Tutkimuspäivien lopetus
Vapaamuotoinen ’’post-seminaari’’ halukkaiden kera, paikka tba

CFP: 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät 2022

CFP: 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät 2022

27.-28.1.2022, Tampereen yliopisto

Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston kolmannet tutkimuspäivät järjestetään Tampereella torstaina ja perjantaina 27.-28.1.2022. Kaksipäiväiset tutkimuspäivät keräävät yhteen eri tieteenalojen tutkijoita, opiskelijoita ja muita toimijoita, jotka työskentelevät uuden ajan alkuun ja erityisesti 1500- ja 1600-lukuihin liittyvien aiheiden parissa. Tutkimuspäivät järjestää vuonna 2019 perustettu Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto yhteistyössä Kokemuksen historian huippuyksikön ja Tampereen yliopiston antiikin, keskiajan ja uuden ajan alun tutkimuskeskus Triviumin kanssa.

Tutkimuspäivillä esitellään ja päivitetään uuden ajan alun tutkimuksen tilannetta ja verkostoidutaan monitieteisellä tutkimuskentällä. Päivien ohjelmassa on osallistujien esitelmien ja keynote-esitelmien lisäksi keskustelupaneeleja (roundtable) sekä vapaamuotoisempaa ohjelmaa. Tämänkertaisten tutkimuspäivien pääteemoina ovat ylirajaisuus sekä eletty usko, jotka korostuvat keynote-esitelmissä ja paneeleissa. Toivotamme tervetulleeksi myös henkilö- ja tapaustutkimuksia pohtivia papereita. Yksittäiset esitelmät voivat kuitenkin käsitellä vapaasti mitä tahansa aikakauteen ja sen tutkimukseen liittyvää aihetta.

Pyydämme aikakauden piirissä työskenteleviä lähettämään ehdotuksia esitelmiksi, joiden kesto on n. 20 minuuttia. Voit esitellä esimerkiksi käynnissä olevaa laajempaa hanketta, hanke- tai tutkimusideaa, uusimpia tutkimustuloksia, väitöskirjaprojektia tai graduaihetta tai tutkimuksen tekemiseen tai julkaisemiseen liittyvää aihetta. Toivotamme tutkimuspäiville tervetulleeksi kaikki kyseisen aikakauden tutkimuksen parissa työskentelevät henkilöt ja hankkeet tieteenalasta riippumatta: historia, arkeologia, kielitiede, musiikkitiede, kulttuurintutkimus, kirjallisuus, taidehistoria, historiallinen maantiede, teologia, filosofia ja niin edelleen. Esityksiä toivotaan eri vaiheissa olevilta tutkijoilta ja opiskelijoilta graduntekijöistä varttuneempiin akateemisiin tutkijoihin. Myös muut tahot, kuten arkistojen ja museoiden edustajat ovat tervetulleita. Esityskielinä ovat suomi ja ruotsi. Halutessasi voit perinteisen esitelmän sijaan osallistua posterilla tai videoposterilla (lisätietoa järjestäjiltä).

Pyydämme merkitsemään esitelmäsi lyhyeen kuvaukseen/abstraktiin, mihin alla olevista teemoista ehdotuksesi sopisi:

A. ylirajaisuus (esim. ajat/aikakaudet, paikat/maantieteellinen ulottuvuus, tieteiden välisyys/monitieteisyys)

B. eletty usko

C. hankkeiden/projektien esittely (esim. tutkimusryhmä, akatemiahanke)

D. vapaa aihe (esim. tutkimustulokset, oman väitöskirjatyön tai gradun esittely)

Jätä ehdotuksesi täyttämällä lomake viimeistään 21.11.2021 osoitteessa https://www.lyyti.fi/reg/1500ja1600lukujentutkimus_abstraktit.

Päätökset tutkimuspäiville valituista esityksistä tehdään 1.12. mennessä. Tämän jälkeen osallistujille lähetetään varsinaiset ilmoittautumisohjeet. Tutkimuspäivien lopullinen aikataulu määräytyy ilmoittautumismäärien mukaan. Tutkimuspäivien yhteydessä järjestetään vapaamuotoinen illanvietto torstaina. Osallistumismaksu (40 €) sisältää mm. lounaat, kahvit ja muut päivätarjoilut torstaina ja perjantaina. Osallistumismaksua ei peritä perustutkinto-opiskelijoilta. Mikäli pandemiatilanne estää lähitapahtuman järjestämisen, tiedotamme uusista järjestelyistä.

Lisätietoja: riikka.miettinen@tuni.fi.

Tietoa Uuden ajan alun tutkimuksen verkostosta: https://www.uudenajanalku.fi/

https://www.facebook.com/uudenajanaluntutkimus/ https://twitter.com/uudenajanalku

Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston virtuaalikesäkoulu maisterivaiheen opiskelijoille, CFP

Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston virtuaalikesäkoulu maisterivaiheen opiskelijoille, CFP

Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto mahdollistaa tutkijoiden välistä yhteistyötä aikakauden monitieteelliseen tutkimukseen sekä edistää aiheen yhteiskunnallista näkyvyyttä Suomessa.

Verkosto on erityisesti 1500- ja 1600-luvun tutkimukseen erikoistunut yhteisö, mutta käsite kattaa joustavasti tutkimusaiheita myöhäiskeskiajasta uuteen aikaan, riippuen tutkimusalueista ja teemoista. Verkostoa kiinnostaa uuden ajan alun historia kattaen kaikki maat ja kielialueet, ja toivotamme tervetulleiksi aiheesta kiinnostuneet tutkijat ja opiskelijat tiedekunnasta tai affiliaatiosta riippumatta. Verkoston toimikunta ja jäsenistö koostuu tällä hetkellä mm. arkeologian, historian, kirjallisuustieteen, filosofian, taidehistorian, musiikkitieteen, kulttuuritutkimuksen, kielitieteen, filosofian ja teologian tutkimusalojen osaajista.

Tutkimusverkosto järjestää virtuaalikesäkoulun uuden ajan alun tutkimuksesta kiinnostuneille maisteriopiskelijoille 19.8.2021. Kesäkoulussa on mahdollisuus esitellä omaa gradututkimustaan muille maisterivaiheen opiskelijoille ja alan tutkijoille, luoda uusia tutkijaverkostoja sekä tutustua monipuolisesti aiheen eri tutkimusalueisiin. Kesäkoulu tarjoaa myös pienryhmäopetusta aiheeseen erikoistuneiden tutkijoiden johdolla, luoden uusia ideoita ja kehittäen tutkijantaitoja gradun tekemisen tueksi.

Kesäkoulun osallistujiksi toivomme uuden ajan alun tutkimuksesta kiinnostuneita maisteriopiskelijoita kaikista tiedekunnista ja yliopistoista, erityisesti mikäli teet graduasi verkoston tutkimusaiheisiin liittyen. Lähetä lyhyt abstrakti gradusi aiheesta (enintään 150 sanaa) sekä lyhyt esittely itsestäsi 31.5. mennessä osoitteeseen toimikunta@uudenajanalku.fi. Ilmoitamme kesäkouluun hyväksymisestä hakijoille henkilökohtaisesti 15.6.2021 mennessä.

Artikkelikuva:

Titian: Music Lesson, n. 1530, National Gallery, London

Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston nettisivut ja blogi on julkaistu!

Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston nettisivut ja blogi on julkaistu!

Alkuvuodesta 2019 ympäri Suomea hajaantuneet varhaismodernistit huomasivat tilauksen uudelle verkostolle, joka toisi yhteen aikakauden tutkijoita ja opiskelijoita: uuden ajan alun tutkimuksen verkosto oli syntynyt. Nyt verkosto on kypsynyt uuteen kukoistukseen uusien verkkosivujensa ansioista. Sivuilla voi käydä tutustumassa jäseneksi liittymiseen, lukemassa blogia (ja ehdottamassa aihetta!), tutustumassa verkoston toimikuntaan ja tsekkaamassa tietoa seuraavista tutkimuspäivistä. Verkoston kuulumisia voi seurata myös Twitterissä ja Facebookissa. Toimikuntaan puolestaan saat yhteyden sähköpostiosoitteella toimikunta@uudenajanalku.fi

🇬🇧At the beginning of the year 2019 early modernists across Finland felt the need for a new network to bring together scholars and students interested in early modern times: The Network for Early Modern Research in Finland was born. Now the network has blossomed into young adulthood with its new website. On the website you can learn about how to join the network, read the blog (or suggest a subject!), get to know the Committee, and check out information about the newest Research Days. You can follow the Network also on Twitter and Facebook, and reach the Committee at toimikunta@uudenajanalku.fi.

Kirjoita Uuden ajan alun verkoston blogiin!

Kirjoita Uuden ajan alun verkoston blogiin!

Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston blogissa julkaistaan alan tutkijoiden ja opiskelijoiden tekstejä. Blogiin ovat tervetulleita niin lyhyemmät kuin pidemmätkin katsaukset ajankohtaisesta tutkimuksesta. Onko vastaasi tullut jotain, mistä haluaisit kertoa, mutta aihe ei aivan riitä artikkeliksi asti? Askarruttavatko metodit? Haluaisitko tuoda muiden aikakauden tutkijoiden tietoon, mitä olet tutkimassa? Kaikkeen tähän ja muuhun ajatusten pyörittelyyn soveltuu verkoston blogi. Kirjoituksen voi kirjoittaa suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Tekstin pituuden tulisi olla noin 500–800 sanaa ja tyylin yleistajuista. Hankithan tekstiäsi varten ainakin yhden kuvan, jolla on vapaa käyttöoikeus. Lähetä meille myös linkit sosiaalisiin medioihisi, joista toivot mainittavan.

Ehdota tekstiä kirjoittamalla suoraan toimittajille, Minna Hoville (minna.hovi@uniarts.fi) ja Petteri Impolalle (petteri.s.impola@jyu.fi)

🇬🇧 The blog of the Network publishes texts from scholars and students of the field focusing on topical research. Have you come across something interesting, but not quite enough to make a full article on? Are you perplexed about methods? Would you like to make the topic of your research known for other scholars in your field? All these are great reasons for writing a blog text. You can write in Finnish, Swedish, and English. The lenght should be 500-800 words, and the style should be more conversational and casual than a journal article. We advise you to secure at least one image with image rights. Send us also your social media links.

Suggest a post by writing to the editors directly: Minna Hovi (minna.hovi@uniarts.fi) and Petteri impola (petteri.s.impola@jyu.fi)